Asiakkaiden innostuessa irtaantumaan todellisuudesta alkoholilla saattaa luoda hyvinkin yksinkertaisen aiheen ympärille huumorilla höystettyjä performansseja, joiden juonenkäänteitä on turha yrittää ennakoida edes skitsofreenisten taiteilijoiden mielenlaadulla. Yksi näistä aiheista on ravintoloiden ovet ja niiden karmit.
Normaalit hauskat kohtaukset ovat tietysti ne, kun asiakkaat eivät pysty edes avoimesta ovesta menemään lävitse aiheuttamatta hilpeyttä ympärilleen. Toisinaan asiakas yrittäessään väistää aukeavaa ovea törmää oven karmiin, joka taas sinkauttaa asiakkaan toisen puolen karmiin ja parhaimmassa tapauksessa vielä takaisin. Toisinaan asiakkaat hermostuvat tönijäänsä ja tuijottavat kohdetta vihaisesti. Ja edelleen puhutaan ovenkarmista.
Asiakkaiden evoluutiossa on edetty jo siihen vaiheeseen, että ovea lähestyessä ja siitä kulkiessa pitää skarpata niin maan perkeleesti, jotta kroppaan ei kohdistuisi 180 asteen käännöksiä. Joskus vain se skarppaaminen menee niin pitkälle, että vartalo ei heilu itseensä nähden, mutta sen asteluku lattiaan nähden pienenee hyvinkin jyrkästi, jolloin lopputuloksena on rähmällään oleva känniläinen. Ei sillä, on sitä selvinpäinkin olevien asiakkaiden nähty tekevän melko koomisia syöksyjä maahan, josta he hämmentyneenä tuijottavat portsaria.
Kerran naisasiakas poistui ravintolasta pukien ylipitkää, muumioimiseen tarkoitettua ja kaulaliinaksi kutsumaansa, sidettä päänsä ympärille. Kuljettuaan ulko-ovesta hiukan kauemmaksi asiakas vedettiin voimallisesti takaisin kaulaliinasta. Asiakas kaatui ja jäi roikkumaan parinkymmenen sentin päähän maasta kaulaliinansa varassa. Vaikka aika laiskasti menenkin useisiin tilanteisiin, niin tässä tuli kyllä melkoinen palo perseeseen. Kaulaliinan pää oli tarttunut oven kahvaan ja kun ovesta astuessaan on rappusten jälkeen maa puolen metrin päässä, niin harakirin suoritus oli valmis. Onneksi liinan vetolujuus petti nopeasti, joten niskaan kohdistunut nyppäsy ei ollut voimakas. Mitä mä olisin poliisillekin selittänyt pahimman tapahtuessa?
Viime viikonloppuna tapahtui niin mystinen teatteriesitys, että oli pakko siirtyä kauemmaksi tilanteesta tirskumaan. Tupakkikopissa ollut miesasiakas oli hiukan päihtyneenä, jota ilmensi etukenoinen kävelytyyli. Tupakkikopin ovea ulkoapäin lähestyi naisasiakas selittäen ystävälleen kiihkoissaan jotain väärästä huulipunasta. Huomautuksena, että kyseisessä tupakkikopissa on amerikkalaistyylinen ovi eli se avautuu sisäänpäin. Naisen lähestyessä ovea miesasiakas tupakkikopissa löysi sisäisen ritarinsa ja otti lähestymisaskeleita avatakseen oven. Nainen oli jo kerinnyt ovenkahvaan kiinni ja yritti runnoa ovea auki. Ensinnäkin se oven avaamisyritys itsessään oli melko hauskaa, koska ihminen yrittäessään avata aukeamatonta ovea se hakee vauhtia liikuttamalla ovea vastakkaiseen suuntaan. Lopputuloksena on sekunnin kestävä konekiväärimäinen rynkytys. Mies, joka pikku tuiterissa löytää itsestään uuden piirteen ja yrittää toimia sen mukaan, on jostain syystä melko muikean näköinen. Tämän draaman kliimaksi osaavat varmasti kaikki ennakoida? Lopputuloksena naisasiakas keskittyessään läpinäkyvän oven avaamiseen rynkyttäen hän samalla pahoinpiteli tulevan ritarinsa kupolia siihen malliin, että etukeno muuttui eteenpäin kaatumiseksi, joka taas tehosti rynkytyssarjan loppusinfoniaa entisestään. Kuitenkin samaan aikaan, kun nainen ravisteli ovea edestakaisin, näki hän lopputuloksen oven toisella puolella lasin läpi ja kauhistui siitä, mitä hän oli tekemässä. Jumalauta, mikä parodia! Onneksi miesasiakkaalle ei sattunut mitään poislukien lytätty itseluottamus.
Joskus asiakkaat on juotettu niin humalaan, että he yrittävät epätoivoisesti avata ovea saranapuolelta. Pari kertaa, kun olen huutanut, että toiselta puolelta, kääntyy asiakas tunnustelemaan viereistä seinää. Urani aikana on ollut myös asiakkaita, jotka hipelöivät ravintolan seiniä. Kun olen kysynyt hipelöinnin tarkoitusta, niin vastaukseksi on tullut vihaisesti tyyliin: “No, mitä luulet? Yritän etsiä sitä helvetin ovea!” Yhden kerran olen tuumannut ajattelemattomasti, että ei kai niitä seinistä löydy. Vastaus oli ilmiselvä: “No, missäs vitussa sä kuvittelit ovien olevan, katossako?”
Portsarin yksi tärkeimmistä tehtävistä on avata ovea asiakkaille. Kuten missään muuallakaan niin ei tässäkään mustavalkoinen ajattelu ole toimivaa. Oven avaamisessa on pakko käyttää eritasoisia avaamisnopeuksia. Asiakkaan turvallisuutta ajatellen sinun pitää pystyä lukemaan asiakkaan aikomuksia ja kaikuluotaamaan lähestymisnopeus, jotta pystyt avaamaan oven oikein. Vaikka ovet ovat tätä nykyä lasisia, niin asiakas ei siltikään huomaa sisällä olevaa automaattista oviavaajaa. Pahimmassa tapauksessa avaat oven siten, että oven reuna saavuttaa asiakkaan pään ulkokuoren nopeammin kuin ajatus oven aukeamisesta hänen aivonsa.
Aikanaan ravintola Lumossa yritin saada viisi yli neljä asiakasta tajuamaan, että sisätiloissa ei ole enää ketään. Asiakas oli oven ulkopuolella ja minä sisäpuolella. Yritin saada ulko-ovea kiinni, jotta asiakas luovuttaisi jankkaamiskilpailustaan.
- Ei täällä ole enää ketään, vastasin
- Minä en usko, haluan nähdä itse.
- Kyllä pitää nyt uskoa minun sanaani.
Keskustelu jatkui tällä tavoin pitkän aikaa, jolloin rupesin jo vähän, no, sanotaan, että menettämään malttiani.
- Usko nyt, että täällä ei ole ketään ja kello on jo kymmenen yli neljä.
Yritin työntää asiakasta monta kertaa kauemmaksi ja laittaa ovea kiinni, mutta aina asiakkaan käsi löysi itsensä väliin.
- Mä laitan oven kiinni nyt. Älä hölmöile siinä, muuten sattuu.
Työnsin asiakkaan vielä kauemmaksi ja löin oven kiinni.
- Ai! kuului oven raosta.
Ihmettelin, kun ovi ei mennyt kiinni, vaikka asiakkaan kädet olivat selkeästi kaukana ovesta. Katsoin alemmaksi - asiakas oli työntänyt jalkansa oven väliin. Avasin ovea vähän päästääkseni loukkuun jääneen jalan irti. Katsoin asiakasta ja sanoin,
- Mähän sanoin, että sattuu.
Tämän jälkeen ovi meni ihan normaalisti kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti