Hämeenlinna on kiistämättä sadunomainen kaupunki, vaikkakin se on värttinän laukaiseman kirouksen jälkeisessä unessa. Kaikki edellytykset kukoistukseen löytyy, mutta jostain syystä oikeat henkilöt eivät tule eteen millään. Tämä muuten on paikallisten baarien asiakkaiden mielestä suuri ongelma: baarit ovat ihan jees, mutta kun ne ovat täynnä hämeenlinnalaisia. Toivottavasti uudistettu alkoholilaki tuo mukanaan lasikenkiä ja jos ei nyt prinsseiksi, niin ainakin keskipalkkaisiksi miehiksi muuttuvia sammakoita.
Jo nyt on nähtävissä lakimuutosten myötä yöelämässä muutoksia ja sen kautta piristymistä. Legendaariset happy hour -tunnit ovat saapuneet keskuuteemme. Yllättäen eduskunta päättyi ratkaisuun, jossa baariyrittäjät saavat mainostaa muiden yrittäjien tapaan halvennettuja hintojaan. Yökerho, jossa seisoa jöpötän järjestyksenvalvoja-lätkä rinnassa, päätti myös siirtyä moderniin aikaan mukavuusalueeltaan ja ryhtyä kilpailemaan ainakin yhtenä yönä asiakkaista hinnoittelulla. Hintasodan julistus tapahtui viime viikonloppuna, ja päätellen ongelmien määrästä tässä onnistuttiin loistavasti.
Me päätimme toteuttaa happy hour -teeman hiukan toisella tavalla. Ideana on, että jos tulet perjantaisin paikalle iloisen tunnin aikana, niin iloisuus jatkuu koko yön: avaamisen jälkeen ensimmäisen tunnin aikana paikalle saapuneet asiakkaat saavat tietynvärisen rannekkeen, jolla saa koko illan kahden euron hanatuotteita ja kolmen euron paukkuja. Jos olet mattimyöhäinen, niin seuraavan tunnin aikana saa rannekkeen, jolla saa kolmen euron hanatuotteita ja neljän euron paukkuja koko illan. VIP-asiakkaat saavat rannekkeen koko illan. Ja voi että, kuinka paljon tämän toteutus saikin aikaan jopa hermoja raastavaa mielipahaa.
BUSTED!
Koska rannekkeilla saatavat edut olivat suorastaan mahtipontiset, niin päätin siirtyä jahkailusta varmuuteen ja kysellä kaikilta VIP-asiakkailta VIP-kortteja. Tästähän loukkaantuivat kaikki: kortit omaavat harmistuivat, koska heitä ei muistettu ja kortittomat kiukuttelivat, miksi eivät ole moista jo saaneet. Loistavaa. No, yllättäen monella vippiläisellä ei ollut korttia mukana ja eteen lävähti happy hour -aikojen jälkeen normaali pääsylippuhinta. Mutta... eräs vippiläinen puhui ohi suunsa ja sanoi antaneensa VIP-korttinsa kaverilleen, eikä ole saanut sitä vielä takaisin. BUSTED! Yritti korjailla myöhemmin, että se siis vietiin häneltä vastoin hänen tahtoaan. Onneksi olkoon, sait juuri aikaan vihaamani byrokratian synnyn. Tästä hetkestä eteenpäin kaikilta vippiläisiltä kysytään korttia ja ilman sitä ei sisälle pääse halvennetuin hinnoin. Aion ehdottaa vielä, että mikäli VIP-kortin katoamisesta ei tehdä ilmoitusta, niin "varastetun" tai "hukatun" kortin tilalle ei saa uutta.
Kusetusta koko happy hour
Yhden asiakkaan mielestä koko rannekepolitiikka on suurta kusetusta. Oli pakko kysyä perusteluita ja tarkennuksia asiaan. Asiakas oli kivenkovaan sitä mieltä, että tässä ei nyt huomioida ollenkaan niitä ihmisiä, jotka tulevat myöhempään baariin. Alkuhämmennyksen jälkeen selitin, että tarkoituksena onkin saada ihmiset baariin aikaisemmin ja hinnoilla, jotka ovat jotenkin sopusoinnussa kauppojen hintojen kanssa. Tämän jälkeen asiakas selitti nykymeiningin, jossa kaikki lähtevät baariin vasta puolen yön jälkeen. Tässä vaiheessa asiakkaan kaveri pyysi ystäväänsä olemaan hiljaa, koska kohta oltiin niin syvässä suossa, ettei poispääsyä ole.
Annoin kolme euroo, se vei koko käden
Olen kuluttanut ulko-ovien saranoita sen 18 vuotta, jonka aikana minulle, kuten muillekin alan ammatilaisille, on kasvanut känsäinen paksu nahka. Tämän lävitse ei päästä yksinkertaisilla potku-uhkauksilla tai alle viisi sanaisilla loukkauksilla. Tai niin ainakin luulin...
Minähän en ole näiden vuosien aikana joutunut ikinä kuunaan laittamaan asiakkaille rannekkeita. Sen verran muistin, että rannekarvoihin jymähtäneet tarrat saavat mielen negatiivisen levottomaksi, niin välttelin parhaani mukaan kolmen euron vahauksen suorittamista asiakkaille. Jossain vaiheessa miesasiakas tuli luokseni ja valitti humoristisen liioitellen, että hihna on aivan liian tiukalle. Minulla ei ollut saksia takataskussa, niin pyysin häntä käymään tiskillä, jossa he poistaisivat sen, minkä jälkeen voin laittaa uuden rannekkeen.
Asiakas tuli takaisin rannekkeettomana ja laitoin uuden tilalle pahoitellen aikaisemman kireyttä. Asiakas vitsaili kuoliolla ja sanoi haluavansa drinkkilippuja, mihin naureskelin mukana vastaillen ympäripyöreitä.
- Anteeksi kuinka! vastasi asiakas.
Katsoin asiakkaan kasvoja. Hän olikin tosissaan.
- Ymmärsinkö nyt oikein, että kun laitoin hihnan vähän liian tiukalle käteesi, niin vaadit saada siitä drinkkilippuja? vastasin typertyneenä.
Mikäli tätä blogipäivitystä lukiessasi jätit joitain kohtia lukematta, niin huomiona se, että kyseisellä rannekkeella sai kahden euron hanatuotteita koko illan.
- Mulla perkele meinasi käsi tippua, kun sä väänsit tuo hihnan ylitiukalle, sanoi loukkaantunut liioittelija.
Olin niin hämmästynyt tilanteesta, että sanoja muodostava aivoyksikköni lamaantui täysin, enkä saanut mitään osuvaa aikaiseksi.
- Et sä mitään drinkkilippuja saa. Nyt menet sinne sisälle pitämään hauskaa, etkä kiukuttele siinä.
Aasiakas meni takasin sisälle päätään heiluttaen ja manaillen asiakaspalvelun huonoa tasoa.
Kävin tiskin takana kiireen helpottaessa juomassa light cola-vesi-sooda-sekoitustani, kun sama tyyppi tuli luokseni.
- Ei kukaan portsari laita ranneketta noin tiukalle kenellekään. Sä olet kyllä paska työssäsi.
- Minä pyysin anteeksi jo tätä. Drinkkilippuja et kuitenkaan saa.
Tämän jälkeen tiukkapipo sanoi jotain, minkä asiasisältö meni korvieni, koska äkillisesti kohonnut verenpaineen hyppäsi stratosfääriin. Yritin epätoivoisesti olla menettämättä malttiani ja löysinkin onnellisen paikkani.
- Minä olen vasta kahden työvuoron ajan laittanut noita hihnoja kiinni, joten ei ihan ole hyppysissä moinen taito vielä.
- Vittu, ihan sama, mulla meinasi jumalauta käsi tippua kuoliosta.
Tässä vaiheessa minun oli pakko karata paikalta, ennen kuin tempperamenttini tekisi minulle tenät ja lakkaisi kuuntelemasta hillitseviä vaistoja.
Vielä takkia hakiessaan tämä hieroi ranteitaan ja valitti aiheesta. Jälleen kerran sanoin pyytäneeni anteeksi tapahtunutta ja kysyin retorisesti, että mitä muuta voin enää tehdä.
- Meinasin menettää käteni ja mitään kompensaatiota saa.
Onneksi aasiakas lähti paikalta.
Tarinalla oli kuitenkin vielä raskauttavia sivutapahtumia. "Kohta nakkinsa tiputtava" mies oli mennessään tiskille irrottamaan rannekettaan raivonnut henkilökunnalle, että portsari oli luvannut hänelle ilmaisia juomia. Onneksi tätä kommenttia ei saatettu tietoisuuteeni, koska silloin olisin saattanut kiristää uuden rannekkeen asiakkaan kaulan ympärille.
Ai niin, kyseisen tapauksen sankari tullessaan sisälle halusi, että ranneke laitetaan tiukalle, ja kiinnilaiton jälkeen vielä kysyin, että eihän mennyt liian tiukalle. Ei kuulemma mennyt.
Elämä ei ole Disney-satua, jossa ainoastaan paha saa palkkansa, vaan kaikki joutuvat usein kärsimään yksilön hölmöilyistä eikä valitettavasti kaikki voi saada samoja etuoikeuksia. Muuten niitä ei sanottaisi etuoikeuksiksi. Vaikkakin Poika ja susi -sadusta ei saada täydellistä analogiaa ruumiinjäseniä muka tiputtavaan asiakkaaseen, niin silti liioittelulla syödään omaa uskottavuutta eikä aidosti (Äsyttävä sana, jota ilman ei nykypäivänä olla tosissaan) vaarallisissa tilanteissa enää sanojaa oteta niin todesta. Draaman kehittäminen reality-sarjojen mukaisesti tarkoittaa uhriutumista, jolla yritetään saada aikaan suuria tunteita katsojassaan ja sen avulla systemaattisesti yritetään saada hyvitystä sormeen kiinnittyneelle puutikulle. Olen hyvin lähellä heittää televisioni ikkunasta ulos nähdessäni Big Brotherin kaltaista soopaa, joten voitte kuvitella, miten reagoin kohdatessani tällaista pötyä työssäni. No jaa, suuri tunne se on tämäkin.
Seuraavaan viikonloppuun. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti