Aurinko paistaa, lumet ovat sulaneet ja hämäläisen mieliala on lumien lailla muuttunut kuralätäköksi. Mikään ei ole hyvin ja kesäkin lähestyy Hämeenlinnaan vain hävitäkseen taas syksyksi. Alakuloisuuden voimalla itsekin availen ovea sisään hoippuville asiakkaille ja muodostan uusia ajatuskuvioita. On oikea aika kohdata ammattikuntani rivejä nakertava realiteetti: portsareita ei enää tarvita!
Portsarit saavat käyttövoimansa, kuten muutkin ammattilaiset, palkasta. Viime vuosiin saakka on palkka muodostunut peruspalkasta, jonka ovat ammattiliitot meille huijanneet, ja asiakkailta saaduista tipeistä. Nykyisellään palkka muodostuu pelkästään peruspalkasta.
PAM:in sivuilta löysin portieerin tuntipalkan, joka meikäläiselle olisi yölisineen 14,33€/h. Olen huomannut, että portsarit pystyvät maksimissaan tekemään neljä työyötä viikossa saamatta tuomioita fyysisen mielipahan aiheuttamisesta. Tämä tekee noin 16 työyötä kuukaudessa ja mikäli jokainen ilta on sen kuusi tuntia pitkä, niin palkka on tällöin kuukaudessa 1375,68€. Ei paljon hymyilytä! Lisätään vielä jokaisen la-su tuplapalkka mukaan, niin saadaan 85,98€ ylimääräistä, jolloin palkka on ruhtinaalliset 1461,66€/kk. Ei hymyilytä vieläkään. Suomessa köyhyysraja on 1190€/kk.
Jos tippiä saisi parikymppiä työyössä, niin se nostaisi palkan jo 1781,66€/kk, jolla portsari pystyy jotenkin elämään jo ihmisarvoista elämää. Tämä tietysti Hämeenlinnassa. Oikeissa kaupungeissa tämä ei riittäisi varmaan edes vuokraan ja julkisen liikenteen kuukausikorttiin. Jotta työnantaja pystyy maksamaan portsareille palkan, tulee hänen jokaista työyötä ja portsaria kohden saada rahaa 133,27€. (palkka*1,24[ALV]*1,25[yleiset kulut]), jolloin asiakkaita pitäisi illassa olla kolmen euron vahtimestarimaksulla 45 kappaletta. Tällöin jokaisen asiakkaan tulisi jättää tippiä 0,45€, jotta palkan saisi nostettua aikaisemmin mainitulla 20€/ilta.
Minä ymmärrän taloustieteestä yhtä paljon kuin oranki taiteesta, mutta vastaus tähän ei voi olla se, että nostetaan palkkoja. Portsarin työssä tämä palkkojen nostaminen näkyy suoraan asiakkaalta veloitettavassa vahtimestari-, narikka- tai portsarimaksussa. Tällöin nousu olisi entistä suurempi, koska byrokratian rattaat vaativat arvonlisäveronsa.
Mutta mikä on johtanut tähän tilanteeseen? Aikaisemmin portsareille ei ole maksettu ollenkaan tuntipalkkaa, vaan palkka määräytyi illassa sen mukaan, mitä on asiakkaita käynyt. Tällöin ei maksettu arvonlisäveroja eikä läpinäkyvyyden takaamiseksi täytynyt tehdä mitään ylimääräisiä virkamiestoimenpiteitä. Työvuoroja ei tarvinnut tehdä kuin 2-3 viikossa, mistä syystä työntekijöitä oli enemmän ja yötyön ohella pystyi tekemään ihan normaalia päiväduunia.
