Mut jos mä pidän huolta kaveristani?

Ei hätää, ei hätää. Täällä ollaan vielä hengissä ja hyväntuulisena. Työvuorojakin on lusittu siellä täällä, mutta valitettavasti työsopimusten kaikenkattavat vaitiolopykälät ovat sitoneet kielen kantojani. Tiedä uskallanko edes ystävilleni kertoa, missä olen viikonloppuja seisoskellut. Myönnän kuitenkin myyneeni sieluni vuokratyöfirmoille, jotka ovat puettu vartiointiliikkeen asuun. Ja niin suurin sanoin kuin näitä arvostelinkin aikaisemmin. No, kaikissa meissä asunee pieni hypokraatti.

Olen kirjoittanut kesän aikana toistakymmentä erilaista yleisluonteista päivitystä, mutta valitettavasti niistä on uupunut se vähäinenkin särmä, mitä olen aikaisemmissa saanut aikaiseksi. Ovat siis jääneet luonnosvaiheeseen. Luovuusvajeen myötä olen harjoittanut itsetutkiskelua ja tullut siihen lopputulokseen, että mielenlaadulleni luonnoton hyväntuulisuus on pilannut motivaationi kirjoittaa. Hämäläisille kun positiivisista ja iloisista asioita ilmaiseminen on rehentelyä, jota tulee välttää kaikin voimin ja tavoin. 

Törmäsin kuitenkin tässä taannoin työvuorossa kommenttiin, joka osui suoraan hermokimppuun aiheuttaen äkillistä verenpaineen nousua sekä sydämentykytystä ja siten sai runosuoneni sykkimään:

- Mutta jos mä pidän huolen kaveristani? / Mä otan kaverista vastuun.

Myönnettäköön, että edellä kirjoitettu kommentti on asiakkaille luontainen argumentti, jolla yleensä yritetään saada mukana oleva kaveri joko sisään baariin tai sitten pysymään baarissa. Asiakkailla, kuten ihmisillä yleensä, on oikeus arjesta irtirepivään tyhmyyteen vapaa-ajallaan, mutta tiettyjen kommenttien tautologinen esiintyminen vain yksinkertaisesti käy vähän hermojen päälle.

Ja kyllä näitä kaverista huolehtelijoita onkin nähty. Oksennusryöpsähdys tai pöytään nukahtaminen eivät saa minkäänlaisia toimenpiteitä aikaan illan huoltajissa. Joskus hiukan vähemmän iloisena ja lopputuloksesta etukäteen tietoisena olen päästänyt tällaisen parivaljakon sisälle ja päätynyt myöhemmin taluttamaan ensin pöytään nukahtaneen asiakkaan pihalle ja sen jälkeen kantanut kaverinsa päätöksistä ja teoista vastuunottaneen samalle puolelle ulko-ovea. Kyllä on ilme ollut kuin peuralla ajovaloissa, kun haen vastuunottajan tanssilattialta kesken juuri onnistuvien peliliikkeiden. Nykyään olen kiltimpi ja sanon heti, että mikäli kaverinsa ei pysty itse ottamaan vastuuta omista teoistaan, baari tuskin on hänelle soveltuva hoitolaitos.

Tämä voi kuitenkin mennä vielä pahemmaksi, jos vastuunottaja vetoaa omaan auktotiteettiinsa tosissaan ja viestii loukkauksen mahdollisuudesta, mikäli hänen maineensa vaakalaudalle laittava uhrautuminen sivuutetaan. Että mun tekisi mieli avata sanainen arkkuni ja kertoa, kuinka vähän välitän hänen kärpäsenpaskankokoisesta arvovallastaan ja kuinka hän ei ole oikeustoimikelpoinen edes päättämään oman perseensä pyyhkimisestä. Onneksi mä olen kuitenkin lupsakka kaveri.

Ah, taas on parempi mieli, minkä myötä aivojeni verbaliikkakeskuksen verenkierto tyrehtyy. Enköhän nyt syksyn kaamoksen iskiessä minuun ja asiakkaisiin jutun juurta rupea taas irtoamaan. Tai sitten rupean vain kertomaan baarialalla tapahtuvista iloisista asioista. Tirsk!

Etsintäkuulutus: työmotivaatio

Olin noin kuukauden ilman lätkää, kunnes löysin itseni kesäterassilta palelemassa alkukesän pakkasissa ja nauttimassa hyttysten seurasta. Olisi pitänyt ottaa kirja mukaan näillekin illoille, koska työ rupesi kyllästyttämään jo ekan illan aikana. Kuukauden kyltittömyys ja sen jälkeinen adrenaaliton järjestyksenvalvojan homma paljastivat työmotivaationi hävinneen. Tämä kyllästyminen saattoi minut jälleen pohtimaan, että mikä on se "juttu", jolla ovimiehet jaksavat vuosi toisensa jälkeen seistä pubien, baarien ja yökerhojen ovien suussa - muuttumatta portsarin stereotyyppiseksi irvikuvaksi. Itse leikittelin tällä karikatyyrisellä kuvakulmalla niin pitkään, että se muuttui tyrannisoimiseksi tarinoiden vahvistaessa entisestään sisäistä misantrooppiani.

Nyt olen pisteessä, jossa joudun vakavasti ja vakaasti miettimään, että onko ovityöskentely enää minua varten tai oikeastaan, että olenko minä enää ovityöskentelyyn sopiva. Koska oma vajavainen ymmärrykseni on navigoinut minut umpikujaan, niin päätin turvautua sosiaaliseen mediaan ja kerätä kollektiivisen älyn avulla järjestyksenvalvojien motivaationlähteitä. Kysely tapahtui Facebookin alan työntekijöiden ryhmässä, jossa korkean työmotivaation ilmentäjinä ovat lukuisat selfiet keltakylteistä ja -liiveistä hymyn kera. Vastaukset olivat aika yksioikoisia: työkaverit, raha, kotoa karkaaminen, vaihtelua päätyöhön, näkee elämää, sosialisoitumista, uutuuden viehätys ja hyvän mielen tuottaminen asiakkaille.

Raha lienee minkä tahansa työnteon kannalta tärkein motivaationlähde, mutta kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, baarimikko tiskin takana saa miltei saman palkan kuin portsarikin vaarantamatta kuitenkaan omaa terveyttään ja oikeusturvaansa. Päätyönä viikonloppuisin ovella seisoskelu muutenkin taitaa tuottaa juuri ja juuri pienemmän rahasumman tilille kuin työttömyyskorvaus.

Kyselyn ja siihen saatujen vastausten lomassa löysin kuin löysinkin ovella työskentelystä yllättävän suurenkin ilon lähteen: nuoret aikuiset. Nämä täysi-ikäisyyden kynnyksen ylittäneet ihmisrodun edustajat ovat kaikessa tekemisessään suorastaan suloisia ja iän puolesta heille voi monet käytösvirheetkin antaa helposti anteeksi. Näiden käytösvirheiden esiintymisen hyvänä puolena on vielä se, että portsarinkin käytökselle ja puheille annetaan tilaa, mistä syystä tummanpuhuva huumorini tekee kauppansa hyvin. Toki nämä maailmanvalloittajat ovat toisinaan rasittavia loppumattomine optimistisuuksineen ja "varmasti" toteutuvine unelmineen, mutta parempi nekin kuin omaan elämäänsä väsyneiden statistien jatkuva paijaaminen.  

Olennaisinta nuorten aikuisten kanssa toimimisessa on se, että he eivät pidä portsaria eikä hänen työskentelyään itsestäänselvyytenä. Heti baariin tullessa kaikkia heitä jännittää, että pääseekö portsarin ohitse milloin mistäkin syystä huolimatta. Mielikuvituksella vahvistetut humalatilatkin selviävät kuin taikasauvan iskusta ja tiukalla puhuttelulla saadaan aito hämmennys kasvoille oli hän syyllinen tai ei - vaikkakin nuoret ovat aina syyllisiä noin niinkuin ylipäätään. Vanhempien asiakkaiden olalle taputtelut ja kunnioitus-sanan monotoninen toistaminen tipin vastineina saavat minussa aikaan enää vain oikeustajullisesti kyseenalaisia tunnekuohuja. 

Aloitan syksyllä päätoimisen opiskelun, joka kestänee ainakin sen kolme vuotta, mistä syystä baarissa työskentely on minulle kannattavaa rahallisesti: palkka on niin pieni, ettei se vaikuta opintotuen määrään. Baariympäristö verrattuna yliopiston luentosaleihin tuo niin suurta vaihtelua elämään, että nämä kaksi vaikuttavat toisiinsa synergisesti vahvistaen motivaatiota - tai niin ainakin itselleni uskottelen.

Kun solmin nämä kaikki motivaationriekaleet yhteen, niin saan riittävän suuren kokonaisuuden, jonka voimalla jaksanen opiskelujeni ajan kannattavasti harrastella muutaman vuoden portsarointia. Harmillista on se, että tämä polku johtaa pois portieerin jalosta ammatista, joka tuntuu jääneen talouskehityksen jalkoihin. Portsarin ammatikuva on muuttunut ja nähtävästi minä keikun enää kynsin ja hampain kyseisen kuvan kehyksissä. 

Anteeksipyyntö ja kömpelö pehmennystarina

Viimekertainen blogipäivitykseni sai aikaan nykyisissä työkavereissani paljon mielipahaa, mistä syystä poistin päivitykseni välittömästi asiaa sen enempää kommentoimatta. Tarkoitukseni oli vain tuoda humoristisessa valossa, kuten usein päivityksissäni, näkemäni asiat esille ja siten, että komedian kehittymisestä vastaisi työhönsä kyllästynyt porttivahti, joka ei edes yritä ymmärtää ja jonka hämäläisyys pitää huolen siitä, että tuoppi on aina puoliksi tyhjä.

Ensi alkuun haluan vilpittömästi pyytää tytöiltä anteeksi aiheuttamaani mielipahaa. Ja koska minua ärsyttää suunnattomasti anteeksipyynnöt ilman osoitusta siitä,  mitä oikeastaan pyydetään anteeksi, on minun selitettävä tämä auki. Yritin viime kirjoituksessa (sensuroitu päivitys) korostaa nuorten (alle 25-vuotiaiden)  verbaalista ulosantia, jossa käytetään paljon keski-ikää lähestyville ihmisille tuntemattomia sanoja sekä kritisoida duckface-ilmiön outoutta. Tosiasiassahan en ole yhdenkään tarjoilijan vääntelevän lärviään ankkanaamaan, mutta se toi nuorisoslangin esittelyyn hauskan vivahteen. Samalla toin esille myös nykyajan farkkujen kamaluuden, jota se on ainoastaan minun näkökulmasta eikä niinkään yleisesti ottaen. Ei kai se muotia olisi, jos massat eivät sitä yrittäisi omaan asurepertuaariinsa saada.

Mietin pitkän hetken, että mitä tässä nyt sitten päivittelisi ja sain hyvän idean - ainakin omasta mielestäni. Seuraavassa kaskussa yritän eläytyä tarjoilijaneitosen ihonmyötäisiin farkkuihin ja nähdä työillan hänen näkökulmastaan. Kasku todellakin jää yritykseksi ja jatkan omaan tyyliini kolmen kappaleen jälkeen. Tarina on fiktiivinen ja hahmot tarinan sankaritar mukaan lukien ovat voimakkaan kärjistettyjä ja mielikuvitukseni värittämiä, vaikkakin ne saattavat perustua tosielämän ihmisiin (vähän niin kuin kirjailijoilla). Epäilen kyllä monelle tulevan epämieluisia väristyksiä mielikuvasta, jossa minä yritän ahtautua kireisiin vyötäröfarkkuihin ja vaaleanpunaisiin rintaliiveihin, jotka uppoavat kylkijellyjen sisään piiloon.

Baarimikottaren blokipäivitys lauantai-illasta kesäterassilla

Siis voi vittuu, mikä ilta!! Asiakkaita tulvi ovista ja ikkunoista ja mä kerennyt mitään tekemään, kun piti kysellä pomoilta selvennyksiä eri juttuihin. Onneksi he sentään tajusivat tehdä whatsapp-ryhmän, niin tarvinnut joka kerta käydä etsimässä heitä ympäri terassia, missä he "solmivat asiakassuhteita", vaikka oikeasti vain pakoilivat töitä ja yrittivät naurattaa asiakkaita. Ihmettelen kyllä suuresti, että tuon ikäiset edes tiesivät, mikä Whatsapp on. Eivätkö he käytä niitä vanhemmille ihmisille tarkoitettuja kännyköitä, jotka ovat seinässä kiinni ja joissa on sellainen pyöritettävä numerovalitsin?

Ja järjestyksenvalvojat. Eikö heidän pitäisi olla salilla treenattuja katu-uskottavia iskukoneita, eikä jotain Kekkosen ajalla syntyneitä vanhuksia, joista yhdellä ei ollut hiuksia ja kahdella karvaisemmalla harmaata päässä. Siis hyi hemmetti, harmaita hiuksia? Miten ne edes poistaa ketään paikalta, kun lihaksetkin ovat hormonitoiminnan laskusuhdanteessa kadonneet olemattomiin, jos niitä edes ikinä on ollutkaan - harmaan hiuksethan ovat selvä merkki tästä. Ja se klanipää laittaa kaikki tippirahansa varmaan johonkin rahastoihin, koska  ei ole saanut edes ostettua sopivia reisitaskuhousuja. Kahta kokoa liian suurissa housuissa tepastelee ympäri terassia, ja arvatkaan, sitä ei edes nolota sekään, että ne ovat ihan nukkaantuneet ja reikiintyneet taskujen kohdilta.

Vaikka meillä oli hävytön kiire koko illan, niin kerkesin huomaamaan hyvännäköisen kundin, jolle vilautin hymyn. Valitettavasti toinen pomoistani oli tämän selän takana ja luuli, että flirttailin hänelle. Sen jälkeen pomokin löysi tiensä tiskille, vaikkakaan mitään muuta siellä tehnyt kuin höpötteli omituisia ja yritti olla omasta mielestään nokkela. Se kundikin pakeni tiskiltä, kun ryppynaama esimieheni rupesi vääntelemään naamaansa, minkä tarkoitus kai oli iskeä silmäänsä. Miksi tuon ikäinen edes iskee silmäänsä kenellekään? Siis saahan jokainen olla oma itsensä, mutta eikö libido, vai oliko se libero, tuon ikäisillä tarkoita enemmänkin aikuisvaippoja kuin mitään sellaista, johon silmäniskut viittaavat?


Lopetan kaskun kirjoittamisen tähän, koska tuo on kamalaa tekstiä. En yksinkertaisesti pysty eläytymään nuoren aikuisen saappaisiin ja kuvittelemaan, miten he puhuvat ja ajattelevat. Pystyn kyllä kertomaan miljoonia epäkohtia itsestäni, kollegoistani ja muista alalla riutuneista, mutta niiden osoittaminen huumorin avulla nuoren aikuisen näkökulmasta on minulle mahdotonta, mikä kertoo riittävästi minun "taidosta" kirjoittaa. Tämä onkin yksi syy blogin pitämiseen - jotta joskus moista oppisin. Tytöt työpaikallani: voitteko kuitenkin tulkita tämä kömpelön tarinan vilpittömäksi anteeksipyyntöyritykseksi sillai söpöllä ja herttaisella tavalla? Vähän samalla tavalla kuin pikkupoika, joka ihastumiseltaan vetää tyttöä tukasta ja yrittää pyytää sitä anteeksi maahan katsoen, kiviä potkien ja mumisten jotain anteeksi-sanaan viittaavaa. Minä en ajattele synkästi pelkästään teistä vaan misantrooppina kaikista ihmisistä ja niihin rinnastettavista kaksijalkaisista.

 Liitän tähän loppuun vielä linkin tekstiin, joka jokaisen minua tuntemaan oppivan kannattaa lukea. Tekstissä on käytetty voimakkaasti stereotypiointia ja kärjistyksiä ja se toimii enemmänkin liioiteltuna varoituksena alalle tuleville kuin todellisena kuvaelmana alasta.

Ravintolatyön heikot hetket

Ai niin, loppukaneettiin vielä linkki tarinakokoelmaan, jossa viimeisessä tarinassa sankarina on toinen esimiehistänne: Kolme juonetonta kaskua viikonlopun teatterista ovella

Ilmoituksia ja vihjailuja näin loman kunniaksi

Yritän parasta aikaa tavata vanhoja tekstejäni, jotta voisin tehdä blogiini valikon. Teksteistä löytyy kyllä melko laajalla skaalalla eri aiheita, näkökulmia ja tarinoita eikä suoranaista punaista lankaa löydy mitenkään. Valitettavasti olen siirtynyt ehkä liiaksi hauskoista, kuvailevista ja dialogisista päivityksistä itseriittoiseen politikointiin, mutta toisaalta olen aina kirjoittanut aiheista, jotka ovat olleet mieleni päällä. Yhtä kaikki, tarinoiden kategorisointi on helvetin vaikeaa, mikä kertoo osaltaan ovimiehen työn laaja-alaisuudesta ja siten sen haastavuudesta. 

Mitä oletettavimmin pidän ansaitun kuukauden loman ovelta nyt ja kesäkuussa hommat jatkunevat uusissa paikoissa. Kaikkien ovimiesten vihaamaa vihollista, rappusia, en tule ymmärtääkseni kohtaamaan näissä uusissa mestoissa, mikä rajaa paikallisbaarituntemuksella monia vaihtoehtoja pois. Siirryn myös ammattilaiskuvioista harrastustoimintaan, mikä pitänee minun poissa pyöreästä pehmustetusta huoneesta. Syksyllä aloitan myös uranvaihtoprosessini viimeisen vaiheen opiskelujen muodossa, joten harrastustoiminta sopii minulle paremmin kuin hyvin.

Viimeaikaisten päivitysten aiheuttamassa keskustelussa on tullut paljon uusia ajatuksia ja näkökulmia esille, joiden avulla olen löytänyt hyvän määrityksen portsarille ja siten pystynyt erottamaan sen "normaalista" järjestyksenvalvojasta loistavasti - ainakin omasta mielestäni. Olen itse asiassa maininnut tämän jo vuosi sitten, mutta koska olen hidas oppimaan, niin joudun hiffaamaan saman idean moneen kertaan ennen kuin se syöpyy pitkäkestoiseen muistiini. Kirjoitan tästä vielä laajemmin, mutta tässä tärkein ajatukseni aiheesta: järjestyksenvalvoja voi olla portsari, mutta portsarin ei tarvitse olla järjestyksenvalvoja. 

Sen enempää tätä ajatusta avaamatta vihjaan, että kesäkuussa aloitan työni jälleen kerran järjestyksenvalvojana, mutta mikäli kaikki menee hyvin, olen tuota pikaa jälleen portsari. Olen melko varma, että uusien työkuvioiden alkaessa kohtaan mitä eriskummallisimpia tilanteita, joista avautuminen tuo huumoria vähille lukijoille, mitä blogillani on.

Älkää siis ihmetelkö, jos blogini lakkaa välillä toimimasta, koska saatan valikkoa luodessani kaataa koko sivuston, mikäli osaan edes itse tekstejäni lajitella loogisesti. Uusien päivitysten taajuus tihenee sitten kesäkuussa jälleen, kun aloitan uuden juottolan ovella.

Se viimeinen työyö

Yhdeksän tunnin työ"yö", ennätysmäärä asiakkaita, turvoksissa oleva narikka, pari kadonnutta takkia, mielensäpahoittanut sukulainen, itkeviä naisasiakkaita, haikeina halailevia miehiä ja pilkun aikaan pärähtänyt palohälytys. Voi sanoa, että yökerho Nightlifen hautajaiset Hämeenlinnassa onnistuivat täydellisesti vappuaattona. Voit laittaa taustalle soimaan  Nightlifen illan viimeisen biisin, kun luet tekstiä eteenpäin: ItaloBrothers - This Is Nightlife, niin pääset tunnelmaan paremmin sisään. Video löytyy upotettuna päivityksen lopusta.

Kuva: Miikka Salmenoja 2018 Julkaistu luvalla.

Yökerho avattiin jo seitsemältä illalla, mikä sopii ajan henkeen hyvin nyt, kun yökerhojen ja pubien eroavaisuutta ei voida enää mitata aukioloaikojen perusteella. Paikallehan ei eksynyt alkuillasta kuin muutama asiakas ihmettelemään paikan sulkemispäätöstä ja pari kaupunginvaltuutettua, keitä eivät näköjään normaalien asiakkaiden säännöt koskeneet mitenkään, kun vahtimestarikorvausta ei osattu maksaa tullessa eikä mennessä - vaikka aiheesta ystävällisesti huomautettiin. Kuvastaa loistavasti paikallisia päättäjiä ja heidän oletuksiaan omasta kärpäsenpaskan kokoisesta arvovallastaan, vaikkakin ainoat tekemänsä päätökset koskevatkin käräjillä tuomittujen poliitikkojen pelastamiseen tarkoitettujen laittomien keräysten järjestämistä kyseenalaistaen koko oikeusjärjestelmä.

Työt varsinaisesti alkoivat kymmenen aikaan illalla, kun jengiä alkoi siirtymään sisätiloihin. Yhdentoista aikaan olikin jo täysi tohina päällä paikalta karkailevien asiakkaiden ja sisään pyrkivien välimaastossa. Tästä tulikin mieleen. En voi ymmärtää mitenkään päin sitä, kuinka korttimaksamisen sanotaan olevan paljon nopeampaa kuin käteismaksamisen. Ei ole! Edes silloin, kun kassapääte toimii normaalisti, mitä Nightlifen kassapääte ei ole ikinä tehnyt. Eikö juuri Nightlife-urani kiireisimpänä yönä perkeleen romu löydä itsestään toiminnon, joka hidastaa kassatyöskentelyä entisestään. Ei ollut kaukana mielipuolinen ilkivalta, kun kone viidennenkymmenennen kerran ilmoittaa toimintojansa piilotelle: "jos kuittikone hidastelee, niin tarkista kuittikoneen tila!", jota näytettiin tarkkisluokkalaisten lukutaitoakin väheksyen 15 sekuntia - joka maksun yhteydessä. Ei auttanut kuittien tulostusten lopettaminen, koneen uudelleenkäynnistys eikä mistään löytynyt virheilmoitusten estämiseen liittyvää nappia. Onneksi porukkaa rupesi vaihtumaan jo heti alkuillasta, niin sain piilotettua teknisen vian poislähtevien asiakkaiden takkien hakuun.

Narikassa työskentely oli muuten suorastaan loistokasta. Ei siinä kerennyt paljoa mitään funtsimaan, kun riepuja liikuteltiin edestakaisin. Rupesi tosin tuntumaan turhalta työltä, kun takki tuotiin ja kohta sama takki vietiin. Yhden takin hukkasin, koska se oli tippunut muiden takkien noudon yhteydessä. Ja kyllä, tippunut takki siirrettiin vertikaalisessa suunnassa narikan ylähyllylle, mutta valitettavasti asiakaspariskunta huomasi yhden takin puuttuvan liian myöhään: olin jo unohtanut, mistä heidän saaman takin hain. En edes lähtenyt etsimään hukkunutta takkia, joka saattoi olla samassa naulassa tai ehkä takkia ei ollut mukana ollenkaan, turvoksissa olevan narikan perukoilta, vaan kerroin, että takin voi hakea seuraavana päivänä hotellin respasta mihin aikaan vain haluaa. Siitähän sitä kimmastuttiin ja lähdettiin useiden kirosanojen ja sormimerkkien kera sekä täytettiin Nightlifen facebook-viestin täyteen korvausvaatimuksia, haukkumisia ja muita mielensä pierahduksia. Toinen pariskunnan osapuolesta oli fiksumpi ja pyysi, voisinko katsoa takkia sieltä, mistä hän muistelee minun toisen takin hakeneen. Sehän onnistui helposti ja löysinkin takin ylähyllyltä. Harmillisesti esitellessäni takkia asiakas ei sitä tunnistanut. Ilman takkia joutui asiakas lähtemään. Myöhemmin selvisi, että takissa oli kuulemma tulenpolttama reikä, minkä perusteella takki loppujen lopuksi varmistettiin oikeaksi. Juuri tämän takia en uhraa muiden asiakkaiden kustannuksella aikaa takkien etsimiseen: vaikka takki olisi oikea, niin asiakas sitä kuitenkaan aina tunnista.

Toista takkia en hukannut, vaan asiakkaan narikkalappu oli kadoksissa. Musta nahkatakki tietysti. Noudatin samaa kaavaa kuin aikaisemminkin ja ilmoitin asiakkaalle, että voi hakea takkinsa hotellin respasta, jos narikkalappua ei löydy. Tätä toistettiin noin kaksikymmentä kertaa, jonka jälkeen asiakas poistettiin muutenkin ahtaan narikan edustalta pihalle. Takki löytyi tuntia myöhemmin syystä, mitä en voi kertoa (tämä oli asiakkaasta riippua syy) ja vein takin pihalla kiukuttelevalle asiakkaalle. Eikä mitä - siellähän se kiukutteli vielä samasta takista puolenkin tunnin päästä, jolloin ovella ollut portsari yritti osoittaa, että takki oli jo asiakkaan päällä. Tämän tajuttuaan haluttiin puhua minun kanssa ja sopivan hetken koettaessa kävin kuuntelemassa, mitä asiakkaalla oli sanottavana. Hän halusi kuulla, miten olin takin löytänyt, johon vastasin rehellisesti.
- Niin varmaan, älä valehtele, tuli vastine vastaukseeni.
Huoh.

Koska kyseessä oli sukulaiseni (Hämeenlinnassa tosin kaikki ovat toistensa pikkuserkkuja), hän on myös Facebook-kaverini, joten taksijonosta oli vielä laitettu meikäläisen seinälle: "Harvoin laitan, mutta olet niin mulkku ja voit painua vittuun. Onnea sulle." Sillä lailla. Jääköön tämä muistoksi minulle datavirtaan viimeisestä työyöstäni.

Yksi asiakas jäi minulle mieleen ylitse muiden. Herralla oli termin "muskelit" kireimmässä muodossa olevat lihakset, röyhkeimmät viikset mitä olen ikinä nähnyt, nahkahattu, navan paljastava tanktop-paita ja niin kireät housut, että myötätunnosta omiinkin kiveksiin sattui. Vaikka jyrkkä hetero olenkin, niin tässä oli tyyliä. Teki mieleni sanoa oikein ääneen moinen kohteliaisuus, mutta nykypäivänä oikein tiedä olisiko se ollut korrektia. Mikäli herra ei kuulunut seksuaalivähemmistöön, niin sitten minä olen maailman epävarmin heteromies pukeutumisen perusteella. Harmillisesti paikalla ei ollut yhtään punaniskajunttia, koska olisin halunnut nähdä heidät kiemurtelemassa ristiriitaisten tunteiden vallassa: toisaalta mieli tekisi mollata, mutta helvetti, kun tyypillä on paksummat hauikset kuin itsellä reidet. Mielensäpahoittajat huom. tarkoitukseni ei ole kategorisoida seksuaalivähemmistöjä stereotyyppisiin kuvaelmiin eikä oikeuttaa kulttuurinomimista heteroille, vaan puhtaasti osoittaa kohteliaisuus tulematta leimatuksi "suvakiksi". Tietysti tänä päivänä tällaiset kohteliaisuudet vahvistetaan rasistisiksi vasta valtaväestön siihen reagoitua Twitterissä, joten minulla ei ole mitään keinoa varmistaa tekstiäni rasistittomaksi ennen päivitykseni julkaisua. Kyseinen asiakas vitsailee itsekin Facebook-sivullaan asunsa välittämästä mielikuvasta, mistä syystä oletan, että kirjoitukseni ei loukkaa häntäkään. Herra olisi voinut olla Finlaysonin lakanoissa poseeraamassa ja ymmärtääkseni kyseisten lakanoiden nimi on Tom of Finland, mikä toisaalta henkilönä vaikutti merkittävästi homokulttuuriin. Vaikea olla pyllistämättä yhteen suuntaan, kun kumartaa toiseen. Tai siis...

Loppuyöstä monet asiakkaat havahtuivat todellisuuteen ja hyväksyivät tosiasian, että Nightlife todellakin lopettaa vuosikymmenien jälkeen toimintansa. Tosiasioiden kieltäminen on toki oikeutettua, koska ainakin tässä kylässä baarien hautajaiset yleensä tarkoittavat ylösnousemusta seuraavalla viikolla eri nimellä, tapeteilla ja lippuhinnalla. Nightlifen tiloihin ei toista baaria henkilökunnalle kerrottujen perusteella tule. Siinä sitä sitten lohduteltiin kyynelehtiviä naisia ja jaettiin voimahaleja herkistyneille miehille. Yksi miesasiakas jopa luikautti henkilökunnalle runonpätkän työyön päätteeksi.

DJ Artsi oli päässyt vetämään haluamansa ysäri-illan viimeiseksi, mikä sopi hyvin Nightlifen lopettajaisiin. Sinä vuosikymmenenä ravintolakulttuuri eli viimeistä kultakauttaan laman hännillä ja uuden nousun mukana. Illan päätti viittä vaille pilkkua palohälytys, jonka odotetusti laukaisi DJ:n sumutettua koko mesta täyteen savua. Onneksi Nightlifen palohälyttimet osoittavat laukeamisen suoraan itse merkkivalolla ja varmistus tähän tuli välittömästi hotellin respasta.

Se oli sitten siinä. Itsekin juhlistin vappua aamuyöstä työyön jälkeen yhdellä kevytkola-vesi-soda-sekoituksella. Nightlife-urani päättyi seitsemään vuoteen ja tästä matka jatkuu kohti seuraavia seikkailuja. Paljon hyviä ja vähemmän huonoja kokemuksia, jotka kaikki aika on kullannut hauskoiksi tarinoiksi. Henkilökohtaisesti olen ylpeä siitä, että sain työskennellä Nightlifen ovimiesten ja DJ:iden kanssa, koska he ovat olleet työssään koko minun aikuisikäni ajan ja täten alansa kokeneita konkareita ja rehellisyyden nimissä vähän väsyneitäkin jo (No okei, kävin kyllä pari kertaa alaikäisenäkin Tiffanyssa). Todennäköisesti tästä eteenpäin seuraavilla ovilla tulen olemaan se "vanha konkari", kun Nightlifessa olen ollut portsariporukan noviisi lyhyimmällä tasan 18 vuoden työkokemuksella. Todennäköisesti itseäni elättävä ammattiurani muuttuu takaisin viikonloppuiseksi harrastukseksi, mikä toisaalta ei ole ollenkaan pahasta - mikäli kukaan minua edes huolii töihin.

Nightlife ja edeltäjänsä Tiffany, on ollut yksi pitkäikäisimmistä yökerhoista Hämeenlinnassa ja sen poistuminen paikallisesta baaritarjonnasta on baarikulttuurillisesti merkittävää - jopa surullista. Syitä Nightlifen sulkemiseen on yhtä monta kuin syistä keskustelevia osapuoliakin, joten niiden  ruotiminen ei lopu koskaan. Varmaa on se, että lopputulos on monien eri syiden lopputulema eikä yhden syyn poistaminen olisi vaikuttanut tähän millään tavalla. Kenenkään ei tarvitse potea syyllisyyttä ja märehtiä, mitä olisi voinut tehdä toisin pelastaakseen ravintolan tulevaisuuden.

Suuri kiitos myös asiakkaille kaikista näistä illoista ja öistä. Samalla tavalla kuin olen henkilökunnan kanssa kokenut yhtä jos toista, niin olen myös asiakkaidenkin kanssa. On ollut mukavia ja ärsyttäviä asiakkaita, kohteliaita ja työni mahdollistavia huonosti käyttäytyviä sekä avarakatseisia ja takakireitä. Suurin osa on päässyt sisälle ja pieni osa on jäänyt ulkopuolelle. Minä en kanna kaunaa enkä muistele pahalla huonojakaan tilanteita - poislukien muutama tapaus. Kaikki näistä ovat kuitenkin rikastuttaneen minunkin elämänkokemusta. Eipähän tarvitse katsella reality-sarjoja televisiosta, kun niitä on päässyt seuraamaan ihan vuorovaikutteisestikin ansaiten vähän rahaakin.

Rest in Peace Nightlife (Tiffany)

Portsarin palkasta ja työvoimapoliittisesta tilanteesta

Aihe, mistä ei puhuta ääneen ja jonka ihmiset haluavat ensimmäisenä tietää portsareista, on heidän saama rahakorvaus työstään. Suomessa ei juuri minkään ammattikunnan edustaja puhu palkastaan: milloin pelätään kateellisten panettelua ja milloin omaa palkkaa hävetään, mutta jostain syystä kuitenkin juuri portsareiden vaikeneminen palkastaan on tulkittu suuremmaksikin salaliittoiluksi. Nykyään miltei kaikesta rahaliikenteestä joudutaan tuputtamaan kuittia ja ovilla seisovat vuokratyöfirman kautta lainatut geneeriset järjestyksenvalvojat, mistä syystä palkastakin voidaan puhua avoimemmin. Tällä viikolla saamani loukkauksen, joka oli työtarjoukseksi nimetty, takia koen vähimmäispalkasta kirjoittamisen jopa velvollisuudekseni.  

Olen aikaisemmin kertonut skenaariosta, jossa kuvailin, miksi vartiointiliikkeiden järjestyksenvalvojat eivät tule ikinä valtaamaan ravintoloiden ovia. Käytin perusteluina vartiointiliikkeiden kalliutta, heidän työntekijöiden pelkoa saada syytteitä ja asiakaspalveluhalukkuuden puutetta. Nyt korviini on kantautunut vartiointiliikkeiden sisäinen tekijä, joka vahvistaa tätä skenaariota: vartiointiliikkeillä on vaikeuksia saada vakityöntekijöitä oville.

Esimerkki portsarin saamasta keskipalkasta

Useiden mietintätaukojen, filosofisten kriisien ja yllättävien työmoraalisten arvojen löytymisen jälkeen löysin työn suorittajan löytämisen vaikeuden ja palkan väliltä loogisen syy-yhteyden: Työstä saatava korvaus on liian pieni! Tällä hetkellä järjestyksenvalvoja, joka on töissä pe-la ilta kymmenestä aamuyö neljään ja jolla on yli kymmenen vuoden työkokemus, vartiointialan keskituntipalkka kaikkine lisineen ja lomakorvauksineen on 19,65 € . Eli viikonlopulta palkkaa kyseiseltä ajalta  saa ennen veroja 235.80 € (laskelmat lopussa).

