torstai 17. elokuuta 2017

Flow Festivaalit: väkivaltaa vai voimakeinoja

Minulle ei ole tapahtunut mitään mullistavaa, joten joudun kaivamaan jutunjuurta muualta. Silmiini osui sosiaalipornolehdistön juttu, jossa  “Järjestyksenvalvojat murjoivat ja heittivät artistin putkaan”, mistä pystyy kirjoittamaan ties kuinka monesta kuvakulmasta.

Tässä jutussa on hyvä esimerkki siitä, miten sanavalinnoilla saadaan pahantekijä asetettua uhriksi ja järjestyksenvalvojat esitettyä väkivalta-apinoiden roolissa. Minä en tiedä tapauksesta muuta kuin sen, mitä olen lukenut nettilehdistä. Flow festivaalien järjestyksenvalvonnasta vastaavan yrityksen Local Crewin tiedän siitä, kun he sattuvat olemaan samalta kylältä. Minä en myöskään tunne mitään tarvetta puolustella Local Crewin järjestyksenvalvojia, koska portsareilla ja tällaisilla järkkäreillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lätkä rinnassa. Toinen on turvallisuusalan puudeli ja toinen rotweiler. Henkilökohtaisesti minun aortani reväyttävä verenpaineeni johtuu iltapäivälehtien tavasta kirjoittaa ja ihmisten heikosta medialukutaidosta.

Iltalehti aloittaa alkuun melko asiallisella linjalla, jossa esitellään faktat: “Maanantaina uutisoitiin Flow-festivaalilla sattuneesta välikohtauksesta, jonka seurauksena kaksi viikonloppuna festivaaleilla esiintynyttä artistia heitettiin ulos festivaalialueelta järjestyksenvalvojien toimesta. Toinen artisteista myös vietiin tapahtumaketjun seurauksena lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi putkaan Helsingissä.” Minkä jälkeen koko kirjoitus onkin yhtä farssia.

Iltalehti kirjoittaa faktojen jälkeen Flow Festival Oy:n osakkaiden olleen syvästi järkyttyneitä sekä sanattomia tapahtumista. Osakkaat ovat varmasti tämän sanoneet, mutta kommentin sijoittaminen jutun alkuun asettaa lukijan ajattelemaan, että joku on kokenut suurta vääryyttä: oikeudenmukaisuuteen ja vääryyteen liittyvät tunneskaalat ovat virittäytyneet taajuuteensa.

Seuraavaksi osakkaiden kerrotaan kuulleen, että festivaalien tyhjennystilanteessa oli käytetty “asiatonta väkivaltaa” ja artisti oli poistettu alueelta. Myös tilannetta rauhoittelemaan mennyt henkilökuntaan kuulumaton henkilö oli poistettu alueelta. Lopuksi ensimmäinen artisti oli viettänyt yönsä putkassa “eikä festivaaliorganisaatio saanut hänestä yön aikana mitään tietoa”. Lopuksi jatketaan: “Viikonlopun tapahtumat festivaaliorganisaatio tyrmää kovin sanoin.

- Flow Festival ei hyväksy väkivallan käyttöä missään tilanteessa ja olemme edelleen shokissa tapahtuneesta. Olemme syvästi pahoillamme siitä mitä Inga Mauer ja Marie Davidson joutuivat kokemaan. Ei tällaista voi eikä saa tapahtua."

Tämä onkin sitten sellaista kuraa, että oikein tulee oksennusta suuhun. Ensimmäiseksi huomautan siitä, että festivaaliorganisaatio käytti ensin termiä “asiatonta väkivaltaa”, joka voidaan tulkita siten, että heidän mielestään on olemassa asiallista väkivaltaa. Toisessa kommentissa väitetään sitten, että väkivallan käyttöä missään tilanteessa ei hyväksytä. Pitkään alalla riutuneena olen käyttänyt tätä “asiallista väkivaltaa” ja joskus jopa “asiatonta väkivaltaa”, mistä hyvästä on käyty oikeussalista asti hakemassa usein syyttömän paperit.

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, että portsarit ja järjestyksenvalvojat käyttävät väkivaltaa miltei päivittäin työssään. Tällainen mielipide pohjaa siihen, että meille Suomen lain antamat oikeudet käyttää voimakeinoja ovat pohjimmiltaan väkivaltaa. Oikeassa väkivallassa ja voimakeinoissa on ääritapauksissaan kilometrin levyinen raja, mutta keskivertotapauksissa on ulkopuolisten vaikea vetää rajaviivaa näiden kahden välille. Suomi nyt on tätä nykyä hyvinvointivaltion irvikuva, jossa retoriikalla on tärkeä merkitys. Käytännössä kyse on samasta asiasta, mutta käytössä olevat termit painottavat näkökulmaa.

Tällaisiin voimakeinon käyttötilanteisiin ei ulkopuolisilla ole mitään asiaa. Tekstissä kirjoitettu “Marie Davidson yritti sivullisena rauhoittaa tilannetta” tarkoittaa sitä, että neiti Davidson vaikeutti järjestyksenvalvojien työtä, koska rauhoitti “tilannetta” eikä voimakeinojen kohteeksi ajautunutta ystäväänsä. Ulkopuolisella ei ole mitään asiaa mennä näihin tilanteisiin ja tällaiset yritykset usein ovat järjestyksenvalvojan työtä estävää toimintaa, minkä takia myös joutuu alueelta ulos. JV:eet ovat alansa ammattilaisia ja heidän joutuessa käyttämään voimakeinoja eli asiallista väkivaltaa on väkivallattomat keinot, kuten pyynnöt, kehotukset ja käskyt, jo käytetty.

Kommentin: “eikä festivaaliorganisaatio saanut hänestä yön aikana mitään tietoa” tarkoitus on lisätä dramatiikkaa, koska juuri ikinä putkaan joutuneesta henkilöstä ei saada mitään tietoa. Ällöttävää uhriutumista.

Jutussa jatketaan: “- Tapahtumajärjestäjänä otamme tapahtuneesta vastuun ja teemme kaikkemme, että se selvitetään perinpohjaisesti. Keskusteluja käydään paraikaa juristiemme ja Local Crew’n välillä ja Flow Festival hakee tapauksen uhreille korvauksia henkisistä ja fyysisistä vammoista.”

Siis oliko nyt tarkoitus selvittää tapahtunutta vai hakea vain henkilökunnan joukosta syyllisimmät? Flow Festival ei voi hakea mitään korvauksia henkisistä ja fyysisistä vammoista. Jokainen väkivaltaa kokenut joutuu tekemään sen itse. Seuraavaksi tekstissä annetaan ymmärtää, että Local Crew:n kanssa yhteistyö on vaakalaudalla.

Viimeinen kommentti on ehkä huvittavin: “- Flow Festivalille toisten ihmisten arvostaminen ja kunnioitus on ensisijaisen tärkeää. On aina ollut ja tulee aina olemaan.” Keitä ne toiset ihmiset sitten ovat jos vain “toisten” ihmisten huomioon ottaminen on tärkeää?

Usein keltaisen lehdistön tarkoituksena on vain myydä juttuja ja kertoa niistä liioiteltu ja yksipuolinen näkökulma. Flow Festivaalin organisaation tarkoituksena lienee vain kommenteillaan tyynnytellä artistejaan, mutta tässä samassa liataan aika pahasti turvallisuusalan yritys ilman kunnollisia todisteita.

Surullista tässä on se, että olen mielestäni saanut hyvin perustein osoitettua jutusta epäkohtia, jotka tekevät julkaisusta epäluotettavan. Tämä siis pelkästään tästä yhdestä “uutis”artikkelista vedetyt johtopäätökset. Tilanteessa on varmasti monia muitakin tekijöitä ja todisteita, kuten Youtubessa julkaistu lyhyt video järjestyksenvalvojien käyttämästä väkivallasta. Luonnollisesti "uhrin" käyttäytyminen tilanteessa oli jätetty epäolennaisena pois jutusta.

Miksi tämä minua kiinnostaa? Koska myös portsarit kohtaavat tällaisia tilanteita ja syyllistäviä jälkipuinteja liian usein. Onneksi minä en ole minkään lehden haastateltavana, koska kommentit saattavat olla huomattavasti raadolllisempia kuin Local Crewin Ketosen Villen kommentti tapahtumien kuvailuista: "Tämänhetkisten tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että tapahtuneessa on ollut paksua värikynää mukana".

Linkki iltalehden juttuun

4 kommenttia:

  1. Onko puudeli se jonka toimeentulo on turvattu vuodesta toiseen ja jolla on pysyvä työpaikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puudeleita ovat ne, jotka hoitavat kaikki väkivaltatilanteet sillä lukumäärällä, joka vastaa kohteiden raajojen lukumäärää. Kysymys on hiukan outo, koska kuvakielisyyden molempien hahmojen toimeentulo on turvattu vuodesta toiseen.

      Poista
  2. Koko uutinen on aivan ankka. Artisti on kieltäytynyt lähtemästä tapahtuma-alueen osasta, joka tyhjennettikn kaikista henkilöistä. Tämä artisti on räkinyt, heittänyt ruokaa järjestyksenvalvojien päälle ja alueelta poistettaessa unohtanut osaavansa kävellä. Tästä johtuen, on ruhjeita yllättäen ilmestynyt polviin.

    Järjestyksenvalvojat eivät myöskään tehneet päätöstä putkasta, vaan artisti on toimitettu ilman rautoja poliisille, jossa henkilö ei halunnut tehdä yhteistyötä.

    Tästä kiitokseksi vietti yönsä putkassa, mutta sai sentään hyvän tarinan facebookkiin. Uskomatonta junan alle heittämistä kyllä Flow festareiden organisaatiolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista on se, että näitä ankkoja on lehdissä niin, ettei omia ajatuksiaan kuule vaakkumiselta.

      No, Frank Sinatraa mukaillen: ihan sama mitä puhutaan, kunhan puhutaan. Toivottavasti tämä ankka toi positiivista julkisuutta Local Crewille.

      Poista