Itseäni hämmästyttävästi oletan tämän kaiken alkaneen kilpailuttamisesta. Kilpailuttaminen on sinällään ihan hyvä, mutta kun suomalaiset liioittelevat tässä. Kilpailuttamisen tarkoitus ei ole saada sitä kaikkein halvinta vaan kaikkein tehokkain vaihtoehto. Portsarin työ on siitä vielä huono, että “tehokkuutta” ei voida mitata määrällä vaan laadulla, jonka arvioiminen onkin ihan herrassansa. Ja tässä yhteydessä en tarkoita kilpailuttamisella pelkästään yritystasolla, vaan myös yksityisten ihmisten ostopäätöksien suuntaviivoista.
Kylässä, jossa työskentelen, on ravintoloiden välillä laatueroja portsareiden toiminnassa. Tämä on pakon sanelemaa: massaravintolassa ei voida jokaista asiakasta huomioida samalla intensiteetillä kuin pienemmässä yökerhossa. Massaravintolassa kaikki periaatteessa voi olla halvempaa, kun taas pienessä yökerhossa palvelu on kalliimpaa. Kalliimpaa, kun ajatellaan pelkkää menetettyä rahaa. Jos huomioidaan saadun palvelun laatu, niin ei voida lausua koko halvempi/kalliimpi -kysymystä. Valitettavasti tätä hinta/laatusuhdetta ei tunnuta huomioivan massojen keskellä - millään toimialalla.
Portsaritoiminnan yhtiöittäminen yhdessä arvonlisäveron kanssa oli näkyvä muutos n. kymmenen vuotta sitten. Ennen asiakas pääsi narikan ohitse 2€ kolikolla. Arvonlisäveron ja byrokratian rahoittamisen kannalta tämä nousi 3,1€ (2€*EKI*ALV*byrokratiakustannukset). Käytännössä narikkamaksua nostettiin vain 0,5 euroa, jolloin palkansaajien kukkaro keveni.
Muoviraha on vähentänyt tipin antamista aivan käsittämättömästi. Tippi jätetään lähteissä eikä tullessa. Tällöin oven saranoita kuluttavalla portsarilla pitäisi olla kortinlukija kädessään, jotta transaktio olisi mahdollista. Tämä ei ole mahdollista, koska käynti ulko-ovella suuntaan jos toiseen pitää olla jouhevaa. Kolikot tiputtaisi muutamassa sekunnissa portieerin kätöseen.
Laskeskeskelin huvikseni elinkustannusindeksi avulla, että kuinka paljon vahtimestarimaksun pitäisi olla tänä päivänä oikeasti, että se vastaisi vuoden 2007 rahan arvoa. Sen pitäisi olla arvonlisäveroineen ja “yleiset kulut” -kertoimella tänä päivänä 3,63€. Toiminimi-portsarit saavat siis rahaa asiakkaalta vahtimestarimaksua 82% siitä, mitä he saivat kymmenen vuotta sitten. En uskalla edes tutkia asiakasmäärien katoa, joka vaikuttaa vielä enemmän.
Valitettavasti minulta puuttuu kyky asettaa nämä pointit keskenään sujuvaan vuoropuheluun, jolloin saisin aikaan nerokkaan oivalluksen nykypäivän ongelmista. Karkean yhteenvedon saan kuitenkin aikaan. Nyky-yhteiskunnan kilpailutuksen väärinymmärtäminen, yhtiöittäminen arvonlisäveron kanssa ja muoviraha ovat tuhoamassa portsareiden ammattikunnan. Rahaa kuluu byrokratian rattaisiin, asiakkaat maksavat enemmän ja portsarit saavat vähemmän. Samaan aikaan ristiriitaisesti kilpailutetaan pelkällä hinnalla ja valitetaan palvelun laadun huonontumisesta. Portsarin pitäisi tehdä enemmän, mutta lisävuorot syövät sen vähäisenkin inhimillisyyden. Päiväduunia ei voi tehdä, jos aikoo pysyä poissa zombi-tasolta.
Jos kehityssuunta on tämä, niin kuka tätä duunia haluaa tehdä enää kymmenen vuoden päästä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti