Portsarin pahoinpidelleen palkinto yhteiskunnalta

Nykypäivän itseensä käpertyvä minäkeskeisyys yhdessä järjen köyhyyden kanssa johtavat sellaisiin elämän juonenkäänteisiin, joista minä haluaisin olla autuaan tietämätön. Tekisi mieleni välillä opettaa näillä ominaisuuksilla varustettuja ihmisiä käyttäytymään nostamalla heidät polvelle ja raipata perse siniseksi koivunoksalla. Tähän kun lisätään ripaus ylimielisyyttä, niin saadaan kokonaisuutta kuvaava termi "ovela puliukko", joka vitseissä on kyllä hauska, mutta tosielämässä tällaisen tavattuasi meinaa aortta revetä.

Noin vuosi takaperin tulin yllätetyksi töissä, kun paikallinen sosiaalitapaus hyökkäsi äkkiarvaamatta ja varoittamatta kimppuuni (Miksi mä olen selälläni täällä maassa) ja viimein tätä ruvettiin puimaan oikeudessa. Ennen oikeudenkäyntiä kyseinen amatööri yritti epätoivoisesti uhkailla tapauksessa toiminutta todistajaa. Valitettavasti todistaja ei kokenut tätä riittävän merkittävänä, joten rikosilmoitus on toistaiseksi jäänyt tekemättä. Sana amatööri on tarkkaan harkittu, koska elämänsä epäonnistuja käytti uhkailussa omaa Facebook-tiliään ja lähetti selkokielisen ja yksiselitteisen uhkauksen, joka on nyt tallentunut Facebookin-palvelimille. Minulta jäi käsittämättä ennen oikeudenkäyntiä, miksi ihmeessä tällaiseen on edes ryhdytty, koska tekijä myönsi tekonsa juuri sellaisena kuin minäkin sen kuvailin poliisikuulustelussa. Minulla oli kyllä aavistus uhkailun motiivista, mutta eihän kukaan voisi olla niin typerä, eihän?

Käräjät alkoivat. Sosiaalipummin oikeusavustaja aloitti puheenvuoronsa selittämällä kuinka minä olin tehnyt väkivallanteon yhteydessä väärin. Tätä satua tuki vielä syytetyn yksityiskohtainen kuvailu siitä, mitä minä olin tehnyt hänelle saadakseni hänen käsirautoihin. Tässä kohtaa istunto muuttui farssiksi, enkä tiennyt itkeäkö vai nauraako. Peruslähtökohta oli se, että minä olin joko käyttänyt liikaa voimaa tai pahoinpidellyt syytetyn, joka yritti kaivautua uhrin asemaan. Koko tarina oli niin mieletön, että teki mieleni huutaa sen lopettamista, koska kohta syytetty saisi syyntakeettoman leiman ja hänet kuljetettaisiin suoraan pyöreään huoneeseen. Hän oli mm. joutunut paniikkiin, mutta samaan aikaan hän pystyi kuitenkin ajattelemaan loogisesti. Retoriikka ei ole minunkaan vahvin osa-alueeni, mutta minä sentään yritän. Kannattaa googlettaa, miten "paniikki" määritellään.  Tarinaa liiallisesta voimankäytöstä tai jatkuvasta oikeudettomasta väkivallasta heikensi vielä pahasti se, että syytetty ei kaikista väitetyistä teoistani huolimatta suostunut antamaan käsiään raudoitettavaksi, mistä syystä "liiallista voimaa" käytettiin. Pahinta tässä oli vielä se, mistä asianajajani sekä tuomari huomautti, että tässä nimenomaisessa istunnossa ei ole kyse siitä, mitä minä olen tehnyt vaan vain ja ainoastaan siitä, mitä syytetty on tehnyt, ja minkä hän on myöntänytkin. Sitten herra Niuvanniemi räjäytti potin vastaamalla tuomarin "Miksi ette poliisilaitoksella kertonut Portsarin [nimi muutettu] pahoinpidelleen teitä" kysymykseen:

- Nokun mä en ollut saanut aamulääkitystäni, niin minua pelotti, että joudun psykoosiin. Tämän takia en pystynyt ajattelemaan selkeästi. Mutta lääkityksen saatuani osasin jo hahmottaa kokonaisuuden paremmin.  

Oikeasti? Luulitko, että tämä olisi sellainen asianhaara, mikä kannattaa mainita? Jouduin kielikuvallisesti puremaan nyrkkini verille, etten olisi menettänyt malttiani ja puhjennut hillittömään kuset housuun -huutonauruun. Sosiaalipummi sai 60 päivää ehdollista ja joutuu maksamaan nimellisen korvauksen minulle kivusta ja särystä plus oikeudenkäyntikulut. Nämä summat tuskin menee hänen reikäisistä taskuistaan, mutta valtio korvannee osan tästä ja hiillostanee tuomittua. Toivottavasti tämä show jää nyt tähän eikä kummankaan meidän tiet kohtaisi enää ikinä missään kuunaan milloinkaan missään yhteydessä eikä ulottuvuudessa.

Motiiviksi kimppuuni hyökkäämiseksi kerrottiin se, että olin kertonut kyseisen hampin ex-tyttöystävälle nähneeni hampuusin kadulla juttelemassa naisen kanssa. 

Tämänkaltaiset vuorovaikutustilanteet ovat niitä, joiden takia haluaisin päivähommiin. Keskustelussa perustelut itsenäisinä virkkeinä ovat absurdit, virkkeet keskenään epäloogisia ja koko perkeleen väittämä on asiakkaiden kehittelemästä todellisuudesta, niin en mä pysty kuin nostamaan kädet ilmaan ja luovuttamaan - asiakkaan pakkopaidatettavaksi. Näitä tapauksia tulee jatkuvasti eteen työvuoroissa, mutta kun näyttämöt vaihtuvat  käräjäsaleihin ja tapahtuvat sellaisessa ajassa, jossa harkintaa voidaan käyttää pidemmänkin aikaa, niin väkisinkin sitä ihmettelee, mihin tämä yhteiskunta on matkalla.