Jos sä helvetin lerppakoura et osaa ojentaa kättä reilusti ja puristaa reippaasti, niin jätä sitten kättelemätttä kokonaan. Miten helvetissä tämänkin voi tehdä niin monella eri tavalla väärin - että mä en käsitä. Välillä tekisi mieli livauttaa kunnon korvatillikka ihan noin vaan varmuudeksi, jotta käden ojentelijaan tulisi jonkinlaista ryhtiä.
Jotkut ihmiset ovat perin hermostuneita siitä, että kättely varmasti menee hyvin. Ja takuuvarmasti jotain menee tällöin vikaan: peukalohangat eivät osu yhteen, käsi on hiestä märkä, toinen ei haluakaan kätellä, puristus jää jostain syystä tekemättä tmv. Huolet pois. Ensivaikutelman voi tehdä vastoin yleistä oletusta parikin kertaa. Mietit vain etukäteen tehtävät toimenpiteet. Esim. jos kättely epäonnistuu tavalla tai toisella, niin aina voi lohkaista:
- Anteeksi, käteni jotenkin aliohjautui, otetaan uudelleen.
Ja sitten ne perkeleen sosiaalista statusta vahvistavat pakonomaiset puristelut. Asiakkaana sinun ei tarvitse aina portsarin nähdessäsi kätellä. Milloin mennään vessaan, tupakille, pihalle, ohitse tai muuten vaan pyöritään siinä lähistöllä. Ja tietysti sama show toiseenkin suuntaan kulkiessa. Ja auta armias mikä loukkaus se onkaan, jos et kättele kymmenettä kertaa samaa asiakasta illan aikana.
Ja sitten ne riidansovittajaiskättelyt. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihmisellä pitäisi olla lupa lyödä vastapuolta, jos hän yrittää pahoinpidellä kättäsi puristamalla hampaat irvessä niin, että meinaa paikat irrota. Ikään kuin tällä saataisiin sanottua “viimeinen sana”. Tässäkin noudatetaan kirjoittamatonta sääntöä, että vaikka molemmat osapuolet tietävät lievän pahoinpitelyn yrityksen kriteerit täyttyvän, niin kättelijöiden ulkopuolella ei mitään outoa ole tapahtumassa. AIheesta jos jotain mainitsee, niin alkaa eteläeurooppalaisen jalkapalloilijan teatterinäytös: “mitä, minä, kuka, MITÄ!”
Kerran meni minullakin vikaan kättely. Teknisesti suorituksessa ei ollut mitään vikaa, mutta käsien kosketuspintojen koskiessa tajusin sen vähäisenkin miehekkyyteni katoavan kuin tuhka tuuleen. Kuvankaunis nainen tyylikkäässä ihoa nuolevassa iltapuvussa poistuessaan halusi kiittää minua onnistuneesta illasta kättelemällä. Ojensin käteni ja kädet koskettivat. Voi Vit--! Tulin epämääräisen tietoiseksi oman käteni vauvan pyllymäisyydestä. Neidin käsillä oli varmaan tehty kehdosta lähtien ojankaivuuhommia, koska ne olivat niin maan perkeleen karheat. Jos olisin vetäissyt käteni pois, niin olisi jäänyt pintanahat neidin kouraan kiinni. Mielestäni sain pidettyä naamani peruslukemilla Oscarin arvoisesti, mutta oli siinäkin melkoinen ponnistus.
Noin periaatteessa kättelyllä on mahdollista enemmän hävitä kuin voittaa. Jos kättely sujuu oppikirjamaisesti, niin se ohitetaan olan kohatuksella. Jos taas kättely menee lerppuiluksi, niin sinut muistetaan ihan varmasti. Vetoa vaikka tarttuvaan vatsatautiin, jos tiedät kätesi toimivan epävireisesti.
Ja seuraavasta, joka haluaa tehdä jotain helvetin mystisiä käsiläpsyrituaaleja kättelyn yhteydessä, otan reippaan niskalenkin ja hieron rystysiäni hänen päälakeensa niin, että unohtuu moiset naurettavuudet.
Ja muista! Tyhjällä kädellä ei kätellä baarista poistuessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti