Minua hämmästyttää suuresti ihmisten taipumus tehdä aivan käsittämättömän mahtipontisen vaikeaa kaikesta ylen yksinkertaisesta. Esimerkiksi ulkotakin ja lompakon tai käsilaukun ja lompakon muodostamat pulmapelit.
Suomalaiset ovat oppineet käsittämättömän hyvin toimimaan kauppojen kassoilla: Kamat laitetaan liukuhihnalle ja lompakko kaivetaan esille. Useat osaavat vinguttaa bonuskorttiaan kassaneidin käsien heiluessa rivakkaan tahtiin viivakoodilukijan edessä. Pankkikortti tai käteinen on valmiina jo ennen kuin kassaneiti sanoo loppusummaa. Mutta toimitaanko näin baarin lipunmyynnissä ja narikassa?
Työskentelemässäni ravintolassa on lipunmyynti ja narikka samassa pisteessä, jolloin portsari veloittaa yhdellä kertaa molemmat maksut. Tästä huolimatta narikan eteen muodostuu jonoa, mistä kumpuaa seuraava kysymys: Voisiko joku ystävällisesti selittää minulle, miksi se on niin vaikeaa A. panna merkille, että jonon etummainen riisuu takin, antaa sen henkilökunnalle sekä maksaa veloitettavan summan valuuttaa ja B. ennakoida tämä riisumalla oma riepu valmiiksi ja ottamalla maksuväline esille? Olen oppinut jo kiireessä mainitsemaan aiheesta kollektiivisesti kuuluvalla äänelle jonottaville, mikä korjaa tämän ongelman. Seuraavaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin nahkaläpyskä, joka toimii lukuisten etu-, jäsen- ja plussakorttien sekä musteensa hävittäneiden kuittien hautausmaana.
Ensimmäinen haaste asiakkaille on ylipäätään löytää ne lompakot multitoiminnallisista takeistaan tai sekatavarakauppojen virkaa toimittavista käsilaukuistaan. Miehet usein jättävät lompakkonsa takin taskuun, ja sen olemassaolo tiedostetaan vasta sitten, kun narikkalappu on jo taskussa ja palvelu pitäisi maksaa. Tämän jälkeen etsitään jo hukattu narikkalappu ja viimein takin käteensä saatuaan alkaa taskujen inventaario. Paitsi että ne perkeleen taskut pitää ensin löytää. Ensimmäiset taskut löytyvät helposti, mutta sen jälkeen takki usein pyörähtää asiakkaan kädessä täyden 360 astetta, jolloin saman puolen taskut ovat jälleen kollattavana.
- Miten mulla on kahdet kotiavaimet täällä, ihmettelee karusellin moottori.
Tähän on olemassa sekä ennakoiva ja korjaava toimintamalli. Ennakoivasti narikka-apinan tulee mainita pakanallisesta kolminaisuudesta asiakkaalle ennen takin antamista: kännykkä, lompakko ja tupakit. Tämän jälkeen käydään lyhyt dialogi siitä, että ne pitää ottaa mukaan eikä luovuttaa portsarille. Korjaavana toimenpiteenä taas ovat narikkapaikan muistaminen ja takin tunnustelu kankaan lävitse.
Valitettavasti tunnustelua ei voida toteuttaa, jos kyseessä on käsilaukku. En tiedä kumpi on pahempi, se että laukussa on vain yksi iso tasku vai miljardi sivutaskua. Oudoimmissa veskoissa on vielä salataskujen virkaa toimittavat reiät sisävuoressa tai valetaskut, joista kuitenkin vetoketjua voi availla mielensä mukaan. Minä EN laita kättäni näiden sisään. Tiedä saako kättänsä enää ikinä ommeltua takaisin kiinni käsivarteen. Kyllä se narikkalappu ja lompakko sieltä löytyy viimeistään sitten, kun narikkatiski on täynnä kosmetologin tukkuliikkeen päivän tarpeisiin riittävät määrät kamaa kukkuloillaan.
No niin, nyt kun on käsitelty tasa-arvoisesti molemmat sukupuolet, niin päästään päivityksen pääaiheeseen: lompakkoon. Kun se avataan, niin sieltähän tippuu kaikki kolikot lattialle tai narikan koloihin, joita et tiennyt edes olevan. Taskujahan näissäkin on usein sen verran, että kokonaisuudesta voidaan käyttää termiä multiversumi. Tai sitten naisten laukkujen tapaan yksi iso tasku, johon on pinottu kaikki elämän varrella hamstratut muovikortit. Taskuhelvetissä jokaisessa kolossa on vähintään neljä korttia, joita ei saa yhtä aikaa mitenkään ulos taskusta katkaisematta tikkauksia tai levittämättä kolmea muuta korttia ympäri lattiaa kolikoiden joukkoon. Yhden aukon taktiikan lompakossa taas korttinivaskaa selataan kortteja ottamatta niitä ulos lompakosta.
Kun viimein oikea pankkikortti löytyy kahden jo vanhentuneen kortin jälkeen, niin siitä saatana käytetään etämaksuominaisuutta, jota voisi käyttää korttia ottamatta sitä pois lompakosta. Viet vain sen lompakon maksupäätteen läheisyyteen, niin maksu siirtyy portsarin toiminimi-tilille ilman hermoromahduksen vaaraa.
Käteisen käyttäminen on huomattavasti helpompaa kaikille. Tässäkin tosin on omat ongelmansa. Itse malttamattomana katson, että mitä seteliä asiakas lähtee tavoittelemaan, jolloin ennakoin vaihtorahan valmiiksi. Mutta sitten niistä seteleistä valitaan itselle miellyttävin vaihtoehto ja pahimmillaan huomataan, että voitaisiin maksaa kaveritkin sisään. Metallirahoista sen sijaan ruvetaan mainaamaan lompakon syvimmästä kohdasta kaikkein arvottomimmat kolikot, joiden reaaliarvoa ruvetaan ynnäilemään enemmän ja vähemmän onnistuneesti.
- Olisikohan tuossa, tuumaa asiakas antaessaan kolikkoläjää portsarille.
- Onhan siinä - romurautaa!
Asiakkaan poistuessa baarista tästä showsta saadaan uusinta. Baarissa tarvitaan korkeintaan neljää korttia: VIP-, maksuväline-, bonus- tai etu- ja narikkakortti. Ei ole olemassa mitään loogista syytä piilottaa narikkakorttia kirjastokortin tai Stockmannin kanta-asiakaskortin taakse. Miksi ei luottokorttia ja narikkakorttia voi lompakkoversiosta riippuen laittaa samaan taskuun tai vierekkäin? Työskentelemässäni baarissa on aneemisen kokovalkoiset narikkalaput, jolloin ne ovat kuin kameleontin viidakossa kaikkien viime vuoden kuittien keskellä. Oikeasti, miksi ihmeessä niitä kuitteja pitää olla siellä romaanin paksuuden verran? Kun niitä ei voida käyttää kuin purkan kanssa post it -lappuina, niin eikö niitä voida inventoida roskikseen?
Ehkäpä nyt tuli avauduttua tästä aiheesta tarpeeksi, niin jaksaa taas keräillä asiakkaiden kolikoita ja muovikortteja lattianrajasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti