Kujeilu illassa pitää mielen virkeänä

Tänä vuonna syksyn hiljaiset viikot alkoivatkin normaalia aikaisemmin. Kesälomat lusittu, rahat kulutettu ja arki on jälleen läsnä eli asiakkaat ovat menettäneet kaiken ostokykynsä ja -halunsa. Hämeenlinna on kuin hylätty aavekaupunki. Alla kuva Hämeenlinnasta arkena puolenyön aikaan.

Tuolta sumun keskeltä ei voi ilmaantua kuin zombeja, joita harvat asiakkaat ovatkin kesän putken jälkeen. Onneksi huumori kukkii parhaiten silloin, kun on kaikkein tylsintä.

Olipa kerran pahaa aavistamaton baarimikotar, joka oli takahuoneessa laskemassa takavarastoa. Takahuoneesta oli lamppu palanut, joten pahiksen rooliin mukautuneena yritin hiippailla tarjoilijattaren taakse ja... säikäyttää hänet. No, baarimikotar huomasi meikäläisen ja pysäytti minut ennen aikojaan. Lannistuneena päätin sulkea oven ja jättää tarjoilijan pimeään, kunnes keksin jättää itsenikin pimeään huoneeseen. Ynnäillessä kaljakoreja tarjoilija ei huomannut, että jäin sisäpuolelle.
- Voi vit... , sanoi tarjoilija pimeässä.
- Huijuijui, vinkaisi hän uudelleen, kun hän kompuroi pimeässä.

Tilanne oli niin herkullinen, että meinasin tukehtua kikattelun pidättelyyn. Sitten mieleeni juolahti, että tarjoilijalla saattaa olla jotain kädessään, mikä ihan varmasti tippuu jalkani päälle, joten oli pakko huudahtaa ennen kuin pimeässä kiroileva tarjoilija on iholla.

Rääkäisy kuului varmasti viereiseen kerrostaloon asti ja minulta hävisi kuuloaistista ylimpien taajuuksien havainnointikyky viikoksi. Mutta oli se sen arvoista.

Toisella kerralla sama tarjoilija oli tulossa avaamaan baaria. Minähän olen niin tunnollinen, että tulen työpaikalle fiilistelemään puolta tuntia ennen työvuoron alkua. Sisäinen lapseni suorastaan pakotti minut jälleen tekemään kepposia. Mietin syöksyväni jostain kulman takaa pahaa-aavistamattoman tarjoilijan eteen, mutta se ei tuntunut oikealta. No, päätin sitten heittäytyä selälleni baaritiskin taakse ja odottaa baarimikotarta. Hirnuin itseni tärviölle, kun ylösalaisin katselin tarjoilijan tanssivan jälleen itsesuojeluvaistonsa tahdissa, kun huudahdin maton rajasta.

Viime yönä päätin yllättää kanta-asiakkaan, joka on suorastaan hysteerinen kaikkia mikrobeja kohtaan. Pelkkä hänen käden koskettaminen saa aikaan viisi minuuttia kestävän hankausprosessin. Laitoin kostoksi hänen takin taskuun tekokakan (älkää kysykö, miksi minulla oli ylipäätään tekokakkaa). Lähteissään hän suureksi yllätyksekseni laittoi käden taskuunsa. Hyvä etten kierinyt lattialla nähtyäni hänen ilmeensä, kun hän yritti kelata lähimenneisyyttä lävitse yrittäen löytää solmukohdan, jossa hän olisi laittanut taskuunsa sen, mitä hänellä nyt siellä olikaan. Sitten hän vetäisi kakan ulos taskustaan ja epäuskoisena katsoi sitä. Valitettavasti kakka ei näyttänyt ja tuntunut niin aidolta, että se olisi saanut aikaan pikkutyttömäistä kiljumista, mutta kyllä ne ilmeet riittivät.

Ensi viikkoon.