Elämme Suomessa jokavuotista murroskautta, jossa talven synkkyys vastentahtoisesti pakenee kevään valon tieltä. Päivittäinen valomäärä on päässyt sen kipupisteen ohitse, jossa hämäläisten itsekeskeinen masentuneisuus muuttuu kohti normaalia egoistista epäystävällisyyttä.
Voisi kuvitella vuoden synkimmän ajan olevan se aika, jolloin asiakkaiden mielipide-erot ovat suurimmillaan, jolloin yhteenottojen tilastot ovat kliimaksissaan. Tosiasiassa jokainen hämäläinen on niin alakuloinen, että hän joutuu keskittämään kaiken energiansa itsensä koossa pitämiseen. Tällöin jokainen ajattelee omaa napaansa niin paljon, ettei jaksa edes välittää muiden ihmisten typeryyksistä. Minulle tämä on henkisesti kulta-aikaa: ei juuri tarvitse asiakaspalveluun panostaa.
Huono puoli tässä on se, että kirjoitettavaa ei synny. Tämän takia muutamat aikaisemmat kirjoitukset ovat olleet melko ponnettomia ja latteita. Hämäläisenä piilotteleva auringonvalo vaikuttaa minuunkin. Mutta ei hätää - elonmerkkejä on jo näkyvissä kaikkialla. Enkä tarkoita niitä jalkakäytävien pientareita valloittaneita ruskeita bakteeripesäkkeitä vaan asiakkaita, jotka alkavat voittamaan psykologiset krapulansa.
Valitettavasti nämä heräämiset kevään tuoksuihin ja väreihin taas vaikuttaa työhöni negatiivisesti. Osa porukasta katselee ympärilleen avoimin ja vähemmän onnettomin silmin, kun taas osa kylpee itsesäälinsä pohjamudissa. Kiiman määrää säätelevä elin käynnistyy suurilla kierroksilla ja laittaa jengin ihan sekaisin. Naiset kulkevat minihameissa ja miehet tiukoissa T-paidoissaan 10 asteen pakkasessa, koska ympärillä tuoksuvat feromonit niin määräävät. Reviiritaistelut ja parittelukumppaneiden merkkaaminen alkaa. Sieluni silmin näen, kuinka miesasiakkaat ja muutama seksuaalisesti hämmentynyt nainen rykii lantiotaan eestaas kävellessään ja naisasiakkaat hinkkaavat perseitään baarijakkaroihin ja portsareihin.
Hämeenlinnassa ei muuten ole tasamäärää toisilleen sopivia pareja. Alkaa kilpailu. Kukaan ei tiedosta, miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, mutta pakko on kuitenkin yrittää pöyhistellä mielikuvituksellisia siipiään ja pyrstöjään. Välillä on pokassa pitelemistä, kun miehet oikeasti räpyttelevät raajojaan ja rääkyvät kuin riikinkukot konsanaan, jotta saavat viestitettyä alfaurosmaisuutensa.
Erään asiakkaan sanoin: “Sitten taistellaan - loppuun saakka!” eli ei enää pitkää aikaa, niin saadaan näihin kalpeisiin päivityksiin vähän lihaakin ympärille. Jännityksellä odottaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti