Nightlife suljetaan

Nyt uskallan mainita työpaikan, jossa olen työskennellyt viimeiset seitsemän vuotta, koska toiminta tullaan lopettamaan kannattamattomana. Nightlife (edeltäjä tunnettiin nimellä Tiffany), kuului osaksi Cumulus hotellia ja siten osana Restel-ketjua. Hotelli-liiketoiminta myytiin tänä vuonna Scandic Hotelsille, joka kääri hihat ja rupesi uudistamaan myös Hämeenlinnan keskustan Cumulusta. Tässä uudistuksessa yli 20 vuotta toiminut yökerho jäi jalkoihin.

Lopettamisen syyt ovat yksinkertaiset: tappiota lähihistoriassa tuottanut yksikkö sekä Scandicin erikoistuminen hotellitoimintaan. Yökerhot eivät ole kuuluneet hotellien peruspalveluihin enää vuosiin - valitettavasti.  Huomautuksena vielä, että Nightlife toimi osana isoa valtakunnallista konsernia ja koska koko konserni myytiin kannattamattomana tai liian riskialttiina, niin voidaan olettaa myös ongelmien olleen valtakunnallisia, joten syitä nimenomaan ravintola Nightlifen lopettamiseen on turha märehtiä paikallistasolla. Vastoin useiden ravintoloiden omistajien mielipiteitä liiketoimintaa ei muuteta kannattavaksi pelkillä työntekijöiden asenteiden “korjaamisella” ja “hyvällä meiningillä”, vaan yrityksen kurssin muuttaminen vaatii kapitaalia ja rohkeutta ottaa riskejä. Iänikuisella menojen supistamisella ei saada aikaan kuin hammasten kiristelyä ja burnoutteja. Muutenhan kaikki pihipaavalit olisivat rikkaita kuin kroisokset.

Hämeenlinnalaisille kyseinen paikka ja osa sen työntekijöistä ovat legendaarisia. DJ:t ja portsarit, poislukien minä, ovat työskennelleet tässä yökerhossa koko minun aikuisikäni, siis yli 18 vuotta. Se on kuulkaas pitkä aika toimia ravintola-alalla ja eritoten yhdessä työpaikassa. Nämä herrat ovat todistaneet (ja ehkä saattaneet alulle) monien rakkaus- ja AU-lapsien tarinoita: Olipa kerran synkkä ilta ravintola Tiffanyssä… En osaa kuvitellakaan, miltä tuntuu jättää parin kuukauden päästä itselle rakas ja läpikotaisin tuttu olohuone.

Asiakkaat, nyt alkaa viimeiset aukiolokuukaudet olemaan edessä. Nämä ovat viimeisiä hetkiä tulla örveltämään ja tekemään samoja virheitä kuin vanhempanne 20 vuotta sitten. Suurin kiitos näille vuosikymmenien työntekijöille on riihikuiva raha, jota kutsutaan myös tipiksi tai lahjukseksi, riippuen oikeustajun laadusta. Joten verbaalisten huomionosoitusten sijaan varaa itsellesi jonkinnäköinen seteli taskuun.

Parin kuukauden päästä alkaa myös hillitön tarjouskilpailu Tiffanyn-aikaisista työntekijöistä. Näiden herrojen ei tarvitse kysellä töitä vaan työt kysyvät kohteliaasti heitä - ja ihan turha kysellä millään ammattiliittojen neuvottelemilla ripulipalkoilla heitä töihin.

Aiheesta lisää, kun veri lähtee kiertämään...  

Tammikuu, kusisia paikkoja ja liian teräviä kielikuvia

Blogin päivityksessä on ollut ongelmana kirjoittamisen arvoisten aiheiden häviäminen päästä, kun niitä pitäisi ruveta näpyttelemään. Mutta nyt tammikuun ongelmana onkin tapahtumien määrän eksponentiaalinen kasvu. Oikein tiedä mistä sitä aloittaisi tätä vyyhtiä avaamaan. Tylsää ei ainakaan ole ollut, se on varma!

Asiakas tuli luokseni kertomaan sisällä tupakoivasta asiakkaasta. Mennä tallustelin katsomaan tilannetta. Siellähän asiakas palava rööki kädessä oli sammunut puoli-istuvaan asentoon sohvalle. Kokeilin herättelyä puhuttelemalla, koskettamalla, niskojen puristelulla ja lopuksi kevyillä läpsyillä poskelle - mikään auttanut. Jalkansa herra oli asettanut baarijakkaran päälle. Liu'utin nätisti jalan jakkaralta ja annoin painovoiman hoitaa loput. Ukkohan singahti puolimakuultaan kuin jännitetty vieterijousi pystyyn seisomaan. Ei ohjaamossa ketään ollut, mutta kroppa se jostain kumman syystä osasi silti hakeutua pystyasentoon. Perin jännittävää yrittää saada hämmästyneeseen asiakkaaseen kontaktia hänen juuri löydettyään itsensä asennosta ja paikasta, johon ei liity mitään tapahtumasarjaa lähimuistista. Siinä se katseli raajojaan kuin ensimmäistä kertaa. No, löytyi se tietoisuus sieltä hetken pitämäni monologin jälkeen. 

Narikkalappukin löytyi sopivasti lompakosta ja asiakas lähti hoipertelemaan pihalle. Kameroista näin, että askel veikin pihalla sijaitsevaan röökikoppiin ja siellä vielä nurkkaan. Mitä helv... Asiakas näytti kopeloivan etutaskujaan siihen malliin, että seksuaalisen häirinnän syyte olisi hyvinkin mahdollinen naisasiakkaiden ollessa lähistöllä. Äkkiä pihalle.

- ÄLÄ nyt sinne kuse. Se on röökikoppi. 

- Haist pask, sopersi asiakas ja pakeni röökikopista lähimmälle nurkalle - aktiivisen kusivirran kanssa. Kyllä oli taas kusiset paikat. 

Toisena iltana asiakkaiden tullessa sisälle käytiin lyhyt small-talk itsepuolustuksesta, joka johti asiakkaan kysymykseen:

- Haluatko saada harjoituspuukosta?

Tämä on taas niitä tilanteita, missä saattaa olla vakavan loukkaantumisen riski tai sitten helvetin kieroa huumorintajua. Onneksi kyse oli jälkimmäisestä.

- Tota, en mä kyllä haluaisi saada minkäänlaisesta puukosta, jos saan valita. 

Asiakas katsoi hetken aikaa hoomoilasena, kunnes välähti kipinä.

- Eiku mä tarkoitin siis sellaista itsepuolustuksellista harjoitusta.

- Ei, en kyllä halua sellaistakaan. 

Asiakas tarkoitti "harjoituspuukon saamisesta" ovelasti kielikuvana. Hän tarkoitti, että kävisimme keskustelun puukkoihin liittyvistä tilanteista. Pikkuisen liian terävä kielikuva tähän tilanteeseen. 


Minä ymmärrän muodista yhtä paljon kuin sorsa leivänpaahtimesta, joten tuo yökerhojen vaatetuspolitiikka on aina ollut minulle yksi suuri mysteeri. Sen verran kuitenkin ymmärrän, että katutyöläisen heijastavankeltainen työtakki yhdistettynä maalilla itsesävytettyihin reisitaskuhousuihin ei ole kuin Penan Kahvilaan ja Pullaan sopiva juhla-asu. Mutta ei, kyllä tällaisellakin asukokonaisuudella joku kuvittelee tulevansa yökerhoon. Ja voi helvetti sitä hämmästelyn määrää, kun tietyöläinen käännytetään ulko-ovelta.


Sana "selittely" on minulla punainen vaate. Sinällään huono kielikuva, koska punaiset vaatteet narikassa ovat helpoiten löydettävissä sadan mustan takin joukosta. Taannoin kävin asiakkaan kanssa keskustelun, joka johti miltei katastrofaalisiin olosuhteisiin ja periaatteessa asiakkaan näkökulmasta täysin ymmärrettävistä syistä, mikäli annan painoarvoa hänen väittämälleen sairaudelleen.
- Hei Toni, vittu jos toi ämmä käy lässyttään vielä vähäähään mulle siitä, että mä käyttäisin huumeita, niin sitten lätisee.
- Anna ihmisten puhua. Kyllä maailmaan sanoja riittää. Ethän sä nyt jokaista eri mieltä olevaa tyyppiä voi hakata.
- Mutta kun mulla on todettu ADHD, minkä takia jopa lääkäritkin laittoi mut huumetesteihin.
- Jos lääkäritkin kuvittelivat sinun käyttävän aineita, niin voinet antaa anteeksi, jos mattimeikäläisetkin niin kuvittelee?
- VITTU, mä en mitään huumeita käytä...
Tämä keskustelu meni eteenpäin tovin aikaa. Yritin kovasti selittää edellisen virkkeen toisissa muodoissa, mutta näin jälkeenpäin loogisesti ajatellen ja huomioiden asiakkaan sanoman, eihän hän tietystikään pystynyt mieltään malttaa ja ymmärsi kaiken sanomani pelkäämällään tavalla.

Lopputulos oli raivon vallassa tehtyjä mielenilmauksia ensin baarihenkilökunnalle ja sen jälkeen minulle:
- Mä tiedän missä te asutte saatana! Mä tuun tappaan teidät! Vitun kusipäät!
Onneksi kaikki tuntevat kyseisen tapauksen, niin katteettomia uhkauksia ei odotettu lunastettavan.  Lopuksi hän huusi vielä ulko-ovelta poistuessaan:
- Mä tapan sutkin, saatanan kääpiöportsari!
Kuvaus oli aika osuva, niin naurahdin. Se ei ollut hyvä idea, joten tilanne ei päättynytkään tähän. No, tekevälle sattuu.


Työkuukausi päättyi työnantajan puolelta ilmoitukseen YT-neuvotteluiden alkamisesta. Tästä lisää myöhemmin.