Mara:n (mm. anniskeluravintolan työntekijöiden työmarkkinajärjestö) mukaan järjestyksenvalvojan keskituntipalkka samoilla ehdoilla kuin aikaisemminkin on 19,44 €. Huomiona vielä, että tämä on täsmälleen sama palkka, mikä maksetaan baarimikolle ja jopa karaokeisännille. Tällöin viikonlopun palkka kahdelta yöltä (kuusi työtuntia per yö) on 233,28 € (laskelmat lopussa).

Tämä tuntipalkka (19,65€) maksetaan kaikille järjestyksenvalvojille oli sitten baarien ovilla seisomassa tai massatapahtumissa kollektiivisen rohkeuden voimalla muun ryhmän kanssa kulkeva JV. Miltei samaa palkkaa saa tiskin takana piilotteleva ja väljähtynyttä kaljaa hanasta laskeva työhönsä väsähtänyt tarjoilija. Hiukan pienempää tuntipalkkaa saa vartija, joka kiertää vetelemässä kauppojen takaovien kahvoja ympäri kylää. Tästä herää kysymys, joka vastaa akuuttiin pulaan baarien järjestyksenvalvojista: Miksi ihmeessä kukaan tulisi ovelle kokemaan sisään päästettyjen asiakkaiden valittamista, ulos jätettyjen asiakkaiden päälle räkimistä ja painimaan terveytensä uhalla, kun kerta saman palkan saa helpommallakin?  

Töiden eroavaisuuksista

Vertasin jo portsarin työtä baarimikon turvalliseen työhön, tapahtumajärkkäreiden harrastukseen, jossa vaaratilanteet hoidetaan naurettavalla joukkoylivoimalla sekä lukittuja talaovia hipelöivään vartijaan. Kaikilla näillä on siis miltei sama palkka, mutta työnkuvat poikkeaa huomattavasti portsarin työstä. Eniten portsarin pestillä on yhtäläisyyttä baarimikon kanssa, koska molemmissa työskennellään asiakkaiden luomassa henkisesti kuluttavassa työympäristössä. Portsarin tulee kuitenkin hallita kaikki järjestyksenvalvojan toimenkuvaan kuuluvat taidot moitteettomasti ja samassa palvella asiakkaita mallikelpoisesti. Miksi näin haastavasta työstä pitäisi maksaa saman verran kuin työstä, jossa pärjää esimerkiksi pelkillä JV-taidoilla tai niinkin haastavalla fysiologisella liikkeellä kuin oven kahvan vetämisellä?

Järjestyksenvalvoja vai portsari

Järjestyksenvalvoja, joka ei ole vielä ansainnut portsarin prenikoita, pystyy ainoastaan luomaan näennäisen turvallisuudentunteen osalle asiakkaista baarissa, tavaamaan ulko-ovella näkemänsä henkilöllisyystodistuksen ja hakemaan naulakon narikkalapun osoittamaa numeroa vastaavasta koukusta takin. Aukiselitettynä baariturvallisuuden ylläpitäminen sekä narikka- ja ovityöskentely ovat hyvin yksioikoisia töitä, mutta hommia vaikeuttaa huomattavasti asiakkaiden psykofyysinen monimuotoisuus, jossa joudutaan luovimaan “asiakas on aina oikeassa” ja “asiakas maksaa sinun palkan” -periaatteiden viitekehyksessä vertaillen yksilön ja ryhmän etuja keskenään yrittäen tehdä oikea päätös kulloisessa ongelmatilanteessa - tai ihannetapauksissa ennen ongelmia. Eli kun homma menee yhtään mutkikkaammaksi, niin paikalle tarvitaan portsaria, jotta ongelmat ratkeavat jouhevasti liikevaihtoa haittaamatta.

Portsarin työ opitaan hyvin pitkälle kisälli-periaatteella, jossa vanhemmat portsarit näyttävät esimerkkiä ja hoitavat marginaalitapaukset, joihin sovelletaan massasta poikkeavia käytänteitä. Tällä on tarkoituksena kehittää kisällien pelisilmää, minkä avulla saadaan TES:in palkkaa korkeampi korvaus työstä sekä helpotettua työtä niin, että työ vastaa siitä saatavaa korvausta. Vastavuoroisesti huonolla pelisilmällä tai sen puutteella työstä tehdään helvetin hankalaa sekä stressaavaa ja ainoat korvaukset ovat tilille syötetyt liiton vähimmäispalkkaa vastaavat numerot ja fyysisissä asiakaskohtaamisissa venäytetyt lihakset.  

Saamastani työtarjouksesta ja yllättäen löytyneestä työmoraalistani

Päivityksen alussa mainitsin loukkauksesta, joka oli naamioitu työtarjoukseksi. Minulle ehdotettiin ovihommaa viikonloppuisin, jossa keskituntipalkka olisi 15 €! Siis 76 % TES:in määrittelemästä vähimmäispalkasta. Ei kuulemma ole varaa maksaa enempää. Tämä “tarjous” on niin monella eri tavalla ja tasolla väärin, että oikein tiedä mistä aloittaisi. Ensinnäkin, työnantaja on pakotettu maksamaan vähintään TES:in mukaisen palkan suosiolla heti tai sitten myöhemmin joko liiton asianajajan allekirjoittaman kirjallisen sovitteluehdotuksen jälkeen tai korkojen kera tuomarin määräyksestä. On hyvin riskialtista peliä maksaa alempaa palkkaa työntekijöilleen, koska ainoat tämän mahdollistavat tekijät ovat työntekijän tietämättömyys, typeryys tai hyväntahtoisuus, jotka kaikki voivat helposti muuttua - varsinkin, kun irtisanominen lähestyy.

Toiseksi, kilpailukenttä, jossa baarit kamppailevat olemassaolostaan, on hyvin raadollinen jo sellaisenaan. Kulujen karsiminen pienentämällä työntekijöiden laillista palkkaa tekee kilpailusta epäreilua. Huomautuksena, että työskentelen tällä hetkellä yökerhossa, joka lopettaa toimintansa kuukauden lopulla tappion tuottamisen takia. Minulta ei heru yhtään empatiaa tai ymmärrystä ravintoloitsijalle, joka on kilpaillut sääntöjä noudattamatta ja siten syönyt ravintoloitsijoiden, jotka pelaavat sääntöjen mukaan, toimeentuloa. Jos ei ole varaa maksaa TES:in mukaista palkkaa, niin sitten on myyntiä lisättävä, menoja karsittava tai lyötävä lappu luukulle, eikä yrittää tekohengittää paskaa omistajan itsetuntoa kohottavaa liiketoimintamalliaan orjatyöllä vääristäen kilpailua.

Yhteenveto

Portsarin työstä on maksettava TES:in vähimmäispalkkaa suurempi korvaus - tavalla tai toisella. Keskiluokan asiakaskunnassa on varaa edes jossain määrin jättää tippiä, millä keskipalkkaa saa korotettua omalla ammattitaidollaan, mutta nuoriso- ja alebaareissa asiakkailla on korkeintaan varaa maksaa juomansa happy hour -aikaan, joten portsarin ammattitaidolla ei asiakkaasta saa irti senttejäkään, vaikka sitä ravistelisi ylösalaisin. Tällöin baarinomistajan pitää maksaa korkeampaa palkkaa. Kuten olen jo kertonut kuulleeni, niin halvempia vaihtoehtoja, järjestyksenvalvojia, on vaikea saada töihin johtuen työn raskaudesta ja työstä saatavaan korvaukseen, jolloin ainoana vaihtoehtona on palkata portsari.

Saamaani tarjoukseen tulen antamaan vastatarjouksen kaikkine hyväksyttävine perusteluineen, mutta saatan myös hyväksyä saamani loukkauksen tietäen, että saan loput rahat ammattiliiton edustajan myötämielisellä avustuksella jälkikäteen - toivottavasti silloin korkojen kera. On vähän sellainen Win-Win-fiilis. Epäilen kuitenkin, että tämän kirjoituksen jälkeen työtarjoukseni tullaan perumaan. 

Olisin hyvilläni, jos jakaisit tätä päivitystä eteenpäin, jotta tietoisuus portsarin ammattikunnan nuorimmissa jäsenissä lisääntyisi, jotta ketään ei hanuroitaisi vähimmäispalkan suhteen. Kiitos. 

EDIT 17.4.2018 klo 9:40. Yksi lukija tarkkaavaisena huomasi virheen laskelmistani. En ole huomioinut sunnuntaiöisin yölisänkin maksettavan tuplana. Tällöin vartiointialan TES:in mukaan keskituntipalkka on 20,35 ja Maran TES:in mukaan 20,20. Kiitos Timo Koolle tarkkaavaisuudesta. 

Linkki Maran taulukkopalkkaan

Linkki Vartiointialan taulukkopalkkoihin

Alla laskelmat, joiden mukaan keskipalkka on laskettu pe-la (22-04) ajalle. 

Ravintolaturvallisuuden kilpailutuksen kauhuskenaario

Silmiini osui Facebook-ryhmän kautta tarjottava työpaikka Hämeenlinnassa järjestyksenvalvojalle. Nykyisen työpaikkani huhtikuun jälkeen sulkeutuessa hamuilen jo uutta paikkaa, joten minähän reippaana poikana naputtelin sähköpostin. Kerroin lyhyesti työkokemukseni, jonka jälkeen tiedustelin työstä enemmän:

• Mitä työtä tarkkaanottaen tarjoatte? (Portsari, narikka, Ovipönkkä, festarivahti jne.)
• Kuinka paljon tarjoat työtunteja ja -vuoroja ja mihin aikaan työtä tehdään?
• Palkkaus? (tuntipalkka ja mahdolliset tipit)
• Missä työtä tehdään? (Varsinaisen työpisteen sijainti ja nimi)
• Tehdäänkö työtä yksin, pareittain vai ryhmässä?

Kyse on Hämeenlinnan keskustassa paraatipaikalla toimivasta baarista, joka on viikonloppuisin auki  aamuviiteen saakka. Tiettyinä kellonaikoina hanasta saisi nestemäistä onnea huokeaan hintaan ja karaokeksi tituleerattua meteliäkin olisi luvassa. Palkkaus on vartiointialan TES:in mukainen. Tällä hetkellä heillä on tekijä siellä, mutta hänkään ei jaksaisi joka viikonloppu ovella seistä. Minulle vastanneen mukaan kyseessä on pubi-tyylinen paikka, niin ovella oltaisiin yksinään klo 21-05. Ovivuoroja olisi vain pe-la. 

Olen nyt vuosia tehnyt 4-5 yötä viikossa vuoroja, mistä syystä olen voinut toimia ammattilaisena ja ammattilaisella tarkoitan sellaista henkilöä, joka voi kyseistä työtä harjoittamalla elättää itsensä ilman tukia tai toista työtä. Tässä kyseisessä työpaikassa minulle tarjottiin parhaimmillaankin vain 8-10 työpäivää duunia, mikä tarkoittaa tuntimäärän jäävän korkeimmillaankin puoleen normaalista tuntimäärästä kuukaudessa. Mutta koska vuorot pitäisi jakaa toisen henkilön kanssa, niin vuoroja olisi puolet tästä. Huolimatta kaikesta kiroilustani työstäni portsarin pesti on mukavaa ja leppoisaa, mutta haluaisin työn ennen kaikkea mahdollistavan elämän perustarpeiden tyydyttämisen.

En ole, ainakaan omasta mielestäni, työtävieroksuva, sikäli portsarointia voi työksi sanoa, mutta yksinään työskenteleminen halpoja juomia ja karaokea tarjoavassa paikassa joutuu satavarmasti usein käymään fyysistä keskustelua verbaalisesti ja henkisesti rajoittuneiden ihmisten kanssa. Nämä samat rajoittuneisuudet pitävät huolen myös minimitoimeentulorajan saavuttamattomuudesta, joten tippiä on turha odottaa, vaikka kuinka hyvää palvelua antaisin.

Minulle vastannut viestinnän superammattilainen yritti harhaanjohtavasi vihjailla, että kyseessä olisi "pubityylinen" paikka, mistä syystä ovella seisoskeltaisiin viikonloppuisin yksinään. Nyt kun jokainen räkälä saa olla aamuviiteen asti auki ilmoituksella, niin yökerhon ja pubin välinen raja on hämärtynyt, mutta pubilla tarkoitetaan kyllä pienikokoista pystybaaria eikä aamuviiteen asti aukiolevaa 200 paikkaista juottolaa, joka sijaitsee kaupungin kaikkia yökerhoja yhdistävien katujen leikkauspisteessä ja josta avautuu välitön yhteys isolle ja viikonloppuisin nuorisoaktiiviselle kävelykadulle. 

Nyt viikonloppuna ennen omaa työvuoron alkamista tallustelin kyseiseen "pubityyliseen" ravintolaan tarkistamaan, ettei muistini tehnyt kepposia, ja varmistamaan työvuorossa olevalta portsarilta, että olin varmasti ymmärtänyt saamani sähköpostin sisällön oikein. Jumalauta mikä portsarin sotatanner sieltä paljastuikaan: Ravintolan pohjapiirustus muistuttaa neljäsosatähteä eli sisääntulon jälkeen tila haarautuu moneen eri suuntaan ja jokaiseen haarautumaan johtaa omat lyhyet portaat. Vessat sijaitsevat ulko-ovea vastapäätä ikään kuin omassa tilassaan, minne ei normaalin ihmisen aisteilla saada mitään kontaktia tallustelematta paikalle. Ja edustalla todellakin on iso terassi, mikä on talvellakin auki. Yhtä aluetta et näe ilman, että näköyhteys estyisi muihin alueisiin.

Mikäli järjestyksenvalvojan työn prioriteetteja lähestytään ravintolalle langetettavien sanktioiden näkökulmasta, niin alaikäisten pitäminen anniskelualueen ulkopuolella on ehdottomasti tärkein asia. Alaikäisen löytyminen ravintolasta yöaikaan johtaa baarin ovien sulkemiseen pariksi viikoksi. Seuraavaksi tulee ammattinimikkeen mukaisesti järjestyksen valvonta. Tämän jälkeen tulee useita muita pieniä toimenkuvia, joiden jälkeen alkaa järjestyksenvalvojan ja portsarin erottavat palvelut: ulko-oven avaaminen, taksin tilaus, asiakkaan pienimuotoisten ongelmien ratkominen ja takin päälle pukeminen.

Tässä mahtipontisessa pubissa saadaan toteutettua jompikumpi kahdesta ensimmäisestä mutta ei molempia. Ulko-ovea ja terassia ei voida kesällä jättää minuutiksikaan valvomatta. Pahimmassa skenaariossa Rane ja Pate tappelevat ravintolan kaukaisimmassa kulmassa (wannabe-rikolliset pesiytyvät aina pimeimpään nurkkaan), lauma alaikäisiä on jäänyt kytikseen terassin portille, Lissu on sammunut oksennuksensa ja kuukautissiteidensä keskellä vessanpöntön ympärille ja tasokkaampaan ravintolaan lähtöä suunnittelevat ovat juuri tilanneet matkaeväänsä. Kukaan järjestyksenvalvoja ei pysty tekemään oikeaa ratkaisua, koska sellaista ei ole. 

Kiitos, mutta ei kiitos! Toivon sydämeni pohjasta tämän baarin järjestysenvalvojalle, joka oli Hämeenlinnan baariasiakaskuntaa tuntematon ulkopaikkakuntalainen, että mielikuvani ovat voimakkaan liioiteltua. Pelkään pahoin kuitenkin olevani oikeassa, mikä johtaa työssä varmaan epäonnistumiseen ja siten huonon työntekijän maineeseen. Portsarit ottavat mielellään riskejä, mutta tällöin palkka korreloi riskejä hävyttömän voimakkaasti. TES:in vähimmäispalkkoja voidaan huomioida sen verran, mitä yhteen perseen pyyhkäisyyn tarvitaan, mutta muuten kyseinen säännöstö katoaa yhdellä vetäisyllä.

Ammattilaista tällaiseen hommaan ei saa ja vaikka ammattilaisena työhön tulisikin, niin se muuttuu amatööriksi työtuntien vähyyden ja palkan myötä. Portsarin tittelin saamiseen vaadittavia palveluita ei voida tarjota ja järjestyksenvalvojan tasoakaan ei pystytä toteuttamaan. Tämä toteutus vastaa MAD-lehden artikkelia järjestyksenvalvonnan kilpailuttamisen lopputulemasta.

Pisteet kuitenkin kyseiselle järjestyksenvalvontafirmalle onnistuneesta mainonnasta nettisivuillaan:  turvallisuusfirman osaamistasosta saa realistisen mielikuvan, kun katsoo artikkelia, jossa esitellään heidän toimintatapojaan ravintolavalvonnassa. Artikkelissa on teksti: "Järjestyksenvalvojamme toimivat ravintolasi käynttikortteina hoitaen työnsä tyylillä ja yritystäsi kunnioittaen". Vieressä kuva järjestyksenvalvojasta, joka osoittaa katsojaa pippurisumuttimella. Sillä lailla!

Vastasin jo JV-firmalle kieltäytyvästi, mutta voinette silti ottaa yhteyttä, kun olette pakotettuja viimeistään viranomaistahon puolesta sijoittamaan kaksi järjestyksenvalvojaa kohteeseen. Syksyllä minulla alkaa päätoiminen opiskelu, jolloin minun kannattaa tehdä sivutoimisesti vajaita vuoromääriä. Nyt tarjottuja epäonnistumaan tuomittuja ja Kela-avusteisia työvuoroja en tule tekemään.

EDIT. 9.4.2018. Tein uuden baarikierroksen viime viikonloppuna ja kyseisessä baarissa olikin tällä kertaa kaksi kappaletta järjestyksenvalvojia. Hyvä niin. 

Maksavien asiakkaiden ei tarvitse maksaa -periaate

Ajanpuutteen vuoksi lyhyttarina pinnani löystyttämiseksi. Hypätään suoraan kohtaukseen narikan edustalle, jossa eteeni on tullut pienryhmä asiakkaita.

- Kaverini tulivat mukaani, koska lupasin, että he pääsevät ilmaiseksi sisään, sopersi asiakas. 

- Et olisi luvannut, koska kaikki joutuvat maksamaan päästäkseen yökerhoomme, vastasi vähän väsähtänyt ovimies.
- Se toinen portsari päästää mut aina ilmaiseksi sisään.

Jos jotain tiedän yli kaksikymmentä vuotta ovella seisoneista kollegoistani niin sen, että ainoastaan rahalla on päästy heidän ohitseen. Mikäli toiseen suuntaan on päässyt maksamatta, on se johtunut sisälläoloaikana kertyneestä korosta, joka maksetaan iloisin mielin poistuessa ravintolasta vahtimestarimaksun kera. Karvaasta kokemuksesta tiedän, että kyseinen asiakas ei toimi tällä tavoin.
- Kaikki portsarit meillä ottavat kyllä rahan kaikilta. Se on vissi.

Koska mielensäpahoittamisen vaara oli suuri, niin päätin leikkiä mukana hetken:
- Miksi ihmeessä edes päästäisin teidän ilmaiseksi sisälle?
- Koska me olemme maksavia asiakkaita, vastasi porukan välkyin sanat ladattuina.

Ihan sama miten tätä vuoropuhelua analysoin, niin lopputuloksena on hermojen palaminen. Kyseessä todellakin on vuoropuhelu, mutta ilman vastapuolen suurempaa älyllistä toimintaa, joten tämä on sama kuin keskustelisi vastausautomaatin kanssa. Kaikki minulle sanotut kommentit tulivat suoraan mielen "ennenkin toimineet virkkeet" -takapihalta ohittaen harkinta-nimisen suodattimen.  Toki itsekin käytän aikaisemmin opittuja argumentteja, mutta pyrin kyllä parhaani mukaan leikkaamaan ja liimaamaan virkkeitä, jotta ne soveltuisivat edes välttävästi tilanteeseen.

Yksilö saa olla yksinkertainen ja tyhmä ilman, että häntä pitäisin millään muotoa huonompana ihmisenä, mutta lajiimme lukeutuvat yksilöt, jotka kuvittelevat olevansa automaattisesti älykkäämpiä kuin tietyn ammatin edustajat, kahlaavat ihmiskunnan geenialtaan matalammassa päässä - sinnekin miltei hukkuen.

Mitä ihaninta viikonjatkoa kaikille.

Portsarin pahoinpidelleen palkinto yhteiskunnalta

Nykypäivän itseensä käpertyvä minäkeskeisyys yhdessä järjen köyhyyden kanssa johtavat sellaisiin elämän juonenkäänteisiin, joista minä haluaisin olla autuaan tietämätön. Tekisi mieleni välillä opettaa näillä ominaisuuksilla varustettuja ihmisiä käyttäytymään nostamalla heidät polvelle ja raipata perse siniseksi koivunoksalla. Tähän kun lisätään ripaus ylimielisyyttä, niin saadaan kokonaisuutta kuvaava termi "ovela puliukko", joka vitseissä on kyllä hauska, mutta tosielämässä tällaisen tavattuasi meinaa aortta revetä.

Noin vuosi takaperin tulin yllätetyksi töissä, kun paikallinen sosiaalitapaus hyökkäsi äkkiarvaamatta ja varoittamatta kimppuuni (Miksi mä olen selälläni täällä maassa) ja viimein tätä ruvettiin puimaan oikeudessa. Ennen oikeudenkäyntiä kyseinen amatööri yritti epätoivoisesti uhkailla tapauksessa toiminutta todistajaa. Valitettavasti todistaja ei kokenut tätä riittävän merkittävänä, joten rikosilmoitus on toistaiseksi jäänyt tekemättä. Sana amatööri on tarkkaan harkittu, koska elämänsä epäonnistuja käytti uhkailussa omaa Facebook-tiliään ja lähetti selkokielisen ja yksiselitteisen uhkauksen, joka on nyt tallentunut Facebookin-palvelimille. Minulta jäi käsittämättä ennen oikeudenkäyntiä, miksi ihmeessä tällaiseen on edes ryhdytty, koska tekijä myönsi tekonsa juuri sellaisena kuin minäkin sen kuvailin poliisikuulustelussa. Minulla oli kyllä aavistus uhkailun motiivista, mutta eihän kukaan voisi olla niin typerä, eihän?

Käräjät alkoivat. Sosiaalipummin oikeusavustaja aloitti puheenvuoronsa selittämällä kuinka minä olin tehnyt väkivallanteon yhteydessä väärin. Tätä satua tuki vielä syytetyn yksityiskohtainen kuvailu siitä, mitä minä olin tehnyt hänelle saadakseni hänen käsirautoihin. Tässä kohtaa istunto muuttui farssiksi, enkä tiennyt itkeäkö vai nauraako. Peruslähtökohta oli se, että minä olin joko käyttänyt liikaa voimaa tai pahoinpidellyt syytetyn, joka yritti kaivautua uhrin asemaan. Koko tarina oli niin mieletön, että teki mieleni huutaa sen lopettamista, koska kohta syytetty saisi syyntakeettoman leiman ja hänet kuljetettaisiin suoraan pyöreään huoneeseen. Hän oli mm. joutunut paniikkiin, mutta samaan aikaan hän pystyi kuitenkin ajattelemaan loogisesti. Retoriikka ei ole minunkaan vahvin osa-alueeni, mutta minä sentään yritän. Kannattaa googlettaa, miten "paniikki" määritellään.  Tarinaa liiallisesta voimankäytöstä tai jatkuvasta oikeudettomasta väkivallasta heikensi vielä pahasti se, että syytetty ei kaikista väitetyistä teoistani huolimatta suostunut antamaan käsiään raudoitettavaksi, mistä syystä "liiallista voimaa" käytettiin. Pahinta tässä oli vielä se, mistä asianajajani sekä tuomari huomautti, että tässä nimenomaisessa istunnossa ei ole kyse siitä, mitä minä olen tehnyt vaan vain ja ainoastaan siitä, mitä syytetty on tehnyt, ja minkä hän on myöntänytkin. Sitten herra Niuvanniemi räjäytti potin vastaamalla tuomarin "Miksi ette poliisilaitoksella kertonut Portsarin [nimi muutettu] pahoinpidelleen teitä" kysymykseen:

- Nokun mä en ollut saanut aamulääkitystäni, niin minua pelotti, että joudun psykoosiin. Tämän takia en pystynyt ajattelemaan selkeästi. Mutta lääkityksen saatuani osasin jo hahmottaa kokonaisuuden paremmin.  

Oikeasti? Luulitko, että tämä olisi sellainen asianhaara, mikä kannattaa mainita? Jouduin kielikuvallisesti puremaan nyrkkini verille, etten olisi menettänyt malttiani ja puhjennut hillittömään kuset housuun -huutonauruun. Sosiaalipummi sai 60 päivää ehdollista ja joutuu maksamaan nimellisen korvauksen minulle kivusta ja särystä plus oikeudenkäyntikulut. Nämä summat tuskin menee hänen reikäisistä taskuistaan, mutta valtio korvannee osan tästä ja hiillostanee tuomittua. Toivottavasti tämä show jää nyt tähän eikä kummankaan meidän tiet kohtaisi enää ikinä missään kuunaan milloinkaan missään yhteydessä eikä ulottuvuudessa.

Motiiviksi kimppuuni hyökkäämiseksi kerrottiin se, että olin kertonut kyseisen hampin ex-tyttöystävälle nähneeni hampuusin kadulla juttelemassa naisen kanssa. 

Tämänkaltaiset vuorovaikutustilanteet ovat niitä, joiden takia haluaisin päivähommiin. Keskustelussa perustelut itsenäisinä virkkeinä ovat absurdit, virkkeet keskenään epäloogisia ja koko perkeleen väittämä on asiakkaiden kehittelemästä todellisuudesta, niin en mä pysty kuin nostamaan kädet ilmaan ja luovuttamaan - asiakkaan pakkopaidatettavaksi. Näitä tapauksia tulee jatkuvasti eteen työvuoroissa, mutta kun näyttämöt vaihtuvat  käräjäsaleihin ja tapahtuvat sellaisessa ajassa, jossa harkintaa voidaan käyttää pidemmänkin aikaa, niin väkisinkin sitä ihmettelee, mihin tämä yhteiskunta on matkalla.

Nightlife suljetaan

Nyt uskallan mainita työpaikan, jossa olen työskennellyt viimeiset seitsemän vuotta, koska toiminta tullaan lopettamaan kannattamattomana. Nightlife (edeltäjä tunnettiin nimellä Tiffany), kuului osaksi Cumulus hotellia ja siten osana Restel-ketjua. Hotelli-liiketoiminta myytiin tänä vuonna Scandic Hotelsille, joka kääri hihat ja rupesi uudistamaan myös Hämeenlinnan keskustan Cumulusta. Tässä uudistuksessa yli 20 vuotta toiminut yökerho jäi jalkoihin.

Lopettamisen syyt ovat yksinkertaiset: tappiota lähihistoriassa tuottanut yksikkö sekä Scandicin erikoistuminen hotellitoimintaan. Yökerhot eivät ole kuuluneet hotellien peruspalveluihin enää vuosiin - valitettavasti.  Huomautuksena vielä, että Nightlife toimi osana isoa valtakunnallista konsernia ja koska koko konserni myytiin kannattamattomana tai liian riskialttiina, niin voidaan olettaa myös ongelmien olleen valtakunnallisia, joten syitä nimenomaan ravintola Nightlifen lopettamiseen on turha märehtiä paikallistasolla. Vastoin useiden ravintoloiden omistajien mielipiteitä liiketoimintaa ei muuteta kannattavaksi pelkillä työntekijöiden asenteiden “korjaamisella” ja “hyvällä meiningillä”, vaan yrityksen kurssin muuttaminen vaatii kapitaalia ja rohkeutta ottaa riskejä. Iänikuisella menojen supistamisella ei saada aikaan kuin hammasten kiristelyä ja burnoutteja. Muutenhan kaikki pihipaavalit olisivat rikkaita kuin kroisokset.

Hämeenlinnalaisille kyseinen paikka ja osa sen työntekijöistä ovat legendaarisia. DJ:t ja portsarit, poislukien minä, ovat työskennelleet tässä yökerhossa koko minun aikuisikäni, siis yli 18 vuotta. Se on kuulkaas pitkä aika toimia ravintola-alalla ja eritoten yhdessä työpaikassa. Nämä herrat ovat todistaneet (ja ehkä saattaneet alulle) monien rakkaus- ja AU-lapsien tarinoita: Olipa kerran synkkä ilta ravintola Tiffanyssä… En osaa kuvitellakaan, miltä tuntuu jättää parin kuukauden päästä itselle rakas ja läpikotaisin tuttu olohuone.

Asiakkaat, nyt alkaa viimeiset aukiolokuukaudet olemaan edessä. Nämä ovat viimeisiä hetkiä tulla örveltämään ja tekemään samoja virheitä kuin vanhempanne 20 vuotta sitten. Suurin kiitos näille vuosikymmenien työntekijöille on riihikuiva raha, jota kutsutaan myös tipiksi tai lahjukseksi, riippuen oikeustajun laadusta. Joten verbaalisten huomionosoitusten sijaan varaa itsellesi jonkinnäköinen seteli taskuun.

Parin kuukauden päästä alkaa myös hillitön tarjouskilpailu Tiffanyn-aikaisista työntekijöistä. Näiden herrojen ei tarvitse kysellä töitä vaan työt kysyvät kohteliaasti heitä - ja ihan turha kysellä millään ammattiliittojen neuvottelemilla ripulipalkoilla heitä töihin.

Aiheesta lisää, kun veri lähtee kiertämään...  

Tammikuu, kusisia paikkoja ja liian teräviä kielikuvia

Blogin päivityksessä on ollut ongelmana kirjoittamisen arvoisten aiheiden häviäminen päästä, kun niitä pitäisi ruveta näpyttelemään. Mutta nyt tammikuun ongelmana onkin tapahtumien määrän eksponentiaalinen kasvu. Oikein tiedä mistä sitä aloittaisi tätä vyyhtiä avaamaan. Tylsää ei ainakaan ole ollut, se on varma!

Asiakas tuli luokseni kertomaan sisällä tupakoivasta asiakkaasta. Mennä tallustelin katsomaan tilannetta. Siellähän asiakas palava rööki kädessä oli sammunut puoli-istuvaan asentoon sohvalle. Kokeilin herättelyä puhuttelemalla, koskettamalla, niskojen puristelulla ja lopuksi kevyillä läpsyillä poskelle - mikään auttanut. Jalkansa herra oli asettanut baarijakkaran päälle. Liu'utin nätisti jalan jakkaralta ja annoin painovoiman hoitaa loput. Ukkohan singahti puolimakuultaan kuin jännitetty vieterijousi pystyyn seisomaan. Ei ohjaamossa ketään ollut, mutta kroppa se jostain kumman syystä osasi silti hakeutua pystyasentoon. Perin jännittävää yrittää saada hämmästyneeseen asiakkaaseen kontaktia hänen juuri löydettyään itsensä asennosta ja paikasta, johon ei liity mitään tapahtumasarjaa lähimuistista. Siinä se katseli raajojaan kuin ensimmäistä kertaa. No, löytyi se tietoisuus sieltä hetken pitämäni monologin jälkeen. 

Narikkalappukin löytyi sopivasti lompakosta ja asiakas lähti hoipertelemaan pihalle. Kameroista näin, että askel veikin pihalla sijaitsevaan röökikoppiin ja siellä vielä nurkkaan. Mitä helv... Asiakas näytti kopeloivan etutaskujaan siihen malliin, että seksuaalisen häirinnän syyte olisi hyvinkin mahdollinen naisasiakkaiden ollessa lähistöllä. Äkkiä pihalle.

- ÄLÄ nyt sinne kuse. Se on röökikoppi. 

- Haist pask, sopersi asiakas ja pakeni röökikopista lähimmälle nurkalle - aktiivisen kusivirran kanssa. Kyllä oli taas kusiset paikat. 

Toisena iltana asiakkaiden tullessa sisälle käytiin lyhyt small-talk itsepuolustuksesta, joka johti asiakkaan kysymykseen:

- Haluatko saada harjoituspuukosta?

Tämä on taas niitä tilanteita, missä saattaa olla vakavan loukkaantumisen riski tai sitten helvetin kieroa huumorintajua. Onneksi kyse oli jälkimmäisestä.

- Tota, en mä kyllä haluaisi saada minkäänlaisesta puukosta, jos saan valita. 

Asiakas katsoi hetken aikaa hoomoilasena, kunnes välähti kipinä.

- Eiku mä tarkoitin siis sellaista itsepuolustuksellista harjoitusta.

- Ei, en kyllä halua sellaistakaan. 

Asiakas tarkoitti "harjoituspuukon saamisesta" ovelasti kielikuvana. Hän tarkoitti, että kävisimme keskustelun puukkoihin liittyvistä tilanteista. Pikkuisen liian terävä kielikuva tähän tilanteeseen. 


Minä ymmärrän muodista yhtä paljon kuin sorsa leivänpaahtimesta, joten tuo yökerhojen vaatetuspolitiikka on aina ollut minulle yksi suuri mysteeri. Sen verran kuitenkin ymmärrän, että katutyöläisen heijastavankeltainen työtakki yhdistettynä maalilla itsesävytettyihin reisitaskuhousuihin ei ole kuin Penan Kahvilaan ja Pullaan sopiva juhla-asu. Mutta ei, kyllä tällaisellakin asukokonaisuudella joku kuvittelee tulevansa yökerhoon. Ja voi helvetti sitä hämmästelyn määrää, kun tietyöläinen käännytetään ulko-ovelta.


Sana "selittely" on minulla punainen vaate. Sinällään huono kielikuva, koska punaiset vaatteet narikassa ovat helpoiten löydettävissä sadan mustan takin joukosta. Taannoin kävin asiakkaan kanssa keskustelun, joka johti miltei katastrofaalisiin olosuhteisiin ja periaatteessa asiakkaan näkökulmasta täysin ymmärrettävistä syistä, mikäli annan painoarvoa hänen väittämälleen sairaudelleen.
- Hei Toni, vittu jos toi ämmä käy lässyttään vielä vähäähään mulle siitä, että mä käyttäisin huumeita, niin sitten lätisee.
- Anna ihmisten puhua. Kyllä maailmaan sanoja riittää. Ethän sä nyt jokaista eri mieltä olevaa tyyppiä voi hakata.
- Mutta kun mulla on todettu ADHD, minkä takia jopa lääkäritkin laittoi mut huumetesteihin.
- Jos lääkäritkin kuvittelivat sinun käyttävän aineita, niin voinet antaa anteeksi, jos mattimeikäläisetkin niin kuvittelee?
- VITTU, mä en mitään huumeita käytä...
Tämä keskustelu meni eteenpäin tovin aikaa. Yritin kovasti selittää edellisen virkkeen toisissa muodoissa, mutta näin jälkeenpäin loogisesti ajatellen ja huomioiden asiakkaan sanoman, eihän hän tietystikään pystynyt mieltään malttaa ja ymmärsi kaiken sanomani pelkäämällään tavalla.

Lopputulos oli raivon vallassa tehtyjä mielenilmauksia ensin baarihenkilökunnalle ja sen jälkeen minulle:
- Mä tiedän missä te asutte saatana! Mä tuun tappaan teidät! Vitun kusipäät!
Onneksi kaikki tuntevat kyseisen tapauksen, niin katteettomia uhkauksia ei odotettu lunastettavan.  Lopuksi hän huusi vielä ulko-ovelta poistuessaan:
- Mä tapan sutkin, saatanan kääpiöportsari!
Kuvaus oli aika osuva, niin naurahdin. Se ei ollut hyvä idea, joten tilanne ei päättynytkään tähän. No, tekevälle sattuu.


Työkuukausi päättyi työnantajan puolelta ilmoitukseen YT-neuvotteluiden alkamisesta. Tästä lisää myöhemmin.

Valumista baarijakkaralta, hyväksikäyttöä ja peräkkäisiä konsonanttiäänteitä

Pääsääntöisesti ravintolatyöskentely on ihan kivaa, mutta herra mun perkele, kun välillä tulee vastaan öitä, joita ei olisi pitänyt ikinä joutua kokemaan. Tammi-helmikuun ajan monet baarit sulkevat ovensa hiljaisimmiksi ajoiksi ja loput yrittävät saada taseet pysymään pyöreän numeron rajoilla repimällä sitkeimmistä sosiaalitapauksista viimeisetkin pennoset. Ja siltä se tuntuukin.


Keski-ikäinen mies päätti lopettaa pitkän putkensa siltä seisomalta, tai pikemminkin kaatumalta, yökerhon lattialle. Sammuminen johti humoristiseen baarijakkaralta valumiseen lattialle. Ja sitä sieltä heräämään saanut millään. Kaikki temput tehtiin niskalihaksen puristelusta poskien läpsyttelyyn.
Tällaisissa tilanteissa kuitenkin eniten hermojen päälle käyvät ympärillä olevat asiakkaat: toiset yrittävät nostaa väkisin sammunutta pystyyn ja toiset vaativat nukkuvan poistamista. Nämä toimenpiteet eivät ole kuitenkaan niin yksinkertaisia.

Jostain kumman syystä pystyyn väännetty tajuton tai puolitajuton ihminen koetaan vähemmän pahaksi asiaksi kuin makaava. Ensinnäkin, mikäli asiakas on niin huonossa kunnossa, että lattialta ylöspääseminen en onnistu pienellä avustuksella, niin turvallisempi sen on lattialla maata.  Poliisi sen saa siitä hakea pois, jos omat voimat - fyysiset tai henkiset - eivät riitä pystyyn nousemiseen.

Toiseksi, millä helvetillä minä mitään asiakasta kannan pihalle haukkaamaan happea ja nauttimaan pakkasen herättävästä vaikutuksesta, jos elopainoa löytyy sen 140 kg? No, saatiin me kolmen asiakkaan myötämielisellä avustuksella raahattua retkottava asiakas narikan edustalle, josta rupesin soittelemaan kyytiä herralle. Jostain kumman syystä puhelun aikana lausutut sanat saivat herran virkoamaan unestaan tähän päivään ja ylösnouseminenkin onnistui ilman minun tai edes lähimmän seinän tukivoimaa. Huoh!


Seksuaalisesti aggressiivinen nainen on pääsääntöisesti ihan kiva, jos osapuolten välillä on yhtään vetovoimaa. Mutta fiiliksen ollessa yksipuolista muuttuu skenaario miehen kannalta ongelmalliseksi, varsinkin jos mies on vähääkään ujo tai kohtelias. Lähellä pilkkua minulle tulee Whatsapp-viesti: "Toni, tule kattoon. XXX ahdistelee täällä ihmisiä." Siellähän neiti XXX oli hajareisin nolostuneen miehen päällä kiimankiilto silmissään.
- Mutha kun mä THYKKÄÄN OTTAA SUIHIN! kaikui lause koko baarissa. Tilanteelle tyypillisesti musiikissakin oli dramaattinen hiljainen hetki.
- Joo, olenhan mä sinkku ja kyllähän mä sellaisesta tykkää, mutta jos nyt ei kuite... sopersi mies vilkuillen ympärilleen.

Yleensä en puutu aikuisten ihmisten lemmenleikkeihin, mutta tässä tapauksessa en ollut varma, että oliko kyseessä esileikki vai hyväksikäyttötilanne.
- Voisitko ystävällisesti nousta siitä päältä, sanoin naiselle.
Mitään ei tapahtunut.
- Nyt jumalauta se perse ylös siitä! jatkoin.
- No, mjoomjoo, enhän mä nyt tosishssaan...

Mies kiitteli vuolaasti lähteissään - tai pikemminkin karatessaan.


Taas jälleen tuli Whatsapp-viesti. Nähtävästi meidän työyhteisössä ilmapiiri pysyy loistavana, kun välttelemme fyysisiä kontakteja keskenämme: "Toni tuu hakeen toi pikkujätkä. Ei siitä saa mitään tolkkua"

Raahaudun paikalle keskustelemaan minulle osoitetun tolkuttomuuden kanssa. Asiakkaathan ovat aika tiukassa humalassa, kun vokaaliäänteet pitkittyy tai viestintä muodostuu pelkistä oosta tai aasta. Tämä asiakas keskittyikin pelkkiin konsonanttiäänteiden peräkkäiseen muodostamiseen. En ole ikinä kuullut, miten G, R, K ja L saadaan liitettyä yhteen niin sujuvan tunnistettavasti kuitenkaan saamatta mitään selvää asiasisällöstä.

- Kyllä nyt on valitettavasti kotiinlähdön aika.
Mies katsoi hetken aikaa yrittäen ymmärtää mitä tapahtuu, minkä jälkeen hän lähti kävelemään reippaasti kohti narikkaa. Joudun jopa ottamaan juoksuaskelia pysyäkseni perässä, mutta sehän käveli narikan ohitse.
- Hei, sulla on täällä takit vielä.
- GRHHKKHRRR, ja herra häipyi ulko-ovesta kipakkaan pakkaseen.

Kului noin 15 minuuttia, kun hän tuli takaisin. Tällä kertaa verbaliikkakeskus oli saanut happea.
- Phääseksmä sisshään?
- Et pääse. Nyt on aika lähteä, annatko sun narik...
- Shiis olexmä nhiinh phaskajätkä?
- Et ollekaan, mutta nyt ollaan niin vahvassa humalassa, että parempi mennä kotiin.

Asiakas otti yhden kolmesta takistaan ja lähti taas harppomaan kohti ulko-ovea.
- Hei odota, sulla oli enemmänkin näitä takkeja tässä.
- Ihan sama.

Kului jälleen 15 minuuttia, kun asiakas tuli jälleen takaisin. Ojensi mitään sanomatta takit hänelle ja olin antamassa kauppakassia hänelle (kyllä, jotkut asiakkaat tulevat yökerhoon kauppakassin kanssa.)
- Jhos mä kherran olen niin phaska jätkä, nii pidä se khashi.
- Mä heitän tän roskiin, jos jätät sen tänne, tuumailin herralle, ota nyt vaan tämä.
- Enh mä shitä jaksha kantaa himaan, mjhos mä thulen hakemaan shen huomenna.
- No millä helvetillä sä tätä huomennakaan jaksat kantaa, jos et tänään?
Ja taas lähdettiin ovet paukkuen. Tämän jälkeen ei herraa enää näkynyt. Seuraavana päivänä heitin Lidl:in kinkut ja juustot roskikseen.


Alalla hetken olleet ja ravintola-alan ulkopuoliset voivat ihmetellä, että miksi tällaisia asiakkaita otetaan sisälle ja miten ne juotetaan siihen kuntoon, että löytävät itsensä lattialta nukkumasta. Pidempään alalla toimineet tietävät tammikuun kuin keväänkin tuovat mukanaan kaikki mahdolliset otukset jokaisen kiven alta. Rehellisesti sanottuna en aina tiedä, että johtuuko tällaiset tapaukset synnynäisestä kromosomihäiriöstä, huonosta kasvatuksesta vai rehellisestä viinasta. Vai onko näissä tapauksissa vähän kaikkea näistä kolmesta. Toivottavasti tämä "kausi" olisi pian ohitse.

VIP-korttien väärinkäyttöä, kusetusta ja kuoliosta tippua käsi

Hämeenlinna on kiistämättä sadunomainen kaupunki, vaikkakin se on värttinän laukaiseman kirouksen jälkeisessä unessa. Kaikki edellytykset kukoistukseen löytyy, mutta jostain syystä oikeat henkilöt eivät tule eteen millään. Tämä muuten on paikallisten baarien asiakkaiden mielestä suuri ongelma: baarit ovat ihan jees, mutta kun ne ovat täynnä hämeenlinnalaisia. Toivottavasti uudistettu alkoholilaki tuo mukanaan lasikenkiä ja jos ei nyt prinsseiksi, niin ainakin keskipalkkaisiksi miehiksi muuttuvia sammakoita.

Jo nyt on nähtävissä lakimuutosten myötä yöelämässä muutoksia ja sen kautta piristymistä. Legendaariset happy hour -tunnit ovat saapuneet keskuuteemme. Yllättäen eduskunta päättyi ratkaisuun, jossa baariyrittäjät saavat mainostaa muiden yrittäjien tapaan halvennettuja hintojaan. Yökerho, jossa seisoa jöpötän järjestyksenvalvoja-lätkä rinnassa, päätti myös siirtyä moderniin aikaan mukavuusalueeltaan ja ryhtyä kilpailemaan ainakin yhtenä yönä asiakkaista hinnoittelulla. Hintasodan julistus tapahtui viime viikonloppuna, ja päätellen ongelmien määrästä tässä onnistuttiin loistavasti.

Me päätimme toteuttaa happy hour -teeman hiukan toisella tavalla. Ideana on, että jos tulet perjantaisin paikalle iloisen tunnin aikana, niin iloisuus jatkuu koko yön: avaamisen jälkeen ensimmäisen tunnin aikana paikalle saapuneet asiakkaat saavat tietynvärisen rannekkeen, jolla saa koko illan kahden euron hanatuotteita ja kolmen euron paukkuja. Jos olet mattimyöhäinen, niin seuraavan tunnin aikana saa rannekkeen, jolla saa kolmen euron hanatuotteita ja neljän euron paukkuja koko illan. VIP-asiakkaat saavat rannekkeen koko illan. Ja voi että, kuinka paljon tämän toteutus saikin aikaan jopa hermoja raastavaa mielipahaa.

BUSTED!

Koska rannekkeilla saatavat edut olivat suorastaan mahtipontiset, niin päätin siirtyä jahkailusta varmuuteen ja kysellä kaikilta VIP-asiakkailta VIP-kortteja. Tästähän loukkaantuivat kaikki: kortit omaavat harmistuivat, koska heitä ei muistettu ja kortittomat kiukuttelivat, miksi eivät ole moista jo saaneet. Loistavaa. No, yllättäen monella vippiläisellä ei ollut korttia mukana ja eteen lävähti happy hour -aikojen jälkeen normaali pääsylippuhinta. Mutta... eräs vippiläinen puhui ohi suunsa ja sanoi antaneensa VIP-korttinsa kaverilleen, eikä ole saanut sitä vielä takaisin. BUSTED! Yritti korjailla myöhemmin, että se siis vietiin häneltä vastoin hänen tahtoaan. Onneksi olkoon, sait juuri aikaan vihaamani byrokratian synnyn. Tästä hetkestä eteenpäin kaikilta vippiläisiltä kysytään korttia ja ilman sitä ei sisälle pääse halvennetuin hinnoin. Aion ehdottaa vielä, että mikäli VIP-kortin katoamisesta ei tehdä ilmoitusta, niin "varastetun" tai "hukatun" kortin tilalle ei saa uutta. 

Kusetusta koko happy hour

Yhden asiakkaan mielestä koko rannekepolitiikka on suurta kusetusta. Oli pakko kysyä perusteluita ja tarkennuksia asiaan. Asiakas oli kivenkovaan sitä mieltä, että tässä ei nyt huomioida ollenkaan niitä ihmisiä, jotka tulevat myöhempään baariin. Alkuhämmennyksen jälkeen selitin, että tarkoituksena onkin saada ihmiset baariin aikaisemmin ja hinnoilla, jotka ovat jotenkin sopusoinnussa kauppojen hintojen kanssa. Tämän jälkeen asiakas selitti nykymeiningin, jossa kaikki lähtevät baariin vasta puolen yön jälkeen. Tässä vaiheessa asiakkaan kaveri pyysi ystäväänsä olemaan hiljaa, koska kohta oltiin niin syvässä suossa, ettei poispääsyä ole.  

Annoin kolme euroo, se vei koko käden

Olen kuluttanut ulko-ovien saranoita sen 18 vuotta, jonka aikana minulle, kuten muillekin alan ammatilaisille, on kasvanut känsäinen paksu nahka. Tämän lävitse ei päästä yksinkertaisilla potku-uhkauksilla tai alle viisi sanaisilla loukkauksilla. Tai niin ainakin luulin...

Minähän en ole näiden vuosien aikana joutunut ikinä kuunaan laittamaan asiakkaille rannekkeita. Sen verran muistin, että rannekarvoihin jymähtäneet tarrat saavat mielen negatiivisen levottomaksi, niin välttelin parhaani mukaan kolmen euron vahauksen suorittamista asiakkaille. Jossain vaiheessa miesasiakas tuli luokseni ja valitti humoristisen liioitellen, että hihna on aivan liian tiukalle. Minulla ei ollut saksia takataskussa, niin pyysin häntä käymään tiskillä, jossa he poistaisivat sen, minkä jälkeen voin laittaa uuden rannekkeen. 

Asiakas tuli takaisin rannekkeettomana ja laitoin uuden tilalle pahoitellen aikaisemman kireyttä. Asiakas vitsaili kuoliolla ja sanoi haluavansa drinkkilippuja, mihin naureskelin mukana vastaillen ympäripyöreitä.

- Anteeksi kuinka! vastasi asiakas.

Katsoin asiakkaan kasvoja. Hän olikin tosissaan. 

- Ymmärsinkö nyt oikein, että kun laitoin hihnan vähän liian tiukalle käteesi, niin vaadit saada siitä drinkkilippuja? vastasin typertyneenä.

Mikäli tätä blogipäivitystä lukiessasi jätit joitain kohtia lukematta, niin huomiona se, että kyseisellä rannekkeella sai kahden euron hanatuotteita koko illan.

- Mulla perkele meinasi käsi tippua, kun sä väänsit tuo hihnan ylitiukalle, sanoi loukkaantunut liioittelija.

Olin niin hämmästynyt tilanteesta, että sanoja muodostava aivoyksikköni lamaantui täysin, enkä saanut mitään osuvaa aikaiseksi.

- Et sä mitään drinkkilippuja saa. Nyt menet sinne sisälle pitämään hauskaa, etkä kiukuttele siinä. 

Aasiakas meni takasin sisälle päätään heiluttaen ja manaillen asiakaspalvelun huonoa tasoa.

Kävin tiskin takana kiireen helpottaessa juomassa light cola-vesi-sooda-sekoitustani, kun sama tyyppi tuli luokseni.

- Ei kukaan portsari laita ranneketta noin tiukalle kenellekään. Sä olet kyllä paska työssäsi. 

- Minä pyysin anteeksi jo tätä. Drinkkilippuja et kuitenkaan saa.

Tämän jälkeen tiukkapipo sanoi jotain, minkä asiasisältö meni korvieni, koska äkillisesti kohonnut verenpaineen hyppäsi stratosfääriin. Yritin epätoivoisesti olla menettämättä malttiani ja löysinkin onnellisen paikkani.

- Minä olen vasta kahden työvuoron ajan laittanut noita hihnoja kiinni, joten ei ihan ole hyppysissä moinen taito vielä. 

- Vittu, ihan sama, mulla meinasi jumalauta käsi tippua kuoliosta.

Tässä vaiheessa minun oli pakko karata paikalta, ennen kuin tempperamenttini tekisi minulle tenät ja lakkaisi kuuntelemasta hillitseviä vaistoja. 

Vielä takkia hakiessaan tämä hieroi ranteitaan ja valitti aiheesta. Jälleen kerran sanoin pyytäneeni anteeksi tapahtunutta ja kysyin retorisesti, että mitä muuta voin enää tehdä.

- Meinasin menettää käteni ja mitään kompensaatiota saa. 

Onneksi aasiakas lähti paikalta. 

Tarinalla oli kuitenkin vielä raskauttavia sivutapahtumia. "Kohta nakkinsa tiputtava" mies oli mennessään tiskille irrottamaan rannekettaan raivonnut henkilökunnalle, että portsari oli luvannut hänelle ilmaisia juomia. Onneksi tätä kommenttia ei saatettu tietoisuuteeni, koska silloin olisin saattanut kiristää uuden rannekkeen asiakkaan kaulan ympärille. 

Ai niin, kyseisen tapauksen sankari tullessaan sisälle halusi, että ranneke laitetaan tiukalle, ja kiinnilaiton jälkeen vielä kysyin, että eihän mennyt liian tiukalle. Ei kuulemma mennyt. 

Elämä ei ole Disney-satua, jossa ainoastaan paha saa palkkansa, vaan kaikki joutuvat usein kärsimään yksilön hölmöilyistä eikä valitettavasti kaikki voi saada samoja etuoikeuksia. Muuten niitä ei sanottaisi etuoikeuksiksi. Vaikkakin Poika ja susi -sadusta ei saada täydellistä analogiaa ruumiinjäseniä muka tiputtavaan asiakkaaseen, niin silti liioittelulla syödään omaa uskottavuutta eikä aidosti (Äsyttävä sana, jota ilman ei nykypäivänä olla tosissaan) vaarallisissa tilanteissa enää sanojaa oteta niin todesta. Draaman kehittäminen reality-sarjojen mukaisesti tarkoittaa uhriutumista, jolla yritetään saada aikaan suuria tunteita katsojassaan ja sen avulla systemaattisesti yritetään saada hyvitystä sormeen kiinnittyneelle puutikulle. Olen hyvin lähellä heittää televisioni ikkunasta ulos nähdessäni Big Brotherin kaltaista soopaa, joten voitte kuvitella, miten reagoin kohdatessani tällaista pötyä työssäni. No jaa, suuri tunne se on tämäkin. 

Seuraavaan viikonloppuun. :) 

Alkoholilaki, ison A:aan vuosi ja voimistuva ikäkriisi

Vastahan sitä availtiin ovea mielleniumia juhlistvilla ja nyt sen vuoden aikana maailmaan syntyneet pääsevät sisälle baariin - laillisesti. Ja paljon on yöelämä muuttunutkin tämän 18 vuoden aikana. Yksi suurimmista konkreettisista muutoksista tapahtuu kuitenkin tämän vuoden maaliskuussa: uusi kiistelty ja kirottukin alkoholilaki tulee täydellisesti voimaan.

Tänä vuonna jokainen B-oikeudet saanut kebabbila saa ruveta myymään lampaanlihakorvikkeella tehdyn kebabin ohella väkevämpiäkin juomia pöytiin. Upeaa (Huom. intonaatio laskeva). Ja he saavat myydä mäyräkoirat pitsan mukana himaan. Saakohan Posti viimein paikalliset kilpailijat, kun 5,5 % juomaa kuljetetaan kotiinkuljetuksena yhdeksään saakka puhelinsoitolla tai pizza-online.fi-palvelun kautta tilattuna? Viimeinkin jalattomillekin saa tarjoilla.

Vuorovastaavana pätevyyksien poistaminen oli ihan hyvä juttu. Se nyt oli muutenkin helppo kiertää tarvittaessa tekaistuilla työtodistuksilla. Kuka nyt ei tuntisi konkurssiin menneitä ravintolayrittäjiä. Sama juttu koski velaksi myymistä. Tosin kaikki lähiökuppilat ovat painaneet vuosia rahaa parin viikon vekseleillä, jotka lunastetaan seuraavana tukimaksupäivänä. Ihmettelen suuresti, että näillä vekseleillä ei ole vielä innostuttu maksamaan baarinomistajan omia juomisia seuraavassa baarissa.

Mutta sitten ne muutokset, jotka ovat harmillisia portsareille: jokainen räkälä saa pidentää aukioloaikaansa ilmoituksella viiteen saakka ja anniskeluaikaansa neljään saakka. Kuinkahan paljon myöhemmin ihmiset voivatkaan tulla enää yökerhoon? Jo tänä päivänä asiakkaat raahautuvat paikalle yhden-kahden aikaan aamuyöstä. Miten maltankin odottaa niitä tehokkuuden nimissä tehtyjä päätöksiä, joissa keskustan baarit avataankin vasta yhden aikaan aamuyöstä tarjoten työntekijöilleen laillisen minimin verran töitä. Ja ei, en usko kantakuppilankaan portsarin tästä hyötyvän, koska kaikki asiakkaaksi kelpaavat ovat tulleet puoli kahteen mennessä baariin - paitsi Rane, joka soittaa aina pilkun aikaan laskemaan hänelle kaljan valmiiksi. Sen sijaan tämä toivottavasti vähentää laittomien baarien toimintaa, koska nyt jatkoille ei mennä niin runsain joukoin “pajalle” ja “tallille” neljän jälkeen.

Tästä vuodesta tulee kyllä mielenkiintoinen. Ja tämä kaikki syventää ikäkriisiäni ammattillisesti. Viime harjoittelija oli täysi-ikäisyydestään huolimatta niin nuori, etten uskaltanut heittää kaksimielisyyksiäi, koska se olisi tuntunut jonkin asteiselta rikokselta. Nyt kaikki asiakkaat, joiden ajokortissa syntymävuoden jälkeen tulee viiva, pääsevät baariin sisälle. Ai kamala! Väkisinkin sitä miettii omaa vanhuuttaan, koska milleniumin aikaan hetken hurmoksessa ja kumiseinien pettäessä aikansa saaneet lapsukaiset pääsevät yhdeksän kuukauden jälkeen sisälle baariin. Ja heidän peräänsä pitäisi jaksaa katsella aamuviiteen saakka. Tätä tehtävää ei helpota alkoholiannosten vapautus - viinaa saa kantaa pöytään litratolkulla yhdellä ostoksella.

Ison A:aan vuosi on alkanut.