Minulta usein kysytään, miten saan parisuhteen toimimaan yökerhon työskentelyajoilla normaalia “kahdeksasta neljään” työelämää viettävän puolison kanssa. Vastaus on helppo: Hyvin! Kysyjillä päällimmäisenä mielikuvana on tällaisissa tapauksissa se, että toinen joutuu olemaan yksin kotona selaten HBO:oon tarjontaa lävitse viidennen kerran puolison loistaessa poissaolollaan. Näin asia ei ole. Tässä tosin ratkaisevana tekijänä on se, että minä eikä puolisoni olla enää nuoria. Parikymppisten maailmassa ravintolatyöntekijää sen sijaan helposti kohdellaan parisuhteen terrorisoijana - muistaakseni. Aika kultaa muistot, joten saattoi se olla pahempaakin.
Väitän, että näin vanhemmiten yötyöskentely on jopa parempi parisuhteen kannalta kuin se, että molemmat olisivat kahdeksasta neljään töissä. Perusteeni tälle on se, että suhteen osapuolet eivät ole ikinä samaan aikaan väsyneitä. Minä lähden töihin, kun puolisoni menee nukkumaan ja hän on vielä nukkumassa, kun palaan töistä. Hän taas osaltaan lähtee töihin minun nukkuessa. On aivan herttaisen yhdentekevää tässä kohdassa, että nukummeko ja työskentelemmekö samaan aikaan vai onko näiden rytmit vastakkaiset. Joka tapauksessa olemme poissa parisuhteen ääreltä.
Olemme samaan aikaan päivästä kuitenkin sekä hereillä että vapaalla. Parasta tässä on vielä se, että minä olen ollut hereillä jo puoli päivää ja olen hyvällä tuulella paremman puoliskoni palatessa töistä. Hän saattaa verensokereiden ollessa pohjalukemissa olla vähemmän hyvällä päällä samalla tavalla kuin minä aamuyöstä töistä palatessani (mikäli en ole erehtynyt käymään Hesburgerissa töiden jälkeen, jolloin suorastaan tanssahtelen yhdessä valkosipulimajoneesintuoksuisen hengitykseni kanssa). Konflikteja olisi varmasti enemmän, mikäli olisimme molemmat samaan aikaan nälkäisinä ja väsyneinä kotona työpäivän jälkeen.
Tällaisen oman ajan saaminen on suorastaan luksusta. Minun lähteissä töihin vaimoni voi katsella kaikessa rauhassa Dowton Abbeytä ja minä taas voin vaimon ollessa töissä katsella kaikessa rauhassa… jotain miehekästä. Tosiasiassa katselen myös Dowton Abbeytä, mutta nyt voin tehdä sen vaimoni tietämättä. Ja kaupassakäynti on suorastaan luksusta ennen iltapäiväruuhkia. Voin saada yhtä ritarillisen leiman suhteessa ja ystäväpiirissä kuin muidenkin pariskuntien miehet, mutta minä saan sen puolet vähemmällä työllä ja stressillä: Kaupassa ei ole ketään kahden aikaan päivällä ja punaisella lapulla merkattuja grillilihoja löytyy tiskistä enemmän kuin jaksan kantaa.
Minä pystyn myös hoitamaan kaikki virastoasiat ja muut vastaavat aikana, jolloin kaikki puljut ovat auki. Portsarille tämä on hyvä, koska tällöin ei tarvitse töistä erikseen ottaa vapaata päästäkseen poliisilaitokselle kuulusteluun tai viemään autoa huoltoon. Puolisoni näkökulmasta kaikki hoituvat kuin itsestään. Nyt tosin mietin, että olenkohan saanut itselleni assistentin roolin tässä.
Viikonloput ovat vähän haasteellisia, koska minulle tuottaa vaikeuksia päästä mihinkään synttäreille, häihin, ristiäisiin, tupareihin ja muihin kissanristiäisiin - ainakaan hyvällä päällä, joten aika usein olenkin estynyt. Hyvää näissä haasteissa on ne hetket, kun kyse on puolison sukujuhlista ja työpaikan virallisista pikkujouluista, joissa oikeastaan esitellään oman parisuhteen elinvoimaisuutta ja puolison erinomaisuutta. Koska teen rahaa olemalla yltiösosiaalinen töissä, niin en halua tehdä sitä vapaa-ajalla ja palkatta.
Parikymppisillä tällaiset työajat tuottavat taas aivan käsittämättömiä ongelmia, kun parisuhde pyörii teennäisen ja suuren ystäväverkoston ylläpitämisen ympärillä. Ikinä portsari ei ole paikalla, kun puoliso on viikonloppuvapaalla, joten portsari on suorastaan “jättänyt” puolisonsa. Hän herää keskipäivällä ja on vain äreä ensimmäisen tunnin. Tähän “suhteen hoitamattomuuteen” kun lisätään vielä moikkaukset kaupungilla vastakkaisen sukupuolen edustajille, jotka eivät kuulu pariskunnan yhteiseen ystäväpiiriin, niin helvetti on irti. Onneksi minä tai vaimoni ei olla nuoria enää.
Paskamaista tässä hommassa kaikille ikään katsomatta on jatkuva lepakkovuoroisuus. Kello on tällä lyömällä 4:28. Minä kyllä menin vapaapäivän kunniaksi 23:00 nukkumaan, mutta usein käy niin, että sisäinen hormonitoimintani herättää minut pilkun eli 3:30 aikaan. Oletan tällä kellonlyömällä stressihormonituotannon laskevan dramaattisesti ja mielihyvähormonituotannon nousevan eksponentiaalisesti. Toisaalta kiva, etten nuku onnellisen hetken ohitse, mutta olisi se silti ehkä kivempaa herätä ennen puoltapäivää katkottomasti nukkuneena.
Työni tuomista positiivista puolista huolimatta välillä mietin ja salaa haaveilen normaalista päivärytmistä. Minkähänlaista se olisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti