Suomen laissa on yksilön kidutus kielletty perustuslaissa, mutta eipä se mitään näytä estävän. No, selviydyin tästäkin koetuksesta fyysisesti ehjin nahoin, vaikkakin pieni mieleni sai ruhjeita taas siinä määrin, että matkani kohti erästä Molieren luomaa hahmoa (Ihmisvihaaja) on jälleen vähän lähempänä. Kun ihminen on yli kymmenen vuotta notkunut ovella, niin yli kahden yön työputket alkavat olemaan tuskaisia. Kolme on jo sietokyvyn rajoissa ja toissa yönä loppunut neljän päivän putki muistuttaa “Yksi yli käenpesä” -lavasteita.
Torstaina alkanut yö kului omalla väsyneellä tahdillaan. Perjantai enteili jo myöhässä olevaa pikkujouluhelvettiä ja olin osana vain yhtä kohtausta, joka sai herttani lyömään ylipainetta. Olin ulko-ovella jakamassa mielivaltaisesti ihmisiä kahteen ryhmään: ketkä saavat maksaa ylihintaisen lipunhinnan ja ketkä eivät pääse edes yrittämään moista. Pitääkseni seuraavan näytöksen mielenkiintoisena kerron vain vuoropuhelun ja teidän lukijoina tulee itse visualisoida puitteet.
- En mä ota sua sisälle.
- Mhiksi?
- Kuset ympäri katuja.
- En hole
- Näinhän mä nyt omin silmin, kun tonne toiselle puolelle lorisuttelit.
- En se olhut minhä.
- Älä edes yritä. Sisälle et pääse.
- Nho, mhiksen?
- Kun sä kusit tonne kadulle.
- Mhinne?
…
Tässä meni noin viisi minuuttia, kun käytiin juupaseipäs-dialogia.
...
- Virtsasit tuonne kadun toisella puolelle.
- Nhiin, mhutta en mä sun nurkille ole khussut.
- Tuo kuuluu vielä ravintolan välittömään läheisyyteen. Naapurusto valittaa meille, jos meidän asiakkaat kuseskelee nurkkiin.
Kusiruisku jäi juttelemaan vastaantulevien kanssa kymmeneksi minuutiksi, jonka jälkeen hän jälleen ottaa horjuvia mutta muuten päättäväisiä askeleita kohti ulko-ovea.
- Niin? vastasin.
- Thulen shisälle
- Et tule.
-Mhiksen
Taas jälleen kuluu muutama minuutti monotonista juuei-vuoropuhelua, jonka päätteeksi neuvoin poistumaan. Ja sitten kehotin. Ja sitten käskin. Koska nämä eivät tuottaneet toivottua tulosta, niin otin käsivarresta napakasti kiinni ja kohdetta ravistellen saatoin hänet nätisti kauemmaksi. Joskus kun asiakkaat tarvitsevat apuvirtaa lähtöönsä.
- Thästä tulee järjesthyksenvhalvonta roishkothuska.
Älä edes yritä ymmärtää.
- Nyt sä otat ja lähdet.
Jäi se vielä perään huutelemaan.
- Thästä tulee vharmasti shellainen roishkothustak, että thiedäth…
Syy, miksi näin vaivaa naputella tämän vuoropuhelun ilman loppukliimaksia, on lauantai-illan aloitus. Noin viisi minuuttia lukkojen vääntämisestä auki ulko-ovi narahti varovaisesti ja oven takaa kuului varovainen moikkaus.
- Moikka, vinkaisi asiakas kuin allensa kussut koiranpentu.
- Moikkamoi, vastasin mielentilaani nähden liiankin ystävällisesti.
- Tota, mun tuli eilen hölmöiltyä vähän, niin tulin pyytämään anteeksi.
Siinä missä tällaiset tapahtumat ovat osa normaalia elämää, niin ravintolakulttuurissa nämä ovat juonenkäänteitä, joita ei suuresta odotusarvostaan huolimatta tapahdu ikinä.
- Muistatko kaiken mitä tuli tehtyä, vastasin.
- Juu, heräsin tänään aamusta ja kaikki rävähti heti tajuntaan.
- Ne on kyllä pahoja, kun muistaa kaikki hölmöilynsä yksityiskohtaisesti, vastasin myötätuntoisesti.
Asiakas tarjosi kättänsä ja pyysi vielä anteeksi. Tartuin muitta mutkitta käteen ja sanoin herran olevan tervetullut ravintolaamme, kunhan muistuttaa tullessaan itsestään, jotta voin antaa alennusta pääsylipusta.
Suurin osa asiakkaista hölmöilee jossain vaiheessa. Useimmiten ne kuitataan joojoo-juttelulla, joskus ne vain jäävät unholaan ja hyvin harvoissa tapauksissa asiakas tulee pyytämään anteeksi. Lauantaiyö alkoi siis loistokkaasti.
Kyseinen yö olikin sitten yksi kiireisimmistä. Nähtävästi blogiani lukee myös pomoni, koska hän nosti narikkatyöskentelyni vaikeustasoa mahdottomasta mielipuoliseen. Narikka oli buukattu täyteen samalla tavalla kuin halpalentojen paikat; muutama kymmenen jäi ilman paikkaa. Onneksi tälle lennolle sai muitakin paikkoja, kuin vain niitä olemassa olevia. Tulkitkaa miten haluatte.
Olin jo unohtanut yhden narikkatyöskentelyn kultaisen säännön. Asiakkaalle muistutetaan pyhästä kolminaisuudesta, tupakit, lompakko ja kännykkä, kun rääsyt ovat vielä hänen päällään. Mikäli takista haetaan jälkikäteen jotain, niin minun tulee tunnustella rotsin sisältö käsikopelolla päältä, jotta voin takin tarjoamisen sijaan tarjota asiakkaalle suoran reitin oikeaan taskuun. Promillentuoksuiselle asiakkaalle kun tuntuu olevan miltei ylitsepääsemättömän vaikeaa navigoida oman takkinsa taskuja, kun se ei ole ripustettuna päälle.
Viimeinen asiakas oli tietysti hukannut narikkalappunsa ja ei edes vaivautunut sitä etsimään.
- Narikkalappu kiitos.
- Ei mulla ole.
- Ei mulla ole sitten sun takkiakaan täällä.
- Se on sininen.
- Etsi nyt sitä sun lappua.
Taas kului hetken aikaa sanojen syöttelyä tiskin eri puolille.
- No, minkänäköinen se sun rotsis on?
- Normaalinnäköinen.
Saatanan sukurutsainen simpanssi.
- Voitko käyttää vähän kuvaavampia ilmauksia?
- No mä tuun kattoon mitä sulla siellä on.
- Ei tämä niin toimi. Sinä kerrot minkälainen takkia sinulla on ja minä päätän, että onko se takki täällä.
- Se on sininen.
- Selvä, herran takki ei ole täällä. Meillä ei ole yhtäkään sinistä takkia.
- No, anna mun takki sieltä.
- Meillä ei ole sinun takkia täällä.
Kyseessä oli kirjaimellisesti viimeinen asiakas ja kellokaan ei ollut kuin viisi minuuttia yli neljän. Nopeuttaakseni prosessia katsoin takin taskut ja kyselin taskujen sisällöstä.
- Minkälainen avaimenperä sinulla on?
- Normaali.
- Kohta sä lähdet ilman takkia täältä. Kerro minkälainen avaimenperä sinulla on?
- Sininen.
Kirjoittaisin ajatuksiani tähän, mutta ne saattaisivat saada Suomen oikeuslaitoksen perumaan sananvapausoikeuteni.
- Selvä, nyt sitten pihalle.
Vieressä heilunut naisasiakas löysi reitin verbaaliseen aivolohkoonsa.
- Sehän jäätyy tonne pihalle.
- Siellä on vain kymmenen astetta pakkasta, se sinne jäädy.
Asiakas lähti ilman takkia.
Viimeinen yökin meni suhteellisen kivuttomasti. Ainoa kummastusta aiheuttava juttu oli, kun minulle tuntematon keski-ikäinen mies koki tehtäväkseen tulla hieromaan päälakeani ja kasvojani kuin supersuloisen vauvan naamavärkkiä. Asiakas yksinkertaisesti näki pääni, harhaili luokseni ja ilman esittelyitä tai johdantoja aloitti koskettelemaan kupoliani täysin minun henkisestä läsnäolosta piittaamatta. Noin viiden sekunnin jälkeen olin saanut hämmästykseni keskeltä muodostettua kokonaisen kysyvän virkkeen.
- Voisitteko ystävällisesti kertoa, että miksi helvetissä koskettelette päätäni?
Asiakas veti kätensä pois ikään kuin olisi olettanut minun olevan patsas ja pelästynyt, kun äkillisesti heräsinkin henkiin.
- Anteeksi tahdittomuuteni.
Asiakas käveli takaisin baaritiskille. Itse en ollut varma tapahtuiko äsköinen oikeasti vai olenko nukahtanut jakkaralleni. Nipistämisen jälkeen olin vähän viisaampi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti