Joka vuosi tämän kylän ravintoloissa on kaksi suvantoa. Toinen on tammi-helmikuussa ja toinen loka-marraskuussa. Yleensä hiljaiseloa kestää kahdesta kolmeen viikkoa, mutta tällä kertaa öiset kadut ovat olleen autioita puolitoista kuukautta. Sitä muuttaa mieltäänkin samansuuntaiseen liikkumattomaan pimeyteen, jolloin kaikki luovan työn liukuhihnat seisahtuvat. Tästä syystä en ole saanut aikaiseksi järjestellä sanoja minkäänlaiseen järjestykseen blogiinikaan. Vaikka olenkin erakkoluonteinen, enkä juuri kaipaa kenenkään läsnäoloa, niin yksin olemiseni vaatii kuitenkin huomiota muilta ihmisiltä todistaakseen riippumattomuutensa muista ihmisistä.
Hämeenlinnan keskustaan avattiin taas uusi ravintola, jossa on normaalia hintatasoa alhaisemmat hinnat. Onneksi se menee viimeistään kahdelta kiinni, mutta sen vaikutus yhdessä toisen halpabaarin kanssa tuntuu syventävän tätä puolivuosittaista taantumaa. Pelkään pahoin, että nämäkin baarit näännyttävät itsensä hengiltä, jolloin akuutti rahapula epidemia pyyhkäisee köyhimmät juottolat mukanaan ja osa joutuu velkasaneeraukseen. Sairastuneet yksilöt pitäisi aina jättää yhteisön ulkopuolella kuolemaan. Harmi, ettei baareilla ole jalkoja allaan.
Tämä kaikki on kuitenkin tyyntä myrskyn edellä. Kohta ravintoloista heikoimmat karsiutuvat ja sitten yleisesti ihmetellään, miksi täällä on vain muutama baari pystyssä samaan tapaan kuin enää kerran vuodessa baarissa käyvät asiakkaat ihmettelevät, miksi baareissa ei enää käy ketään. Yritysten pikkujoulutkin ovat muuttuneet toiminnallisiksi ja harmonisiksi tapahtumiksi, joissa ei enää pureta koko vuoden patoutunutta mielipahaa kanssatyöntekijöiden ja esimiehiin. Ennen kaikki oli paremmin: viinaa juotiin sosiaalisesti iloon, suruun ja ahdistukseen.
Nousukauden aloitusta odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti