On vain syyllisiä ja vähemmän syyllisiä

Yöelämän satumaassa kaikki on vähän takaperoista. Aivan kuin normaalielämästä olisi arkipäivän asioita yritetty kääntää ylösalaisin, mutta käännettävä on vain venynyt oudosti toimien molemmissa maailmoissa, arkipäivässä ja viikonloppuyössä, edelleen mutta vailla minkään valtakunnan loogisuutta. Yksi näistä korkkiruuvin tavoin kieroutuneista prosesseista on syyllisimmän löytäminen järjestyshäiriöiden keskeltä.

Portsarina minua ei periaatteessa kiinnosta kuin järjestyshäiriöiden lopettaminen ennen kuin ne alkaakaan. Käytäntö kohtaa tämän periaatteen samalla tavalla kuin kuin autonrengas blenderin. Reality on tullut jäädäkseen ja usein ihmiset, jotka ravintolaelämä on nielaissut shotin tavoin, vaativat elämyksiä. Elämyksiin kuuluvat tappelut, nahjailut, uhriksi heittäytyminen, sairaskohtaukset jne. Ikään kuin omalle huonolle ololle halutaan jonkinlainen kiitorata purkautua ympärillä olevien tietoisuuteen. Yhden yön lempeäkin haetaan vain sillä periaatteella, että voidaan seuraavalla viikolla kauhistella saatujen sukupuolitautien määrää. Portsarille nämä “hyvin hoidetut” tapaukset poikivat aina hyvät tipit. Mitä pahemman näköinen tappelu tai sekopäisempi asiakas ilman rihmankiertämää, sitä herkemmin asiakkaan käsi menee taskussa käymään ennen ulko-ovesta kaatumista. Järjestyshäiriöitä siis tarvitaan, jotta sisäänpääsylipun hinnalle saadaan vastinetta.

Tästä syystä blogini otsikon kaltaiselle listalle joutuu ensisijaisesti vasta sitten, kun olet oikeasti vaaraksi ympäristölle. Toissijaisia syitä on sitten esim. saman esityksen uudelleenlämmitys. Ei kukaan tykkää uusinnoista. Näissä esityksissä on aivan sama oletko syyllinen tai uhri. Jos vastanäyttelijä vaihtuu ja sinä pysyt edelleen keskiössä, niin huomenna ei ole tulemista ravintolaan.

Ja kyllä, minä todellakin kirjoitin oikein. Jos joudut pahoinpidellyksi viikon aikana useasti aina eri ihmisen toimesta, ja näillä ihmisillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, niin silloin looginen vaihtoehto on olla ottamatta sinua, järjestyshäiriöiden lähdettä, sisälle. Tätä teoriaa tukee käytäntö. Otetaan yksi takautuma tähän väliin eräästä illasta, jossa miespuolinen asiakas istuu naama veressä sohvalla naispuolisen lohduttajan kanssa.

Asiakas sylkee suustaan lasinsirpaleita ja yrittää huuhdella lasihiukkasista pienempiä katkenneiden hampaiden välistä kaljalla alas. Entinen tyttöystävä oli lyönyt kaljatuopin pohjaan kädellä, kun toinen pää oli osoittanut ruokatorven yläpäähän. Meikäläinen tulee ihmisrakkaana yksilönä paikalle.

- Mitähän mahdoit tehdä, kun exä noin hermostui?

- En mä tehnyt mitään, sopersi lasinnielijä.

- Nyt on sellainen juttu, että rupeat tekemään jotain, että näitä tilanteita ei tule enää eteen. Yksikin vielä, niin sinä et pääse sisälle.

Vieressä ollut psykologin ymmärtäväiseen rooliin hakeutunut naisystävä muuttui oikeusavustajaksi.

- Hän ei tehnyt mitään ja häntä lyötiin tuopilla hampaisiin. Ja sinä annat porttikiellon hänelle. Mitä …ua.. tämä on?

- Nimenomaan, hän ei tehnyt mitään. Muutama päivä takaperin hänen pää lyötiin peiliin. Nyt häntä lyötiin tuopilla. Kummassakaan tapauksessa hän ei tehnyt mitään. Nyt on aika ruveta tekemään aktiivisesti näille asioille jotain, että näitä tilanteita ei enää tapahdu.

Tämä toimi. Kyseinen asiakas ei enää joutunut pahoinpidellyksi.

Itse olen tullut siihen filosofiseen lopputulokseen, että kaikki asiakkaat ovat syyllisiä, hetkellisesti hävinneet vain kruunaavat yksipuolisella mielipiteellä itsensä uhriksi ja repivät kaiken ilottomuuden siitä irti. Jotkut syöksyvät alitajuisesti jokaiseen tilanteeseen, jossa voi tulla kaltoin kohdelluksi, ja jolloin voidaan purkaa huonon työpaikan tai parisuhteen kasvattaman paskan olon ympärilleen paloruiskun tavoin. Hyvää viihdettä, mutta muista: ei uusintoja.

Pidä siis huoli, että järjestyshäiriötilanteissa sinä olet kaikkein syyttömin. Tasapeleissä molemmat heitetään pihalle. Mikään ei saa yleisöä tyytyväisemmäksi kuin juonenkäänne, jossa kaikki näyttelijät ovat pahiksia. Varsinkin, jos hätään joutunut nainen (tai mies) palkintopystin roolissa jää tämän jälkeen yksin tuoppinsa kanssa. Tarina alkaa alusta eri näyttelijöillä.

Loppuun vielä erään viisaan puliukon neuvo portsarille:

- Jos vedät koko baarin asiakaskuntaa turpaan, niin väistämättä syyllisetkin saavat osansa.

Hämeenlinnan meijeripolitiikka

Seksuaalisuuteen liittyen yksi yleinen aihe ravintolassa on meijeripolitiikka. Portsariin ei tunnu pätevän ollenkaan “ei saa tuijottaa, vaikka naamaan osuisivat” -periaate. Päinvastoin, jos käännämme katseen pois, tulkitaan se jotenkin seksuaalisesti syrjiväksi eleeksi. Mutta mikäli jätetään hetkeksi huomiotta asiakkaan itsetunnonkohotus -ohjelmat, niin jäljelle jäävät vielä seuraavat aiheet: tarkoitukseen sopivat rintaliivit, vyötärölinjan ylittävät nännit, tissihiellä ja/tai -maidolla kyllästetyt narikkalaput ja puhtaasti pahoinpitelyyn tarkoitetut nyrkkeilysäkit. Ei viikkoa ole, milloin ei jotain näistä aiheista käsitellä tavalla tai toisella.

Kaikki naisten kanssa tekemisissä olleet ovat tietoisia siitä, kuinka niihin hupisäkkeihin ei ole ikinä saatavilla sopivia kannattimia huolimatta 2000 eri mallin, koon, värin ja materiaalin yhdistelmistä. Aina on joko väljää, liian tiukkaa tai materiaali ei sovi partnerin kenkien värin kanssa yhteen. Kuitenkaan ikinä, toistan ikinä, ei liivien kanssa kokeilla kaupassa niitä esineitä, joita narikan edustalla ruvetaan sinne survomaan, kun kaulakorun kokoiseen muotilaukkuun ei mahdu mitään pankkikorttia isompaa. Melko kulmikkaita etupuskureita pyörii ravintoloissa iltaisin. Narikkalappu menee automaattisesti siihen kulmaan, jossa kainalosta valuva hiki yhtyy tissin erittämien aineiden kanssa. Seuraavaksi tupakkiaski ja sytkäri menevät molemmat eri pussiin. Ja sitten näiden kulmikkaiden rintarauhasten kanssa lähdetään valloittamaan itselleen yhden yön lempeä. Ja se onkin sitten hienoa, kun sitä kainalo-tissihiki -yhdistelmällä varustettua narikkalappua yritetään tuupata käteen. Puolet narikkalapun tekstistä on jäänyt jonnekin sinne nännipihan viereen. Upeaa. Pari kertaa narikkalapun päällä on ollut jälkikasvun välipalaakin, johon on ollut vaikea suhtautua oikein.

Ja sitten nämä itsetuntoa nostattavat utarenäyttelyt. Kun naisporukalla on liian kivaa, niin aina joku saa päähänsä yllättää portsarin näyttämällä etupuskurinsa. Kyllä, on ihan kiva nähdä luonnossa kolmiulotteisuuden äärirajoilla olevia tykkejä, mutta vastavuoroisesti usein tulee eteen myös painovoiman lannistamia rintarauhasia, jotka ovat myös äärirajoilla. Tällaiset venyneet marakassit kun lyödään eteen rummuttelemaan narikkatiskiä, niin vaatii vahvaa keskittymiskykyä katsoa kohti, mutta seikkailla mielen sopukoilla ihan eri maailmoissa. Samaan aikaan suun pitää kertoa syvästä seitsemännen taivaan pornogravisesta maailmasta kuvauksia, jotka sopivat hyvin etäisesti reaalimaailmassa edessäsi lolluviin läskinpalasiin. Asiakasta kun ei sovi loukata rehellisyydellä kaikissa tapauksissa.

Jotkut naishenkilöt ovat jopa salakavalasti nostaneet paidan pääni ylitse, ja pakottaneet kupolini näiden ihokkaiden väliin ravisteltavaksi. Kyllä, jälleen ihannemaailmassa todella miellyttävää, mutta kokeilepa hakata kahdella Siwan vedellä täytetyllä muovikassilla kasvojasi vuoron perään eri puolilta. Ei tunnu niin kivalta. Näissä tilanteissa on vaikea pitää epäkohteliaat sanat huulien sisäpuolella. Ensimmäisenä prioriteettina kun on pitää itsensä tajuissaan.

Sitten on tietysti niitä tapauksia, joita ei saa missään tapauksessa katsoa. Tällöin joudutaan toimimaan täysin itsesuojeluvaiston vastaisesti, joka aiheuttaa perin haastavia tilanteita. Kuvittele eteesi ryntäävän isorintaisen naisen pysähtyvän äkisti. Etuvarustus valitettavasti jatkaa liikerataansa kiertoradallaan hetken aikaa, jolloin itsesuojeluvaisto pakottaa katsomaan, että mikä helvetti sieltä oikein irtoaa. Samaan aikaan kun nopeasti vilkaiset naista kiertäviä satelliitteja, niin niiden omistaja katsoo sinua. Peli on pelattu. Nyt kun tämän tietää, niin eteenpäin harppova ja eroottispainotteisesti höllyvä nainen on merkki siitä, että on aika kääntää katse kattoon. Mutta älä tee sitä liian selkeästi. Muuten nainen kysyy miksi katselet kattoon. Syytä ei voi sanoa, koska se paljastaa sinun jälleen tuijottaneen. Nämä tilanteet ovat naurettavia: Sinä katsot niitä (ei ole merkitystä oletko sinä mies vai nainen, katsot silti). Omistaja tietää, että sinä katsot niitä. Kaikki ympärillä katsoo niitä. Omistajakin katsoo niitä aina peilin ollessa läsnä. Kaikki siis katsovat niitä, mutta kukaan ei vain saa näyttää siltä. Melko vääristynyttä.   

Onneksi näissä toimii parhaiten aikaisemmin mainitsemani periaate: Ole niin röyhkeä ettei kukaan usko sinun olevan tosissaan:

- En mä kuule mitään, kun rouva hyllyy vielä aivan epäluonnottomasti.

- Anteeksi, voitteko hyppiä vähän tasajalkaa paikallanne?

Kerran eräs syväuomainen nainen tuli suivaantuneena luokseni.

- Tuo yksi mies tuijottaa minun tissejä koko ajan tuolla. Voitko tehdä jotain?

Katson lumoutuneesti lauseessa mainittuun rintavarustukseen.

- Voitteko jättää ne tähän narikkaan. Minä pidän kyllä huolen niistä?

Saat tuijottaa kaikessa rauhassa Pameloita ja saat vielä hyvää asiakaspalautettakin, kun olet vain riittävän röyhkeä. Voisi sanoa, että kaikki hyötyvät tilanteesta. Minun ei tarvitse googletella illalla eroottissävytteisiä kuvia, asiakas tulee huomioiduksi itsetuntoa kohottavasti, mutta ei kuitenkaan perverssisti ja ravintolapäällikkö saa hyvää palautetta portsarista.

Tuijota, jos olet riittävän vääristynyt seksuaalisesti, mutta jos olet normaali niin älä tuijota. Luonnollisuus ja röyhkeys ovat avainsanoja. Jos jäät kiinni tehdessäsi väärin, niin älä valehtele. Vastaa suoraan mitä olet tekemässä. Ja aina, jos joku kysyy mielipidettä omasta rintalastasta roikkuvista läskinpaloista, niin valehtele.

Lyhennettynä: Tuijota, mutta käännä katse. Valehtele, mutta puhu totta.

80-vuotias seksuaalimentori, hyväksikäyttö ja lihallinen maksuväline

Minä olen saanut seksuaalikasvatuksen Katuman (Katuma on Hämeenlinnan Monaco: asutaan veden äärellä ja kukaan ei maksa veroja) paikallisessa pubissa, jossa oviseisoskeluni alkoi. Nuorena pojankloppina jouduin mitä törkeimpien seksitarinoiden keskelle, mutta se mikä ei tappanut, vahvisti. Ja näiden tarinoiden takia olenkin oppinut soveltamaan machiavellimäistä ajattelua seksuaalihäirintäsodan keskellä, mikä on tehnyt minusta miltei murtumattoman.

Samassa kasvatuksessa olen oppinut myös ymmärtämään, että ikä ei kasvata asiakasta asiallisempaan suuntaan. Yksi fyysisen hyväilyn mentoreistani nimittäin oli yli 80-vuotias rouvashenkilö, joka oli elämää nähneenä myös niellyt sitä litratolkulla. Seuraavassa muutama kommentti kyseisen rouvan iskurepertuaarista:

- Lähe sinä kuule mummun matkaan, niin sinusta on vain ruoto jäljellä aamulla, jos sinne asti edes jaksat

- Kyllä siinä on kuule sinuakin nuoremmat huutanut armoa.

- Sen jälkeen kun olen tekarit ottanut pois, niin sinä et tiedäkään kumpi pää siellä pyörii.

Oli kyseisessä räkälässä myös ukin-ikään joutanut miesasiakaskin, jonka lauseista parhaiten muistan tämän:

- Minä sain tippurin lampaalta Karjalassa, oli perkele venäläiset kerennyt ensin.

En kehtaa edes tänne kirjoittaa mitä nämä elämää nähneet rouvashenkilöt puhuivat keskenään yh-kahvikuppinsa (mustaa kahvia, johon on sekoitettu kossua) ääressä iltaisin, kun oikein innostuivat. Näissä tarinoissa ollaan todella kaukana “anna mennä vaan, minä käytän kierukkaa” -jutuista.

Mutta on keskustan kuppiloissa jotain sellaista oppinut, mitä ei lähiöpubeissa edes ääneen kehdattu mainita. Homot olivat kaikissa muodoissaan yli ruksittu aihe. Vankilakundit saivat siitä mainita, mutta he eivät olleet homoseksuaaleja, vaan mielikuvituksellisia heteroita, joilla ei ole saatavilla duon sopivaa paria. He ovat siis himojensa pakottamia, jolloin miekkailu ei perustu vapaaseen tahtoon.   

Kerran eräs viisikymppinen miesasiakas vahvalla parralla varustettuna halusi kuiskata minulle jotain tärkeää. Ojensin korvaani hänen suuntaan, mutta hän halusi puhua vielä hiljempaa. Ojensin vielä lähemmäksi korvaani, kunnes herran huulet partoineen kosketti poskeani.

MUISKIS! kuului railakkaasti baarissa.

Keskusyksikköni viestitti lihaksilleni raakaan väkivaltaan ryhtymisestä ja nanosekunnin jälkeen mielikuva tukahdutti yksityisen rajan ylittäneen pahoinpitelyn. Näin itseni oikeussalissa: “Herra Tuomari, minä löin häntä, koska hän pussasi minua.” Hammasta kiristellen sanoin, että älä tee enää IKINÄ tuota uudelleen. Hyväksikäyttäjä lähti hymyssä suin ravintolasta täysin vapaana miehenä kaikesta pahasta, jota hänelle hetken suunnittelin.

Hämeenlinnan yöelämässä on ollut yksi nainen, jota olen joutunut tavalla tai toisella välttelemään. Rouva omasi hyvin runsaan kropan ja ehkä maailman elämänmyönteisimmän asenteen. Tähän samaan yhtälöön lyödään vielä kaikista sovinnaisuuden solmuista vapautunut mieli, niin pelottavuus on taattu. Kerran kyseinen rouva tuli ovelle, jossa olin myymässä lippuja.

- Viisi euroa olisi lipunhinta sisään, tuumasin

- Voiko maksaa luonnossa, tiedusteli hävyttömästi hymyilevä taiteilija.

- Tota, jos mä ra…

En kerennyt mitään tekemään, kun asiakas oli jo polvillaan edessäni ja repimässä vyötä auki.

Muistutuksena vielä, että nyt oltiin ravintolan ulko-ovella, joka on täysin sisäpuolella olevien asiakkaiden nähtävillä. Tiesin tämän olevan vain esittämistä, mutta kun esittämisestä skipattiin alkutekstit, introt ja henkilöesittelyt, niin menin lievään paniikkiin.

- Älä nyt saat…

Oven edusta täyttyi rouvan raikuvasta naurusta, joka ei ainakaan vähentänyt ohikulkijoiden mielenkiintoa.

- Höh, mä olisin voinut maksaa seuraavatkin kerrat pois heti.

Koska kyseinen maksuväline ei käynyt meillä, jouduin päästämään hänet ilmaiseksi sisään.

Seuraavalla kerralla näin hänet jo kaukaa ja pyysin kollegani paikalle. Lähdin puolijuoksua muka vessaan.

- HAHAA, kuului naisääni takaani.

Tätä seurasi vinkaisu, jonka kuulee tulevan possusta, joka on juuri huomannut olevansa alas syöksyvän terän alapuolella. Kyllä oli kollega punainen, kun tulin takaisin. Hän oli kuulemma käsikopella testannut vaihtovaluutan kovuutta. Rouvan lähteissä ravintolasta kollega meni oven taakse piiloon. Rietastelija vain kerkesi huomaamaan tämän ja katsoi oven taakse

- Mä SYÖN sut! kuului jälleen hirvittävän räkätyksen saatteleman.

Kuulin miehisyyden karkaavan oven takana piilottelevasta portsarista kuin ilman väsyneestä kumilelusta.

Jos olisin jokaisesta häirinnästä nostanut syytteen ja vaatinut rahallista korvausta, niin kyllä ei tarvitsisi enää ovella olla notkumassa ainakaan rahan takia. On paljon tarinoita, joita on pyyhkinyt muistinsa laitamilta lopullisesti ja osa on taas tukahdutettu alitajuntaan odottamaan ammatillista apua. Näitä tarinoita ei voi lukea Me Naiset lehdestä. Tarkemmin kun mietin, näitä tarinoita ei oikeastaan olisi ikinä pitänyt edes tapahtua.

Jos olet hyvä, ole paras. Jos olet huono, ole paskin.

Kun palvelutyössä valuu tiettyyn pisteeseen uransa aikajanalla, niin sitä alkaa olemaan niin turtunut työhönsä, että mikään ei enää hetkauta suuntaan eikä toiseen: Työyöt ovat hävittäneet kaiken maagisuutensa, kaiuttimetkin lannistuneena väpättää enää basson haamuja ja tarjoilijoiden ääriviivat ovat löytäneet liian monta yöllistä hampurilaista. Pystyt ennustamaan kuluvan yön tapahtumat etukäteen perustuen asiakkaiden stereotypiointeihin. Oikeastaan olet jo elänyt kuluvan yön aikaisemmin - kymmeniä kertoja.

Ravintola-alalla toitotetaan kuinka asioita pitäisi tehdä eri tavalla asiakaspalvelu edellä. No, minä olen vuosien varrella hionut tarjoamani asiakaspalvelun huippuunsa ja jopa teen asioita eri tavalla. Yksinkertaisena persoonana yhdistin nämä kaksi jo ajatustasolla toisiinsa. Olen vain hionut asiakaspalvelua rosoisemmaksi.

Ihmiset ovat siitä mielenkiintoisia otuksia, että jos puhut sopimattomia, niin he loukkaantuvat. Jos taas viet puheet suoraan röyhkeiksi, niin ihmiset pitävät niitä niin epäuskottavina, että he kokevat ne humoristisina näppäryyksinä. Tässä vain pitää muistaa hymyillä jossain kohtaa.  Seuraavassa muutama ote huippuunsa tylsistetystä vuorovaikutustaidostani, mitkä johtavat hyvään asiakaspalvelupalautteeseen. Huomatutuksena vielä, että näitä ei tehdä väkisin, vaan ainoastaan silloin, kun oikeasti olet väsynyt ja kärttyinen; Iloisuus pilaa sinun kärttyisen uskottavuuden, jolloin töykeydet eivät ole riittävän uskottavia, jotta ne voisi jättää uskomatta.

Ulkopaikkakuntalainen työporukka tulee narikan edustalle promilleniloisina.

- Mitä miehiä, millä asialla? napauttaa portsari vakavana.

Porukka hiljenee hetkeksi miettimään kylmän vastaanoton syytä ja esitettyä kysymystä.

- Juomaan oltaisiin tulossa, vastaa yksi varovaisesti.

- No hyvä on sitten, vastaa portieeri huulien irvistäessä hymynkaltaista elettä.

Pari ujonoloista tytöntylleröä hipsii narikalle.

- Rahat ja vaatteet! tuumaa narikka-apina.

Narikan edustalle on pari miespuolista tuoppitelinettä parkkeerannut itsensä höpöttelemään jonnin joutavuuksia keskenään.

- Lähtelääs nyt hel--iin siitä. Mä jaksa kuunnella teidän juttuja enää hetkeäkään, sanoo järkkäri naurun kera.

Asiakkaan ojentaessa ulkovaatteensa narikkavahdille

- Onhan täältä nyt sitten otettu tupakit, kännykät, lompakot, meikit ja kaikki muut vastaavat. Etten mä joudu koko ajan sitten tässä juoksemaan sun ryysyn perässä? kysyy väsähtänyt portsari.

Jälleen joku ulkopaikkakuntalainen on parkkeerannut itsensä narikan edustalle ja yrittää ylläpitää smalltalkkia - tällä kertaa portieerin kanssa.

- Heiheihei! Mä olen hämäläinen. Pidetään vuorovaikutus minimissä, ohjeistaa hämäläisportieeri.

Kaikissa edellä mainituissa tilanteissa vastapuoli räjähtää hillittömään huutonauruun. Nähtävästi työhönsä väsähtänyt portieeri on tämän päivän trendi.

Joskus kuitenkin asiakkaan huumorintaju toimii aivan normaalisti.

Asiakas tulee luokseni ravintolan sisäpuolelta hätääntyneenä.

- Tuolla nukkuu yksi asiakas.

- Anteeksi, voitko kertoa DJ:lle, että laittaa musiikkia pienemmälle.

- Mitä?!

- Niin, kato saa se asiakas rauhassa nukkua siellä, kun ei ole niin kova meteli.

Hetken asiakas mietti saatuja ohjeitaan ja lähti naurahtamatta takaisin sisälle.

Mutta toimii tämä toisinpäinkin. Kerran eräs rasvatukka elämäntapahampuusi tuli luokseni ovelle ja kysyi

- Hei, heitätkö parikymppiä. En tiedä saatko ikinä takaisin.

Oli pakko tiedustella, että riittääkö parikymppiä varmasti ja löin rahan herralle käteen naurun kera.

Urallani on käynyt todella, todella noloja tilanneita, josta selviytymiseen tarvitaan äärimmäistä röyhkeyttä. Ravintolatyöskentely on välillä ollut aika raskasta ja selviytyäkseen näistä tilanteista eräässä ravintolassa työntekijöiden kesken oli sovittu melko sormeilevasta huumorintajusta.

Ollessani jälleen yhtenä yönä ovea availemassa huomasin tutun tarjoilijan tulevan työvuoroon. Tervehdin häntä reippaasti kättelemällä toista rintarauhasta. Katsoin ylöspäin, kun kohde jäykistyi äkisti. Kasvot eivät näyttäneet kuuluvan työntekijälle. Se olikin yksi kanta-asiakkaista. Paskapaskapaskapaskapaska…

- Mitähän helvettiä sä just teit, kysyi tyrmistynyt asiakas.

Kyllä meni prosessori ylikierroksille ajattelun voimasta. Ikuisuudelta tuntuvan sekunnin jälkeen minulla oli vastaus tähän.

- Mä tein näin, ja tartuin häntä uudelleen rinnasta hymyillen reippaan viattomasti.

Asiakas purskahti hirvittävään räkänauruun.Tämän jälkeen selitin tilanteen pohjia myöden ja pahoittelin asiaa. Olin todella lähellä saada huonoa asiakaspalautetta.

Se mitä teet, tee se mahdollisimman hyvin. Jos olet epäsosiaalinen ja töykeä, tee se liioitellusti. Ole vähäsanainen ja röyhkeä. Ihmiset pitää siitä, että heitä kohdellaan erityisesti, vaikka se olisikin erityisen huonosti kohtelua.  

Sä näit mut, mutta nyt sä et näe mua

Välillä ei tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä, kun vanhempiensa hoivista juuri kontanneet miehenalut eivät ensimmäistä kertaa elämässään saa sitä mitä haluaa ja epätoivon vimmalla pyrkivät löytämään mielestään nokkelia ratkaisuja. Tässä yhtälössä on kaikki, mitä satiiri tarvitsee ollakseen täydellistä: käyttövoimana toimiva epätoivo, mehukkuuden puristava tyhmyys ja järjen kirkkauden sulkeva nuoruus.

Toimin painin erotuomarina kahdelle puberteetti-iän ylittäneelle miehelle ravintolan ulkopuolella. Taistelu itsessään ei ollut vaaraksi kummallekaan osapuolelle huolimatta osapuolten vakaasta päätöksestä voittaa kaksinkamppailu mutta järjestyshäiriöksi se voitiin katsoa. Koska olen työtävieroksuva, niin päätin jättää toisen osapuolen pihalle jatkamaan henkistä kasvuaan ainakin seuraavaan päivään asti. Syyllisempi arvottiin humalatilan perusteella.

Arpaonni saattoi suosia väärää osapuolta, koska sisäänpäässyt junnu oli iloisen ihmeissään, kun käsipuolesta suorastaan retuutin hänet sisätiloihin. Pakkasilmaa fiilistelmään jäänyt sen sijaan oli hyvin näreissään.

Seuraavaksi käytiin tapaan kuuluva neuvottelu ulosjääneen miehen kaverin kanssa siitä, että olisiko miehellä mitään mahdollisuuksia vielä päästä sisään. Neuvottelu ei tuottanut haluttua tulosta. Ulkona kaverinsa selitti tilanteen taistelun kylmässä värjöttelevälle osapuolelle, jonka jälkeen valvontakameroista näin, että osapuoli heitti hupparinsa kadulle ja lähti päättäväisin, mutta horjuvin, askelin tulemaan sisälle.

Ensimmäinen ajattelemani skenaario oli tyypillinen “minun kunniaani ei loukata”-taistelu. Toinen skenaario olisi “mulla jäi huppari sisäpuolelle”-lähestyminen. Seuraavaa skenaariota ei pitäisi olla ollenkaan ravintolassa, jossa asiakkaita on alle sata. Tämä fakta ei kuitenkaan hämmentänyt finninaaman ajatuksia. Hän löysi viimein itsensä narikan ja minun edestä.

- Saisinko mä sen narikkalapun, niin saat ulkotakkisi, kysyin.

- Siis mitä? kysyi asiakas naama peruslukemilla.

- Niin, että saat takkisi täältä.

- Minkä takin, mähän olen vasta tulossa sisään, sopersi keskustelun häviävä osapuoli.

- Luuletko sä tosissaan, että heittämällä hupparin pois sinua ei tunnistaisi?

Nyt koetettiin keinoa, joka saattaa toimia ravintolassa, jossa järkkäreitä on enemmän kuin yksi ja asiakkaita vähintään muutama sata. Naamiointiyritys silloinkin toimii vain kiireessä toimivalle, mutta ei sellaiselle portsarille, joka muistaa jokaisen sisällä olevan asiakkaan kasvot ja jokaisen sukupuun kolmen polven takaa.

- Siis mitä helvettiä, mä vasta olen tulossa tänne ja mä tiedä mitään mistään tappelusta, huusi kuulusteluvanki hermostuneena.

- Mistähän sä tiedät, että syytän sinua tappelusta? tuumasin väsyneenä.

Seuraavaksi asiakas yritti sellaista eleiden ja sanojen yhdistelmää, joka saa verisuoneni pullistumaan äkisti lisääntyneestä paineesta. Tässä yhdistelmässä olennaista on käsien ylidramaattinen sivulle levitys yhä pidemmälle jokaisen ulostulevan sanan rytmissä. Jokainen sana lausutaan edellistä sanaa pontevammin, millä yritetään vakuuttaa myös lausujalle itselleen omaa syyttömyyttään.

- Mitä?!Minä!?KUKA!!?MINÄ!?? rääkyi omasta mielestään syytön nuorisorikollinen.

Olen joutunut sensuroimaan tarinaani tästä hetkestä eteenpäin n. 10 sekuntia, mutta lopputulos oli se, että punaisen kortin saanut jäi edelleen pelistä ulkopuolelle. Saattaa olla, että pelikielto jatkuu muutaman viikon päähän.

puheenjohtaja, rauhanneuvottelija ja mystisen toiminnan erikoismies

Ihmettelinkin jo, että onko työyöni blogin myötä jo nyt voinut muuttaa työskentelytapaani siten, että satunnaiset hermojenmenetykset olisivat historiaa. Viimekertainen yö antoi kelpo muikkarin taas poskelle, että näin ei ole. Kyllä se vati menee edelleen sujuvasti jumiin sopivien asiakkaiden löytäessä toisensa.

Yö oli yksi vuoden hiljaisimmista. Kului noin neljä tuntia ruotsinlaivasimulaattori porttien avaamisesta ennen kuin asiakkaita rupesi “toden teolla” törmäilemään sisään. Siihen asti oli ollut niin miellyttävän hiljaista ja sain rauhassa tavata sanomalehtien sarjakuvia ja horoskooppeja.

Ensimmäinen hermokäyrän nostattaja oli n. 25-vuotias hampuusi lähiöbaarin synkimmästä nurkasta. Periaatteessa muu meni kirjoittamattoman baarietiketin mukaan, mutta oman takin tyhjentäminen kaikesta irtoroinasta meni vähän liian pitkälle. Kyllä siinä kollattiin sitä saatanan väsähtänyttä farkkurotsia suunnasta jos toisesta. Sana “kollaaminen” oli suuresti liioiteltu. Pitkätukan takissa oli taskuja varmaan kahdeksan, joista jokainen tutkittiin neljään kertaan ja jokaisella kerralla taskussa olleen tavaran kanssa suoritettiin jonkinasteinen yhden miehen tunnistautumisleikki: centtejä pyöriteltiin taskussa sormikopelolla tunnistaen niiden rahallista arvoa samalla, kun niiden rahojen lukumäärää yritettiin lyödä keskusyksikön kassaan. Onneksi mä olen nykyään niin fengshui, että luin siinä samalla sanomalehden ulkomaanuutiset, niin ei paljon haitannut 10 minuuttia kestävä prosessi. Kyllä se vielä kykeni pyytämään minua tuomaan takin myöhemmin narikasta, jotta voi tarkistaa ettei etutaskuihin vaan jäänyt mitään. Tyhjyyteen tuijottavan katseen perusteella oletan, että lääkkeet olivat hukkuneet.

Toinen sielua nastalla tökkivä tekijä oli asiakas, joka roikkui ulko-ovessa viisi minuuttia ennen kuin tuli sisään. Miksi helvetissä sitä ulko-ovea täytyy pitää auki vaikka kukaan ei ole kulkemassa siitä? ÄLÄ koske siihen, jos et ymmärrä sen käyttötarkoitusta.

Ulkopaikkakuntalaisille lukijoille olen suorastaan pakotettu kertomaan Hämeenlinnan yökulttuuria tukahduttavasta piirteestä. Hämeenlinnan keskustan rakennukset tuntuvat olevan yhtä suurta saattokotia, jossa virtsaaminenkin täytyy yöaikaan suorittaa vessanpöntön reunoille. Miltei jokaisessa yökerhossa, jossa olen ollut töissä, on jouduttu taistelemaan musiikin äänenvoimakkuudesta. Lopputuloksena demokraattisesti kukaan ei ole lopputulokseen tyytyväinen. Tästä syystä ulko-oven pitkäjaksoinen auki pitäminen tekee naapuruston ravintolapäällikköä tyytymättömämmäksi, jolloin joudutaan jälleen käymään pitkä tulokseton prosessi musiikin äänenvoimakkuuden laskemisesta. Oven auki pitämisellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä jäätymiseni kanssa, koska mä olen niin herttainen asiakaspalvelija, että uskon asiakkaan olevan aina oikeassa.

Takaisin päin ryssän helvettiä menevään työyöhön. Siinä se vapaalla oleva taksikuski edelleen seisoo meidän ulko-oven kahva kainalossaan. Kun sormeni olivat siniset, niin herra suvaitsi vaappua sisään.

Kaikki meni näiden kahden töyssyn jälkeen melko mukavasti. Sain luettua kotimaan uutisetkin rauhassa. Pilkun jälkeen kuulin tarjoilijan varoitustaajudella oman nimeni. Yllättäen molemmat (ja ainoat) kaveriporukat olivat ahtautuneet samaan saatanan  nurkkaan ja suorittivat jonkinasteista valloitus-luovutuspolitiikkaa keskinäisessä kommunikoinnissaan. Ryhmästä löytyi kolme sellaista tekijää, jotka ovat omiaan nostattamaan kaikkien verenpaineen kohti käräjäsalia.

Tekijä numero yksi oli puheenjohtajan rooliin itsensä nimittänyt nuori nainen. Puunuijan sijaan hän käytti kättään, lyönnin sijaan tönimistä ja pöydän sijaan muiden kroppia. Siinä sitä jaettiin oikeutta yhä tiivistyvämmässä politiikassa ympäriinsä.

- Ja sinä pysyt siinä, ja sinä siinä... irti siitä… et mene siihen… istu sinä tuohon, rääkyi päällepäsmäri.

Tekijä numero kaksi oli taas se ovessa roikkunut taksikuski. Aivan hirvittävässä helikopterikännissä yrittäen tehdä… ööö… Itse asiassa nämä on niitä hetkiä, jolloin kukaan ei tiedä mitä hän yrittää tehdä. Kaikkein vähiten hän itse. Jotain koskettelua siinä oli, mutta kuka ja ketä, niin ei hajuakaan. Joka tapauksessa tämä herra oli syyllinen johonkin - varmuudella.

Tekijä numero kolme oli pahin: nuoriherra rauhanneuvottelija. Välillä törmään näihin tapauksiin, jossa kaiken epämääräisen toiminnan keskellä yksi vauhkoontuneena tönii kaikkia eri suuntiin yrittäen voimistaa epätoivoista rauhanluontia v..tu maailman ärsyttävimmällä nasaalisella äänellä. Tämä on sellainen henkilö, jota lyödään periaatteesta ensimmäisenä keskellä kiristyvää tunnelmaa molempien osapuolien toimesta ja josta kaikki suuret taistelut alkavat. Suusta kuuluvat sanat ovat aivan eri mitä vastaanottajat kuulevat: “nännännää, sä et osukaan muhun, sun äitis on hirvee huor... “

Siinä ne olivat kaikki kolme tekijää yhdessä. Näitä tekijöitä ei summata keskenään, vaan ne toimivat toisiaan exponentaalisesti voimistavina tekijöinä.

- MITÄHÄN HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU, napautin ehkä vähän liiankin voimallisesti.

- Ei täällä mitään, mutisee tekijä numero kaksi yrittäen hapuilla toisen osapuolen kaulaa.

- Siis mitä ihmettä sä kuvittelet tekeväsi? kysyin ratinvääntäjältä.

Sormet olivat jo kaulan ympärillä. Vastapuoli oli vain niin sekaisin ettei tiennyt mitä oli tapahtumassa. Samaan aikaan rauhanneuvottelija jakaa oikeutta rauhanneuvottelijalle ja rauhanneuvottelija yrittää rauhoitella puheenjohtajaa eli he huusivat toisilleen (ja yksi itselleen) kysymysmerkillisiä lauseita, joiden sisältöä kukaan ei voi ymmärtää.

Tiukka ote numero kakkosen käsivarresta ja ohjaaminen ulos. Ulos tuli vielä miniantyyrisen Ahtisaaren irvikuva rauhoittelemaan varmuudeksi vielä lisää ketään. Ulko-ovi lukkoon ja takaisin lehden ääreen.

Loppuporukan lähteissä ulkona tuli vielä jotain , mitä piti mennä tarkistamaan. Siellä se rauhanneuvottelija edelleen sinkoili jokaisen asiakkaan ympärillä ja varmuuden vuoksi vielä tuli minunkin eteen rääkymään rauhanevankeliumiaan. Napakka ote käsivarren läskinahasta, ohjaaminen kauemmaksi muusta porukasta ja tiukka keskustelu ulkoisen habituksen säännöstelemisestä. Välillä toivon, että minulla olisi nuoruuteni äkkipikaisuus, jolla saisin tukahdutettua järjen ääneni. Olisi rauhanlähettiläs survottu lähimpään roskakoriin ja kaikki olisivat olleet tyytyväisiä.

Innolla kohti seuraava työ-yötä.

Talvi yllätti portsarin

Viime yönä talventulo pääsi jälleen yllättämään. Yleensä kumitassujen kuljettajat liukuvat Hämeenlinnassa Rapamäkeä pitkin alaspäin, mutta tällä kertaa se oli ravintolan asiakkaiden virta, mikä pääsi yliohjautumaan.

Näin syksyllä ulkolämpötila ohittaa nollakohdan jäädyttäen myös asiakkaiden sisäisen promillemittarin, mikä tuottaa melkoisia haasteita ovella, jossa pitäisi muutamassa sekunnissa selvittää minimaalisella puheella asiakkaan henkinen ja fyysinen tila. Mahdollinen virhearviokin paljastuu vasta puolen tunnin jälkeen, kun asiakas on lämmön vaikutuksesta ja muutaman hörpyllisen jälkeen pehmentynyt lopulliseen muottiinsa. Tällainen baarikärpäsen luontainen syyshorros on tila, josta herättely vaatii erityistä huolellisuutta. Koska sisäinen kelloni oli vielä kesäajassa, niin virhearvioiden määrä oli suoraan verrannollinen sisään ryömivän asiakaskunnan määrään. Eilen tuli siis treenattua herättelyn jaloa taitoa jälleen kohti toisen danin mustaa vyötä.

Toteuttaakseni väkivallatonta poistamista ensimmäisenä huomionarvoisena asiana on oikean syyn löytyminen. Hämäläisen oikeustajuun ei kuulu se, että hänet poistettaisiin ravintolasta ilman konkreettista syytä, joten asiakas tulee päästää reilusti nukahtamaan. Silmien hetkellinen ummistaminen koetaan silmien räpyttelyksi, joka on klaanimme piirteen mukaisesti hitaanpuoleista. Seuraava vaihe on REM -mietiskely, jossa jo aikaisemminkin elämän realiteeteista humalalla irrottautunut asiakas syväluotaa itsensä vielä kauemmaksi fyysisen elämän horisontista.

Vasta tämän jälkeen molemmat osapuolet, portsari ja asiakas, ovat sitä mieltä, että konkreettinen syy poistamiseen on tapahtunut. Nyt alkaa herätystoimepiteet. Portsarin tulee karhukoiran tavoin lähestyä kohdetta takaviistosta. Ensimmäinen kosketus otetaan olkapäähän, mutta tätä ei saa tehdä yläpuolelta vaan sivusta. Joskus asiakas on REM -tilansa aikana seikkaillut sankarillisissa ympäristöissä, siitä on saattanut jäädä takautumia, jolloin yläpuolelta tullut kosketus koetaan ritarillisena haasteena. Joskus asiakas on vain yksinkertaisesti kusipää ja saa syystä kuin syystä kimmokkeen toteuttaa itseään luonteensa mukaisella tavalla.

Seuraavaksi ravistellaan ja höpötellään mukavia. Mikäli asiakas ei vieläkään herää, niin on ehdottoman kriittistä viedä hänen juomansa pois. Muussa tapauksessa on hyvin todennäköistä, että silmät sikkurassa heräävä löytää katseellaan ensimmäisenä juoman, jolloin “pitää syödä kaikki mitä ottaa” -periaate valtaa mielen.

Tästä tulee mieleen asiakas muutaman vuoden takaa. Asiakas oli kyykähtänyt juomansa taakse. Otin olkapäästä kiinni ja kysäisin:

- Ollaanko sitä hereillä?

Asiakas nosti päätään, piti silmänsä kiinni ja vastasi:

- Eiku mä nukun.

Vastaus huvitti minua sen verran, että hetken unihiekkojen poishieromisten jälkeen annoin asiakkaan yrittää vielä kerran pysyä hereillä.

Palataan takaisin herätysprosessin kulkuun. Mikäli asiakas ei ole herännyt tähän mennessä, niin seuraavaksi otetaan niskasta kiinni ja aloitetaan puristelemaan kevyesti. Voimaa lisätään siihen pisteeseen saakka, kunnes naamavärkki (asiakkaan, ei portsarin) alkaa näyttämään kärsivältä. Nyt linja saattaa olla auki puheen vastaanottamiselle. Tiedättekö ne action-nuket, jotka heiluttavat nyrkkiään Bud Spencermäisesti, kun niiltä painaa nappia selästä? Samanlainen reaktio saattaa löytyä myös herättelemästäsi sätkynukesta, joten pysyttele edelleen takaviistossa. Pidä myös muut humalaiset asiakkaat poissa huitasulinjalta. Tappeluita on alkanut näinkin.

Mikäli tämäkään ei auta, niin seuraava toimenpide on rankempi. ÄLÄ tee tätä, jos asiakas nukkuu housut kintuissa vessanpöntöllä. Itse opin tämän kantapään kautta. Mikäli asiakkaan jalka on jollain korokkeella esim. vessapaperitelineen päällä, niin liu’uta se siitä pois. Joillekin harhaan astumisen tunne toimii todella hyvänä herätyskellona. Varaudu kuitenkin asiakkaan penkiltä tippumiseen tai humoristiseen pelästymiseen. Horroksestaan herätetty suomalainen on nimittäin melkoisen äreä, ja purkaa mielipahansa varmasti sinuun, jos kikattelet hullun lailla elämänsä säikähdykseen selvinneen asiakkaan reaktiota. Huutonaurun vaara on ilmeinen, jos asiakas yrittää vielä lyödä sinua housut kintuissa. Tämä ei edistä asiakkaan poistamista ravintolasta.

Mikäli tämäkään toimenpide ei auta, niin toista edelliset toimet vielä pari kertaa. Mikäli kohde on pienimassainen, niin voit yrittää ottaa käsivarresta kiinni ja vetää asiakas yksinkertaisesti penkiltä. Joskus asiakkaan jalat toimivat vielä vaikka yläkerta huitelehtiikin muilla mailla. Kyllä se asiakas herää unissakävelystään viimeistään ulkoilmaan päästyään. Tästäkin varoituksen sana: toisinaan asiakkaan jalat ovat vastaanhangoittelevat, joten joudut repäsemään käsivarresta. Vaarana on kuitenkin asiakkaan jalkojen luovuttaminen kesken kaiken, jolloin löydät itsesi ja asiakkaan - joka edelleen nukkuu - lattialta makaamasta. Mikäli kohde on löytynyt vessasta, niin varmista, että kohteen KAIKKI housut ovat oikealla korkeudella. Mikäli nilkkojen ympärillä näyttää omituiselta, niin älä yritä siirtää asiakasta ennen omituisuuden poistamista. Jos nilkan korkeudella satiinipikkuhousuissa sivusilmällä näyttää olevan jotain valkoista, niin käännä katse kattoon. Tämä on yleensä varoituskolmio, jota sinä ET halua nähdä.  

Viimeisin vaihtoehto on kaikkein epämiellyttävin ja saa kyllä useimmat tähän vaiheeseen liukuneista asiakkaista hereille. Huonona puolena on se, että asiakas saattaa herätä niin äkkipikaisesti, että agressiivinen asiakas joudutaan palauttamaan takaisin tajuttomaan tilaan. Tällöin joudut palaamaan herättelyprosessissa alkuruutuun. Tämä vaihtoehto on avokämmenlyönti poskelle. Tarkoitus ei ole vahingoittaa vaan tuottaa perin vit--- sta kipua poskelle. Tässä vaihtoehdossa kuitenkin pitää huomioida ympäristö. Jos vetäiset lonkalta, niin saat aika herkästi äkkipikaisen maineen itsellesi. Sinun tulee viestiä ympäristöösi, että tämä toimi on pitkän harkinnan tulos. Aseta kätesi kohteesta 40cm päähän samalla vaakatasolle. Pidä sitä hetki siinä, jotta kaikki ympärillä olevat pystyvät asennoitumaan litsahdukseen. Tämän jälkeen liikuta kätesi nopeasti kohti asiakkaan poskea. Tässäkin on jälleen vaara. Läpsäys täytyy tähdätä siten, että liike loppuu heti osuman jälkeen. Mikäli liike viedään asiakkaan pään lävitse, niin yleensä nukkuminen vaihtuu tajuttomuuteen, joka ei sekään ole toivottavaa.

Joskus nuorempana ja vähemmän malttavana kokeilin sohvalla lepäävälle konekiväärimäistä litsauksien sarjaa. Ympäristö koki tämän perin humoristisena, mutta kohde ei. Kukaan ei halua herätä siihen, että on puu, johon tikan virkaa toimittava avokämmen tekee pesäänsä. Älä siis tee näin.

Näillä eväillä sitä pääsee jo hyvään vauhtiin. On olemassa kuitenkin vielä pidemmälle vietyjä tekniikoita, mutta haluan osan pitää ammattisalaisuutena ettei jokainen aloitteleva pääse liian helpolla. Sitä paitsi ammattitaito mitataan myös tehtyjen virheiden määrän perusteella. Ja tällä mittarilla minä olen jo superammattilainen.

Raivoa, uhkaile tai yritä vaikka lyödä, mutta älä missään nimessä tee tätä.

Tässä näppäimistön edessä käydessäni lävitse urani koho, tai pikemminkin matalakohtia, on vaikea löytää punaista lankaa. Miten kirjoittaa ja mistä. Kronologisuus olisi helposti lähestyttävä, ja voisin selittää mistä aloitin ja miksi. Mutta peilaten itseäni vastaanottavana puolena ja muistaen kaikki ne elämänsä tilittäjät, jotka ovat erikoistuneet henkisten pökäleidensä jakamiseen ympäristöönsä, niin taidan passata tämän lähestymisen.

Ovella nämä huonolla itsetunnolla kyllästetyt baarikärpäset ovat kyllä mainioita löytämään kuuntelevan korvan. Uhri, joka katsoo sekunnin sadasosan ajan tällaista vertauskuvallista siivekästä, löytää itsensä pian saarrettuna mitä mystisimpien omaelämäsatujen keskeltä. Ja näissä saduissa ilkeä noita on aina voittanut huolimatta tarinankertojan sankarillisuudesta ja luonnonvoimia uhmaavasta luonteesta. Jos et siis halua kommenttiraidallista ravintolailtaa, niin vältä katsekontaktia oman elämänsä sivuosaesittäjien kanssa.

Portieerina joudun kuitenkin asiakkaiden hiipuessa sisälle tarkastamaan heidän yleisen kunnon ja jopa hymyilemään heille. Paskat. Siinähän sitä sitten ollaan tarinoiden syvimmässä  tunkiossa sankari Saken, Vilen tai Moken kanssa. Voisi kuvitella pahimpien tarinoiden alkavan lauseella: “Silloin kun minä olin nuori…” tai “Tunnetko sä sen Kallen…” Mutta pahimmat tarinat alkavat virkkeellä, joka ei edes epämuodostuneella tavalla sovi sen hetkiseen tilanteeseen tai asiakkaan ulospäin antamaan tunnetilaan. Ja vaikka näitä vuosia on lipunut ammatin ohessa ties kuinka paljon, niin aina joku kykenee löytämään omaan elämäänsä liittyvän kommentit, johon en löydä tilanteeseen sovelista reagointitapaa.

Paskakaivona toimimisesta ja tummanpuhuvista tarinoista puheenollen tulee mieleeni tilanne, jossa fyysinen vaarallisuus muuttui silmänräpäyksessä heteromiehelle mitä pahimmaksi koettelemukseksi. Ravintolan sisäpuolella oli noin 110 kiloinen painojen kanssa naimisissa ollut horkkahirviö, joka alkoi olemaan reilusti yli sen rajan kun pitäisi poistua ravintolasta. Tilanne kärjistyi sen jälkeen, kun olin yrittänyt neuvotella, kehotella ja käskytellä häntä pihalle. Herran mölytessä ja hangoitellessa vastaan epämääräisesti kymmenen minuutin ajan minun ymmärtäväisyyden inflaatio nousi uhkaavasti. Gorillan yrittäessä penkkipunnertaa itsensä ulko-oven karmista takaisin sisäpuolelle annoin hänelle paluulipun reaalimaailmaan.

- Mikä vit.. siinä on ettei sana mene perille, sanoin ja vetäisin puoliagressiivisesta shokista herättelevän korvatillikan.

Bodariapina hiljeni äkisti, keskitti mielensä ja silmänsä minuun ympäristön poissulkevalla putkinäöllä. Huulien välistä kuului hammaskaluston yhteenpureutuvaa natinaa ja koko lihavuori rupesi tärisemään kiukusta. Voi perkele. Kävin mielessäni kaikki mahdolliset oppimani itsepuolustustekniikat, taktiikat ja strategiat, joilla selviytyä tilanteesta kunnialla - tai edes hengissä.

Hetken raskaan hengittelyn jälkeen Tysonin lihasmassalla varustettu asiakas löysi raivon johdatteleman hormoniepätasapainon huipun, jonka jälkeen rupesi tapahtumaan. Kohta räjähtävä “300 kilon MaVe” veti syvään henkeen, väänsi naamansa mitä epämiellyttävimpään asentoon ja aloitti:

- Sä et tiedä miltä musta tuntuu, kuului jostain muun metelin takaa.

Kuulemista häiritsevä meteli oli peräisin samasta miehestä kuin kommenttikin. Asiakas oli purskahtanut itkemään ja vollotti lauseensa ulospurkautuneen mielipahansa seasta.

Tilanteen uudelleenarviointi ja mahdollisten skenaarioiden luominen tämän jälkeen epäonnistui täydellisesti. Mitä tähän voisin sanoa?  Jos mies rupeaa puhumaankin tunteellisesti, niin häntä katsotaan hiukan kieroon. Mutta tämä mies parkuu tässä pahaa oloaan joka keinohormonipitoisella solullaan. Häkellyin täysin.

- Mä kävelin kotiin ja sä et tiedä miltä tuntuu, kun oma muija panee toista äijää makuuhuoneessa, huusi lihasmassan muodossa oleva Niagaran putous.

Epätoivoissani etsin mahdollisimman sopivaa lausetta, elettä tai edes äännähdystä. Loppujen lopuksi annoin osaaottavan halin ja taputtelin selkään. Sitten alkoi itse vuodatus. Ja minä vuodatuksen vankina huonon omatunnon toimiessa vanginvartijana. Niiskuttava haarukkanostin taapersi ravintolasta ulos tunnin jälkeen tovin vähemmän onnettomana. Minun elämänhalu oli vastavuoroisesti vuotanut saattokodin tasolle.

Melko surrealistinen olo. Ensin kauhuissasi lasket, että montakohan raajaa sinusta jää jäljellä raivostuneen alfauroksen käsittelyn jälkeen ja silmänräpäyksessä sinun tekee mieli heittää kaikki omat murheesi pois ja halata raavasta miestä itsetuntoa kasvattavasti. Mikäli joku haluaa tietää heikkouksiani, niin yksi niistä niistä on vollottava tai nyyhkyttävä suomalainen mies.  

Tästä heikkoudesta puheenollen. Ollessani töissä Sibeliuksenkadun mäessä sijaitsevassa ravintolassa sisään pyrki kolme keski-ikäistä vaimoiltaan perjantai-iltavapaan saanutta myyntimiesmasaa. Valitettavasti yksi herroista oli nauttinut liian monta rohkaisevaa ennen kaupunkiin saapumista, joten jouduin lyömään stopin hänen ravintolaillalleen.

Minun ohitse hyvin, hyvin harvoin pääsee vonkaamalla, raivoamalla tai uhkailemalla. Päinvastoin, saattaa käydä niin, että silloin ei pääse seuraavallakaan kerralla sisään (Hämeenlinna on pieni kaupunki, niin naamataulut on vaivatonta painattaa sisäiseen ei-toivotut listaan). Kaksi kaverusta jatkoi vastoin odotuksia kävelyään baarin ovesta sisään hyläten “yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” -ajattelun ja syrjäytetty jäi ulkopuolelle viereeni seisomaan. Ulkoistettu myyntimies käyttäytyi vastoin kaikkia odotuksia ja oli hiljaa. Itse myin lippuja ravintolaan oven ulkopuolelta, joten jäimme seisomaan vierekkäin. Siinä sitä oltiin mentaalisessa hississä, jossa molemmat tuntevat olonsa kiusaantuneeksi, mutta kukaan ei tee mitään rikkoakseen jäätä. Ulkopuoliseksi jäänyt mies ei sanonut mitään. En kuullut hänen edes hengittävän. Välillä piti syrjäsilmällä katsoa, että onko hän vielä vieressäni. Mies katseli vain kengänkärkiään ja seisoi paikallaan.

Silloin oli syksy ja ilma oli aika napakka paikallaan seisovalle. Puolen tunnin jälkeen sanoin äänettömälle myyntispedelle.

- Lähde nyt himaan tai toiseen ravintolaan, sunhan tulee kylmä tässä.

Vastaus tuli nyyhkytysten kera takaisin.

- … kun mun kaikki kaverit on tuolla, sopersi asiakas samalla kun osoitti sormella ravintolaan.

- Mutta kun sinä olet niin huonossa kunnossa, että en voi päästä sinua sisälle sinne. Eikä tarjoilijat muutenkaan myisi sinulle mitään, suostuttelin miestä.

- Mutta kun mä en pääse ikinä mihin… kuului nyyhkytysten takaa.

- Saatana, nyt sinne sisälle sitten ja katokin, että en joudu hakemaan sinua sieltä takaisin, sanoin sieluni vääntyessä ikävästi.

En myynyt hänelle edes pääsylippua. En mä voinut. Musta tuntui, että jokin kuolee sisälläni, jos joudun vähääkään kauempaan kuuntelemaan tätä vuodatusta. Taisi joku tarjoilija tulla ihmettelemäänkin, että miksi hänen tiskillään on helikopterikänninen mies, joka pyyhkii silmänalusiaan räkärätillään. No, ainakin vältyin elämänhalun ryystävältä tarinalta.

Saatan välillä vaikuttaa luonteeltani kovalta ja jopa anteeksiantamattomalta, mutta kyllä minunkin sielusta tippuu palasia, kun ruvetaan toden teolla nyyhkyttämään tai poraamaan. Sydäntäsärkevät tarinat alkavat aina kohtauksesta, jossa heteromies vollottaa. Tämä mielikuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mä kuuntelen mieluummin koko yön toistolla samaa tarinaa yläasteen pituushypyn SM-ennätyksen jälkeisestä mitalien jaosta, jonka suoritti lukion märkien päiväunien lähde tai ääneen lausuttujen Shakespearen runojen vaikutuksesta juuresten kasvattamiseen kuin sekunninkaan mielipahan kiemuroissa harhailevaa ihmistä. Nämä epätoivonkuilun partaalla kompuroivat asiakkaat ovat pahinta realityä, jota voin kokea.