Enpä muista milloin olisin tehnyt 10-tuntisen työvuoron ovella. Viime perjantai alkoi ilta kuudelta nitrodiskolla (+55-vuotiaat) ja jatkui kello 23 normaalina ikärajana.
Olin ennen iltaa huolissani siitä, että meillä ei ole defibilaattoria tahdistamaan sydämiä takaisin tangon tahtiin. Kertasin mielessäni kuitenkin elvytystaitojani, jotta tositilanteessa voin pitkittää mahdollisen maatumisen alkamista. Sitten asennoin aivoni vanhempien ihmisten mukaiseen muotoon, jotta pystyn edustamaan ammattikuntaani positiivisesti. Ja kiillottelin pankkikorttikoneen (ei hajuakaan, miksi sitä nimitetään oikeasti) lukupäätä, jotta muovirahat holahtaisi siitä lävitse ongelmitta. Kuinka olinkaan väärässä kaikessa…
Kyllä tuli vanhat kunnon ajat mieleen, mikä sinällään on komediallista, koska en vielä silloin ollut edes olemassa - korkeintaan isäni silmäkulmassa. Kukaan, korostan KUKAAN, ei maksanut muovilla. Kaikilla oli käteistä ikään kuin hihassa, josta se liukui käteeni ennen kuin kerkesin narikan hintaa loppuun lausumaan. Eikä annetusta rahasta kyselty vaihtorahaa tai kuittia takaisin. Ja luovuin virallisesta “Hyvää iltaa, tervetuloa” toivotuksesta muutaman asiakkaan jälkeen. Ei ihme, että kaikki kolmekymppiset ovat niin takakireitä, kun nämä asiakkaat ovat pihdanneet kaiken rempseyden ja elämän iloisuuden itsellään. Ja hertan rytmihäiriöistä ei ollut puhettakaan. Päinvastoin koko remmi jenkasi tanssilattialla vartaloitaan kuin viimeistä päivää, jota tosiaan sen hetken pelkäsin jopa olevankin, ja uupumisesta ei ollut merkkiäkään. Tiedättekö ne parikymppiset naiset, jotka tippatappaa painoansa jalalta toiselle tanssilattialla samalla silmäillen, että katsooko joku? Näiden rouvien tanssiminen oli valovuosien päästä siitä.
Sitten pieni huomio nykyajan “seksipommeille”, jotka tekevät kaikkensa koristaakseen kroppansa kuin joulukuusen. Alle kolmevitoset naiset baariin tullessaan vaihtaa seksikkäät ja näyttävät korkkarit jalkaan narikassa ja taiteilevat niillä kivuliaan näköisesti oman pöytänsä ja baaritiskin väliä tunnin pari, minkä jälkeen he tulevat vaihtamaan takaisin repaleiset lenkkarinsa jalkaan. Nämä 55 ja plus -rouvat pitivät korkkarit jalassa loppuun saakka ja pyörähtelivät tanssilattialla hyvinkin luonnollisesti. Ja illan päätteeksi kenkien vaihdon yhteydessä ei kuulunut helpottumiseen viittaavia huokaisuja.
Tärkein huomio löytyi silmistä. Jokaisella, joka ohjasi ikääntyneen kroppansa nitrodiskoon, omasi parikymppisen mielen, joka työntyi silmistä pilkkeenä ulos. Tietysti vuosien tuoma kokemus ja viisaus olivat hukanneet naiivin sinisilmäisyyden, mutta tämä vain pirstoi pilkettä saaden silmät suorastaan loistamaan. Jos nämä naiset tulevat jonkun läänin sonnin huijaamaksi, se johtuu siitä, että he ovat itse tietoisesti halunneet tulla shanghaijatuksi. Näillä naisilla kun on seksuaalisissa hyväksikäyttötilanteissa enemmän voitettavaa kuin hävittävää. Silmistä paistava nuoruus ja elämän tuoma itsevarmuus muuttaa tilanteen kuin tilanteen omaksi hyödyksi - tiedä sitä sitten kuka tulee hyväksikäytetyksi ja miten. Miehen roolissa apua kun ei uskalla enää alta huutaa. Sopii vain rukoilla, että pystyy kävelemään vielä aamulla sen verran suoraan, että pääsee vastapuolta nopeammin ulko-oven kahvaan kiinni. Tosin epäilen, että lantionseutua peittävät vaatteet ovat mystisesti joutuneet pesukoneeseen. Tämä silloin, jos olet ollut edes puoliksikaan niin hyvä, mitä olet valehdellut.
En kuitenkaan uskaltanut olla oma pikkutuhma itseni, koska epäilin pelimerkkieni loppuvan ensimmäiseen erään. Toisaalta oli mukava olla se, jota koulutetaan joka käänteessä - pitkästä aikaa. Portsarin ammatissa yksi vaikeimmista asioista on löytää yleiselle käyttäytymiselle rajat, jonka ylittäneet ohjataan pihalle. Tätä rajaa ei ole säädetty laissa, yleisissä säännöissä tai missään muuallakaan, vaan raja määritetään aina asiakkaiden enemmistön mukaan. On olemassa tietyt takarajat, mutta aika harvoin sinne asti mennään edes paikallisissa räkälöissä. Suurin eroavaisuus vanhemman ikäluokan ja nuoremman ikäluokan välillä on näiden rajojen oleminen toisistaan kaukana. Jopa minulle tuotti hankaluuksi löytää sovinnaisuuden rajat näiden ihmisten (oho, kirjoitin ihmiset, enkä asiakkaat) keskeltä. Nyt näyttää siltä, että ammatistani löytyi vielä yksi etappi, johon voin pyrkiä. Tässä etapissa vaikuttanee Ruotsin vallan ajasta saakka voimassa ollut etikettisäännöstö. Näitä sääntöjä on mielestäni useita kymmeniä ja tiedän niistä vain yhden: Pariskunnalle ojentaessa takkeja, naisen takki annetaan miehelle, joka pukee puolisonsa. Tämän jälkeen puetaan miehelle takki. Ehkäpä opin loput seuraavan 15 vuoden aikana.
Mielenkiintoinen illan aloitus. Toivottavasti näitä tulee lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti