Posliinipönttöjä ja miesten epätasa-arvoista kohtelua

Baareissa ei pitäisi yksityisyyttä olla ollenkaan - tai sitten yksityisyyttä pitäisi saada vahtimaan joku. Asiakkaiden käyttäytyminen pysyy suhteellisen inhimillisenä, kun ympärillä on massoja tai toisen sukupuolen edustajia. Niin kamalalta kuin käytöstavat välillä näyttävätkin ravintolassa, niin ne eivät ole mitään verrattuna siihen, mitä ne ovat vessoissa.  

Nämä aikuisten likaiset narniat ovat todellinen murheenkryyni ravintoloille ja henkilökunnalle. Jo ravintolaa suunniteltaessa vessojen sijainti tuottaa päänvaivaa: niiden ovien pitää olla kaikkien nähtävissä, jotta jokainen asiakas löytää sinne oksennusrefleksin sattuessa ja jotta portsarit pystyvät valvomaan niissä käyviä. Toisaalta ovien pitää olla sen verran piilossa, että oven auetessa vessat eivät muuttuisi makkaratiskeiksi tai vähentäisi jokaisen ohikulkevan elinajanodotetta keuhkosyöpää aiheuttavalla hiuslakkapilvellä. Koska vessoihin ei saa asentaa valvontakameroita, niin niiden tulee olla korvakuulon päässä portsarista, jotta kaikki väki- ja ilkivaltaan, huonovointisuuteen ja hetken lempeen viittaavat hälytysäänet tulevat huomioiduksi.

Seuraavaksi tulee vessojen itsensä rakentaminen. Minulla on jäänyt ymmärtämättä se, että miksi ihmeessä miesten vessoihin asennetaan mitään posliinista. Kyllä ainakin pari kertaa vuodessa joku purkaa mielipahaansa vessanpönttöön, lavuaariin tai pisuaariin, lopputuloksena kuutio vettä lattialla. Käsisuihkut sentään onkin useimmista vessoista poistettu, koska aina joku ääliö keksii tehdä vesiansoja niistä toisille. Vielä kun saataisiin jokainen vesi- ja viemäriputki koteloitua siten, että sporttisempikaan nuori ei pysty saamaan lommoja pahempia vaurioita itkupotkuraivareissaan. Sitten ne helvetin vessakoppien ovet. En tiedä mikä ratkaisu olisi paras niiden lukitsemiseen, koska ne pitäisi aina pystyä avaamaan ulkopuolelta, jotta sammuneet saadaan herätettyä. Se neliskanttinen lukko ei ikinä toimi niin kuin sen pitäisi. Järeämpää avainlukkoa ei kannata laittaa, kun joku sinne kuitenkin tunkee purkkaa. Sisäpuolelta kiinni laitettavat hakaset toimivat tasan yhden yön, jonka jälkeen ne ovat revitty sijoiltaan henkilökunnan toimesta, kun joku löytyy kuorsaavana pöntön päältä.

Edelliseen kappaleeseen liittyen ravintolahenkilökunnalle: Opetelkaa sulkemaan vesiputket venttiileistä ennen kuin vahinko tapahtuu. Vessoissa ne ovat pääsääntöisesti aina vesisäiliön alapuolella välittömässä läheisyydessä. Lavuaarin hanoissa ne ovat lavuaarin alla.

Eräs ravintoloitsija koki vessojen rikkomisen niin yleisenä, että otti niiden korjaamisen mukaan päivän myyntitavoitteeseen. Erään tapahtuman yhteistyökumppani jätti kumppanuuden kertaluonteiseksi, kun myyntivoitosta vähennettiin vuosittaiset WC-pönttöjen korjausmaksut.

Toisessa yökerhossa tuli naisten vessojen kanssa ongelmia, kun viemärit menivät tukkoon tuon tuostakin. Söi yökerhon hienostuneisuutta, kun loka-auton imuputki kulki koko salin lävitse vähän löyhkäävänä. Kuukauden kuluttua, kun paska-auto oli käynyt aina muutaman kerran viikossa selvittämässä tukokset, löydettiin todellinen syypää: omistaja oli pihipaavalina ostanut halvinta vessapaperia, joka ei suostunutkaan hajoamaan veteen osuessaan. Arvatkaa oliko tämä sama tyyppi kuin edellisessäkin tarinassa?

Sananen vessoissa ilmenevästä epätasa-arvoisuudesta. Jos nainen menee miesten vessaan, niin siitä ei viheltelyjä kummempaa meteliä synny. Mutta jos mies menee naisten vessaan, niin alkaa showpainia vastaava draamanäytelmä. Miesten vessassa sentään ulokkeet ovat nätisti esillä rivissä, mutta naiset piiloutuvat aina koppeihin, joten ei siellä ole edes mitään nähtävää. Miksi aina jonkun feministin pitää nousta barrikadeille käsipyyhettä tuulettaen, kun roikkuvilla sukupuolielimillä varustettu tulee vessakoppien odotustilaan? Vastavuoroisesti naiset, joita estetään menemästä miesten vessaan, vääntelevät naamaansa epäuskoisena: “siis miten mä en voi mennä tuonne miesten joukkoon, häh, täh?” Minua ärsyttää tämä epätasa-arvoinen käyttäytyminen siinä määrin, että estän molempia sukupuolia menemästä toistensa vessoihin. Eihän sekään ole ongelmatonta. Lainaus blogini ensimmäisestä päivityksestä, johon onkin hyvä päättää tämä päivitys:

-Älä nyt mene sinne, huudan kävellessäni viestin vastaanottajan luokse.

-No kato mun henkkareita, tiuskaisee asiakas samalla ojentaen ajokorttiaan.

-Ei mua kiinnosta sun ikä. Se on naisten vessa, ei sinne sulla oo mitään asiaa.

-No kato nyt näitä ..tun henkkareita, asiakas tiuskaisee kahta kovemmalla äänellä.

-Mulla se on ihan sama mitä siinä henkkarissa lukee, ei sulla ole mitään asiaa sinne.

-Kato ny, toistaa asiakas samalla heiluttaen ajokorttiaan niin lähellä lärviäni, että se hipoo nenääni.

Voi ...tu! Veri rupeaa pakkautumaan kaljusta kiiltävään kupoliini. Ei kiukusta vaan silkasta häkeltyneisyydestä. Kortissa kiiltelee naisen nimi. Tämä on niitä hetkiä, jotka kestävät ikuisuuden ja kuitenkin liian lyhyen aikaa. Tiedät että sinun pitää jotain sanoa, mutta ajatuksistasi näet vain takavalon loittonevan kaukana horisontissa. Onneksi pojaksi pukeutunut vastarannan edustaja antaa uuden aloitussyötön.

-Voisit pyytää anteeksi, sanoo poikatyttö loukkaantuneena.

-Mistä? Vastasin lyöden vessan oven kiinni samalla jättäen loukkaantuneen poikatytön vessan sisäpuolelle.

Pitäisikö minun jokaiselta asiakkaalta kysyä erikseen alakerran varustuksen muotoa? Anteeksi her… rou… kansalainen, voisitteko ystävällisesti näyttää henkilöllisyystodistuksenne ennen kun astutte saniteettitiloihimme? Teidän pitäisi todistaa, että olette soveltuva kyseisen tilan vaatimuksiin. Ei tule mitään. Vaikka sääntöjä rakastankin, niin rajansa kaikessa. Ei stereotypioita turhaan ole keksitty.

Vahingonilo on paras ilo

Onnellisuuteen vaaditut valoannokset ovat viimein tavoittaneet Hämeenlinnan leveyspiirin, mikä vaikuttaa minuun ja muihin hämäläisiin positiivisesti. Koska ajatteluni on pääsääntöisesti ongelmanratkaisukeskeistä, niin fotonipositiivisuus vaikuttaa negatiivisesti tekotaiteelliseen puoleeni, mistä syystä en ole saanut edes itseäni tyydyttäviä päivityksiä aikaiseksi. Lisäksi kaikki asiakkaatkin ovat ällöttävän positiivisia, niin työyöt ovat soljuneet kuin itsestään. Mutta ei hätää, kohta alkaa taas runosuoni sykkimään, kun pimeys valtaa maan.

Eilen tuli mieleeni yli kuusi vuotta vanha tapaus, joka sattui yökerho Lumossa. Eräs iloisen eläkeikärajan ylittänyt rouva istui mahtipontisessa turkiksessaan tuolilla siemaillen valkoviiniänsä, kun hän jostain syystä rupesi hyperventiloimaan. Kiirehdin paikalle kysymään, että tarvitseeko rouva apua.

- Tarvitsetteko apua?

Rouva katsoi minua kuin halpaa makkaraa ja sai kakistettua jossain välissä.

- No, mitä luulet?

- No, miten voin auttaa?

- Tätä sanotaan paniikkikohtaukseksi, niin tuo minulle paperipussi, mihin voi hengittää.

- Paperipussiin hengittämistä ei enää suosite…

- Tuo se saatanan pussi tänne, kuului epämääräisen hengityksen ja ketunnahkojen keskeltä.

- Ei sitä enää suositella, jatkoin loppuun.

- Jos mä menetän tähän tajuntani, niin se on sinun vika.

Rouvan asenne alkoi ärsyttämään siinä määrin, että oli pakko ennen pussinhakuun ryhtymistä todeta:

- No mutta sehän on hyvä, sitten ei paniikkikohtauskaan enää tunnu niin pahalta.

Pussi repäistiin kädestä, minkä jälkeen alkoi pussiin puhaltelu. Rouva rauhoittui puolessa tunnissa, minkä jälkeen hän poistui mitään sanomatta ja epämääräisesti hiiviskellen. Mikä lienee avohoitopotilas ollut.  

Jossain vaiheessa iltaa toinen asiakas tuli ilmoittamaan, että penkki on märkä. No, sehän oli tietysti se karvaturkisnaisen penkki. Paikalla meni nuorempi portsari ja vastaava, ketkä seisoskelivat penkin vieressä muutaman minuutin. Se rupesi itseänikin jo kiinnostamaan, että mitä siellä nyt on.

- Mitä te ihmettelette täällä? kysyin.

- Sitä, että mitähän ainetta tuo on. vastasi kollegani.

- No, mitä luulette sen olevan? kysyin hämmästyneenä,  koska vastauksen pitäisi olla itsestään selvä.

- Ei se näytä pissalta yhtään.

Minua välillä ihmetyttää kuinka yksinkertaisista asioita saadaan hämmästyttävän monimutkaisia. Menin penkin lähelle ja painoin käteni kiinni aineeseen, minkä jälkeen haistoin kättäni varovasti.

- No, pissaahan se on, tuumasin analysoivasti: “haistakaa vaikka itse!” ja ojensin kättäni.

Enhän mä muistanut, että portsarina oli sellainen henkilö, joka yökkäilee vatsanpohjastaan asti pelkästä oksennuksen näkemisestäkin. Herrasta jäänyt jäljelle kuin kroppansa kokoinen ilmatyhjiö. Sen verran rivakkaan siitä juostiin vessaan. Vastaava veti kätensä kroppansa suojaksi ja katsoi minua kuin spitaalista. Ihme tyyppejä!

Tuoli laitettiin sivuun loppuillaksi.

Työyön jälkeen meillä oli tapana kokoontua saman pöydän äärelle ja purkaa mielipahaamme. Näin myös tänäkin yönä. Jostain kumman syystä pissatuoli tuotiin siihen viereen. Olisiko ollut sen takia, jotta se muistettaisiin viedä pesuun tai jotain vastaavaa.

Arvatkaa kuka siihen istui hajamielisyyttään?

Jumalauta kuinka mä meinasin tukehtua omaan nauruuni. Hyvä etten itsekin virtsannut alleni, kun äijä yökkäilyn keskeltä vielä raivosi, kuinka toisten ahdingolle ei saa nauraa.

Vähemmän tekoja ja enemmän sanoja, vai miten se meni?

Minua on ihmetyttänyt se, miten viisi vuotta portsarin töitä tehnyt pystyy puolustamaan itseään huomattavasti tehokkaammin kuin yli kymmenen vuotta itsepuolustuslajeja harjoitellut. Dojo-mestari vääntää mitä eksoottisimpia tekniikoita useita satoja kertoja viikossa vuosien ajan ja kun se harva kerta olisi aika puolustautua, niin show päättyy sairaalaan tai käräjäsalin kautta maksajan rooliin. Portsari sen sijaan, ja periaatteessa mikä tahansa muukin asiakaspalveluammattilainen, joka kohtaa ihmisiä niiden huonoina päivinä, selviytyy useista itsepuolustustilanteista suvereenisti ottamatta edes fyysistä kontaktia - viikoittain.  

Rehellisyyden nimessä, nuorempana minulla oli huomattavasti fyysisempi mielihalu vääntää huonosti käyttäytyvät asiakkaat oman tahtoni alaisuuteen kuin nykyään. Näin vanhempana aprikoin, että tulikohan minun enemmänkin luotua tappeluita kuin setvittyä niitä. Aloitin tosin työni Hämeenlinnan Katuman paikallisessa, jossa yleisolemukseen kuului vähän vähemmän puhetta, ja ajassa, jolloin portsari sai käyttää vähän reippaampia otteita.

Vuosien kuluessa huomasin vierailevani turhan usein käräjäsaleissa, joissa päätettiin voimakeinojen välttämättömyydestä ja niiden voimakkuuksien tarpeellisuudesta. Ikääkin tuli lisää, ja rupesin kiinnittämään huomiota myös itselleni sattuneisiin haavereihin. Ihmisellä on taipumus pyrkiä pääsemään kaikessa itselle helpoimmalla tavalla ja mikäli omaa pienintäkään itsekriittisyyttä, niin huomaa ainoan muuttujan, johon voi vaikuttaa, löytyvän omasta itsestään ja käytöksestään. Fyysisten kamppailujen määrä väheni.

En osaa sanoa, kuinka paljon yhteiskuntamme on muuttunut 2000-luvun aikana. Minusta tuntuu, että ennen oli huomattavasti enemmän tappeluita ja yhteenottoja kuin nykyään ja siten myös portsarin fyysiset otteet hyväksyttävämpiä. Aika taitaa kuitenkin kullata muistot.

Olen käyttänyt nuorena saamaani mainetta syynä sille, että vaativat aggressiiviset ja väkivaltaiset tilanteet hoituvat kuin itsestään. Vaativat asiakkaat - eli ne joista vanhempasi aina varoittivat - kuuntelevat minua ja antavat painoarvoa sanoilleni. Toisinaan muut asiakkaat ihmettelevät tekemiäni ratkaisuja, tai oikeastaan kun en tee näennäisesti minkäänlaisia ratkaisuja. Minua syytetään siitä, että kuuntelin kiukuttelijaa. Nyt olen kuullut tämän syytöksen niin monta kertaa, että tilastollisesti se on jo varteenotettava todiste. Tarkemmin asiaa pohdittuani olen päätynyt lopputulokseen: Kyllä, minä kuuntelen asiakkaita.

Aloitin kolme vuotta sitten itsepuolustuskurssin, jolle en tiennyt osallistuvani sillä hetkellä. Olen kuullut paljon siitä, että lukiokoulutus on ammatteja ajatellen turha. Tämä väite on omalla kohdallani ainakin väärä. Kyse on lukion äidinkielen kurssista, jossa käsitellään vaikuttamista ja jossa käydään lävitse argumentointia ja retorisia keinoja. Vaikka tämä tuntuu kaukaa haetulta, niin tosiasiassa tarvitsen tätä osaamista työssäni jatkuvasti. Ei se, että minä vaikuttaisin asiakkaisiin, vaan se, että pystyn tulkitsemaan asiakkaiden vaikutusyrityksiä ja niiden perimmäisiä syitä. Tulkitakseni asiakkaan puheita, minun tulee kuunnella.

Mutta miten tämä liittyy itsepuolustukseen? Itsepuolustus on vaikuttamista ympäristöönsä siten, että pystyy torjumaan itseensä ja/tai muihin kohdistuvat hyökkäykset. Parasta olisi, jos voisi välttää hyökkäykset kokonaan. Tätä välttelyä voisi kutsua vaikka passiiviseksi puolustautumiseksi. Ja tässä puolustautumisessa tekniikoina käytetään mm. sanoja. Näiden tekniikoiden käyttöä näen ja käytän öittäin työssäni. Mikäli ei tunne keskustelujen ja väittelyjen maailmaa, niin on vaikea tunnistaa mainitsemiani itsepuolustustekniikoita muun puheen keskeltä.

Toki on olemassa muitakin apuja, joilla selviytyä eri tilanteista, mutta itselleni parhaiten sopii vuoropuhelu, hienommaltaan nimeltään dialogi ja katuversio siitä on puhejudo. Tällä selviytyy 98 % tilanteista. Fyysisiä voimanäytöksiä tulee ehkä kerran viiteen vuoteen ja pienempiä kosketuksia muutama vuoteen, joten lihallista fysiikkaakin tarvitaan. Tätä voidaan onneksi kompensoida periksiantamattomalla luonteella, mikä on minun onneni.

Pyhitä pari harjoittelupäivää dojolta tai punttisalilta kirjallisuuden tulkinnan kursseilla, niin huomaat tarvitsevasi huomattavasti vähemmän liikuntaa. Tyhmä paljon töitä tekee.

Guns N' Rosesin mahdollistama täytetarina

Viime lauantaina Hämeenlinna oli yhden pienen hetken kuin oikea kaupunki. Hetkellinen ihmismäärä oli miltei tuplaantunut normaalista 68 tuhannesta 123 tuhanteen henkeen ja tämä näkyi, tuntui ja maistui Hämeenlinnan yössä. Kaupunkiimme oli saapunut joku bändi Atlantin valtameren takaa.

Guns N’ Roses lopetti joskus puolen yön jälkeen keikkansa, jonka jälkeen kaupunki todellakin heräsi vuosikymmenien pituisesta horroksestaan. 240 metriä pitkä kävelykatu - ja kyllä, meillä on kävelykatu täällä - oli liikettä ja puheensorinaa täynnä. En tosin ymmärrä, että miksi ihmiset kävelivät ohitseni, koska olin kadun siinä päässä, joka johtaa mihinkään. Toisessa päässä sentään on tori ja mahdollisuudet kääntyä, no ainakin linja-autoasemalle tai jatkaa matkaa juna-asemalle.

Itse pojotin suurimman osan työajasta viereisen baarin terassilla. En mä tiedä, mikä minun tarkoitukseni siinä oli, mutta siinä minä vain seistä möllötin ja moikkailin ihmisille. Tällaisia iltoja jaksaisi putkeen vaikka hamaan tappiin saakka. Yhden maahan pyllähtäneen asiakkaan jouduin puhuttelemaan ulos terassiaitauksesta, mutta muuten sain toteuttaa itseäni ja olla vain mahdollisimman epäsosiaalinen verbaalisesti.

Huolimatta väkimäärän tuplaantumisesta kaikki baarit eivät olleet täpötäynnä, mikä oli outoa, koska esiintymisalueelta oli kuulemma kaljakin loppunut kesken kaiken. Takseilla oli monen tunnin jono bändin esiintymisen loppumisen jälkeen, joten iso osa ihmisistä oli nalkissa keskustassa. Hämeenlinnassahan on muuten se hyvä puoli, että kaikki yökerhot ovat halkaisijaltaan 460 metrin pituisen ympyrän sisällä, joten takseja ei tarvita baarista toiseen siirtymisessä.

Pitkästä aikaa myös yökerhot tuntuivat houkuttelevilta. Se johtui varmaan siitä, että ne eivät olleet täynnä hämäläisiä. Monella tosin oli jokin helvetin käkkärätukkaperuukki päässä, joten osa saattoi olla naamioituneita kanta-asiakkaita. Minulla ei ollut silmälaseja päässä ja hämäränäkö muutenkin on vähän niin ja näin, niin mistä minä varmaksi osaan sanoa.

Näin jälkikäteen ihmettelin, että missä meille ja muille baareille osoitetut valituslappuset ovat. Tämän kaupungin irvikuvan ikäpyramidi on nimittäin todella erikoisen muotoinen - pyramidiksi. Vuosisatoja sitten kaavoitettu keskusta on eräänlainen eläkeläisparatiisi, jossa ei saa kadulla pieraistakaan kello kymmenen jälkeen ilman, että jonkun verenpaine nousee yli suositusten. Tämä ei valitettavasti ole vitsi. Muutamat ravintolat ovat suostuneet esim. siihen, että ulko-ovea ei pidetä tarpeettomasti auki ja että asiakkaat eivät nauti samanlaisista perusoikeuksista kuin ei-asiakkaat ja polta tupakkia kadulla. Ravintolan sulkemisajan jälkeen pidetään huoli siitä, että asiakkaat eivät jää ravintolan oven välittömään läheisyyteen. Kuinkahan monen asukkaan sydämentahdistin oli äärirajoillaan nyt, kun kadut olivat solkenaan ihmisiä?  

Ensi viikonloppuna Hämeenlinnassa onkin Wanaja festari, joten meno senkun jatkuu. Vaikka näihin kekkereihin ei samanlaista ihmismassaa tulekaan kuin viime lauantaina, niin näistä ihmisistä sentään suurin osa on sen verran seikkailunhaluisempia, että baaritkin täyttyvät ääriään myöden. Eläkeikärajan ylittäneet: vaihtakaa patterit tahdistimiin, koska taas kadut ovat täynnä elämisestä johtuvaa sekasointuisuutta.