Unettomat yöt

Syksyn synkkyys, autiot kadut ja yhden yön vapaat ovat tehneet tehtävänsä. Olen aikaisemmin yrittänyt kuvailla Hämeenlinnan yöelämää virkkeillä, joihin lukijat pystyisivät eläytymään. Paradoksaalisesti olen todellakin yrittänyt puhaltaa eloa olemattomaan. On sanoinkuvaamattoman synkkää sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti kulkea Hämeenlinnan keskustassa “aktiiviseen” ilta-aikaan arkisin, koska kaduilla ei yksinkertaisesti ole ketään. Usein tuleekin mietittyä, että miltähän tuntuisi asua oikeassa elävässä kaupungissa.

Olen nykyisessä työpaikassa portsareista selvästi nuorin sekä kokemuksen että elettyjen vuosien suhteen, joten, venyttäen sanan merkitystä, innokkaimpana  minä saan etuoikeuden tehdä todella paljon työvuoroja hiljaiseen aikaan. Tosin tippimäärien vähentyessä viiteen prosenttiin olen myös pakotettu tekemään 95 % enemmän vuoroja saadakseni edes puolet aikaisemmasta palkasta.

Oikeaksi ongelmaksi tässä tulee kuitenkin salakavalasti karkaava unirytmi. Portsarille on muutenkin ongelmallista, kun työvuoron viimeinen tunti pitää olla kaikkein skarpeimmillaan, jotta niiden vähäisten paikalle raahautuneiden asiakkaiden mielialat eivät ylittäisi toistensa henkisiä rajavyöhykkeitä saaden aikaan konflikteja. Kun vapaapäiviä, tai pikemminkin vapaaöitä, ei ole kuin yksi kerrallaan, niin hupsistaheijaa kun huomaat olevasi vielä hereillä aamukymmeneltä, jolloin koko seuraava päivä menee hukkaan. Tai oikeastaan kyse on siitä samasta päivästä, jonka aamuna olet hereillä, mutta useimmilla ravintolatyöntekijöillä on omanlaisensa kalenteri, jossa päivä vaihtuu vasta pisimpien unien jälkeen.

Pääasiassa itse pystyn nukahtamaan n. 45 minuuttia työvuoron jälkeen, kun olen ottanut kuuman suihkun ja lukenut hetken aikaa kirjaa. Mutta kamelin selkä saattaa katketa hyvin pienestä. Joskus sitä erehtyy valitsemaan liian mielenkiintoisen kirjan tai avaamaan Netflixin, jolloin joka aamuyö karkaa vähän pidemmälle. Tai sitten hairahtuminen tapahtuu puolenpäivän aikaan, kun ei kiinnosta pätkääkään nousta vällyjen välistä, vaan päättää torkahtaa “ihan vaan hetkeksi”. Seuraavana yönä sitä valvoo taas vähän pidempään.

Korjausliikkeiden tekemisessäkin on oma Bermudan kolmionsa. Jos yöunet jättää liian lyhyiksi, niin töissä on väsynyt, jolloin on satavarmaa, että joku perkeleen oman elämänsä sankari heittäytyy niin vaikeaksi, että vitutuskäyrä nousee verenpaineen kanssa stratosfääriin. Tällöin virhelyöntien määrä kasvaa eksponentiaalisesti - kielikuvallisesti tietysti. Kotiin saapuessa parhaiten tämän vaivan päihittää taas kunnon kaloripommi. Ja mikään ei lisää unen laatua ja määrää paremmin kuin suonia tukkivat transrasvat. Ja kun valoakin on päivästä vain kahdeksan tuntia, jotka ovat juuri ne nukkumasi tunnit, niin kyllä on mielenterveys koetuksella.

Tänään, tai viime yönä, minulla ei ollut työvuoroa, joten heräsin ajoissa ja valvoin väkisin yö kahteen asti. Mutta stressiä vähentävä hormonituotanto pärähti käyntiin tietysti puoli neljä, jolloin myös silmätkin aukesivat ja tässä sitä ollaan vielä aamuseitsemältä - nälkäisenä. Voi paska.

Toivottavasti tänään, vai huomenna (en ole vielä nukkunut yöuniani), alkaisi pikkujoulukausi, jolloin työvuorojen määrä vähenee puoleen palkan noustessa kolminkertaiseksi tippien myötä.