Viimein joululomat ovat lusittu ja paluu arkeen alkaa. Pyhät meni pääsääntöisesti loistavasti omalla painollaan ja asiakkailla ei ollut sen suurempia ongelmia. Olin pitkästä aikaa jopa jouluaatonkin töissä, mikä periaatteessa voisi olla ärsyttävää mutta käytännössä ei: ei tarvinnut jäädä sukuloimaan yön yli. Pari tapausta jäi kuitenkin mieleen, mistä on pakko avautua.
Tapaus numero 1
Joskus ovella saattaa tulla parikin “tehtävää” päällekkäin, jolloin hommat pitää priorisoida jollain tavalla. Luokseni tuli tummaihoinen nainen selittämään sujuvalla englannilla, että hänen päällensä on heitetty punaviiniä. Katsoin neitiä päästä varpaisiin etsiskellen tahroja löytäen vain muutaman pisaran kengiltä. Oletin, että roiskeita oli tullut humalaisen vahingon seurauksena. Kysyin, että mitä asiakas haluaa minun tälle tekevän. Vastauksena sain, että hän haluaa minut vain keskustelemaan läikyttelijän kanssa. Tämä oli sinällään poikkeava pyyntö, koska yleensä minut halutaan paikalle tuomaan oman käden oikeutta raivoamisen tai ulosheiton muodossa.
Samaan aikaan minulle tuli kuitenkin tapaus, jossa lopputuloksen jouduin kantamaan yhden asiakkaan ulos. Tämä asiakas ei kuitenkaan tyytynyt tähän, vaan käytti kaikki kikkakakkoset päästä takaisin sisätiloihin: huutaa, raapia, lyödä, töniä, repiä ovea auki jne. Tilanne ei ollut kenelläkään vaarallinen, mutta jouduin kuitenkin jäämään ovensuuhun ottamaan nämä kaikki vastaan samalla pitäen joulumielensä hukanneen asiakkaan pihalla. Tumma nainen tuli jälleen kysymään, että tulenko keskustelemaan viinin läikyttelijän kanssa. Vastasin, että tulen välittömästi, kun pihalla ulko-ovea juuri potkivan asiakkaan saan poistumaan.
Paskat, se asiakas oven läheisyydestä lähtenyt vasta kuin tunnin raivoamisen jälkeen, jolloin pilkku kerkesi jo tulemaan. Tumma nainen, jonka kenkien päälle oli viiniä kaatunut poistui ravintolasta, jolloin pahoittelin kovasti, etten päässyt paikalle.
Minulla työvuosien aikana on kasvanut kilpikonnan kuorta vastaava nahka, jonka läpi ei haukkumiset ja muut tunnepurkaukset pääse lävitse juuri mitenkään. Mutta löysi tämä tumma nainen sellaisen sanayhdistelmän, mikä aiheutti minussa melko voimakkaan mielipahan. Kuvailisin paremmin fiilistä, mutta en oikein vieläkään tiedä, mikä tunne se oli. Nainen vastasi kommenttiini minulle surumielisesti englanniksi: “En mä odottanutkaan sun tulevan.”
SAATANA! Minulta pyydettiin kauniisti tulla keskustelemaan toisen asiakkaan kanssa. Minua ei komennettu eikä minulle saneltu, mitä pitää tehdä. Olisi vaikka räkässyt naamalle tai raivonnut mutta ei. Neiti latasi täyden latingin hyvin ja aikuisesti käsiteltyä tunnetta ja osui maaliin kerrasta. Jos sanaani ei luoteta, olin portsarina tai vapaalla, niin silloin olen kääntynyt elämäni risteyksissä jossain vaiheessa vikasuuntaan. Perusperiaatteeni lytättiin kerrasta ja valitettavasti perustellusti.
Tämän palautteen saaminen ei kuitenkaan ollut ihan näin yksioikoinen. Käytin sanaa “tumma” tarkoituksella. Itse olen valkoihoinen ja hiustyyliltäni kalju, mistä on helposti väärintulkittavissa se, että olisin äärioikeistomielinen. En ole. Tummaihoisen näkökulmasta kuitenkin on helposti tulkittavissa, että en tullut paikalle hänen ihon tummuuden takia. Jos asiakkaat eivät luota minun olevan oikeudenmukainen, niin silloin minulla tulee tulevaisuudessa olemaan moninkertaisesti enemmän töitä ja työtävieroksuvana tämä ei kyllä käy minulle millään tavalla. Onneksi Hämeenlinna on pieni paikka ja tulen törmäämään naiseen vielä myöhemmin, jolloin voin korjata tämän tilanteen jotenkin. Tai niin ainakin toivon.
Tapaus numero 2
Toisena viikonloppuiltana kello lähestyi jo pilkkua, kun ravintolan oven edustalle kömpi noin parikymppinen miesasiakas melko kadehdittavassa humalassa. Avasin ovea ja sanoin
- Kello alkaa olemaan niin paljon, että en ota sua sisälle.
- Entäs yhdelle, tuumasi kloppi.
- Sä alat olemaan sen verran hyvissä jo, että ei kyllä yhtäkään enää, vastasin.
Asiakas häipyi naama mutrussa kulman taakse ja palasi hetken kuluttua.
- Et sä pääse vieläkään sisälle. sanoin.
- Miksen, vaati asiakas tietää.
- Saavuttamasi humalatilan takia, toistin.
Tästä alkoikin sitten jankkaamisshow toviksi. Asiakas rupesi keräämään siinä sivussa vähän liikaa rohkeutta ja muuttui kiukkuisemmaksi.
- Et sä tule tänään. Kello lähenee pilkkua, joten et sä kerkiä enää edes tilaamaan mitään.
No, siinä se oven edessä vielä jatkoi sitä länkyttämistä, eikä tehnyt elettäkään väistyäkseen sisältä ulos häipyviä asiakkaita.
- Menes nyt vähän kauemmaksi, että ihmiset mahtuu liikkumaan, sanoin pinna jo hiukan kiristyen.
- Mitäs sä paska teet, jos en siirry, vastasi uhmaikänsä löytänyt kolli.
Seuraavaksi käytiin lyhyt oikeusopillinen monologi, jonka jälkeen vein asiakkaan kauemmaksi kädestä pitäen. Tämähän ei käynyt nuorelle miehelle mitenkään.
- Mä nauhotan tämän, mä nauhotan tän, huusi talutettava.
- Siinähän nauhotat. Nyt lähdet helvettiin siitä ennen kuin mä annan sulle lumipesun.
Vein paviaanin vielä muutaman kerran kauemmaksi oven läheisyydestä.
- Tossa on poliisit, saatana, kato nyt tossa on poliisit, rääkyi apina ja osoitti poliisiauton suuntana.
- Selvä, sanoin napakasti ja tartuin käsivarresta kiinni, nyt mennään.
Poliisit olivat juuri kävelemässä autolleen, kun he näkivät rääkyvän miesasiakkaan riuhtovan helikopterilapojen tapaan raajojaan ja vieressä päättäväisin askelin kävelevän väsyneen portsarin.
- Voisitteko ystävällisesti sanoa tälle ääliölle, että lähtee johonkin suuntaan tuosta ravintolan ovelta? kysyin poliiseilta, joiden katseet olivat kohdistuneet saatettavaan, jota saatoin vähän ravistella huomiota keräävästi.
- No tota - tämä onkin itse asiassa se, jota olemme tässä vähän etsiskellytkin, sanoi toinen poliiseista.
Miehen matka jatkui lennosta suoraan Maijan kyytiin. Itselleni tuli hyvä ja lämmin mieli jostain syystä.
Yllättävän helposti meni joulunpyhät kaiken kaikkiaan. Nyt tosin alkaa vaikeimmat kuukaudet, jolloin asiakkaita on vähän, mikä kääntäen verrannollisesti lisää järjestyshäiriöiden määrää. Koska asiakkaita tulee olemaan vähän, niin vastavuoroisesti pari kollegaa lähtee etelän lämpöön, mikä taas lisää mahtipontisesti vuorojeni määrää. Tippiä tulee siis vähän, vaikeiden tilanteiden määrä triplaantuu ja työ-öitä on tuplasti enemmän.
No, varmasti myös kirjoitettavaakin tulee enemmän, kun yritän epätoivon vimmalla tyhjentää ylitsevuotavaa henkistä paskakaivoani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti