Ei hätää, täällä ollaan, vaikka en olekaan kerennyt kirjoittelemaan päivityksiä. Syynä kirjoittelemattomuuteen ovat olleet henkilökohtaiset kiireet ja Hämeenlinnan yöelämän jokavuotinen masennuskausi, jolloin kaikki ovat kotonaan mököttämässä. Tämä kausi jatkunee vielä korkeintaan pari viikkoa, jonka jälkeen hämäläiset raahautuvat synkistelemään baariin.
Oli minulla tässä kahden viikon sisällä yksi erikoistyövuorokin. Kyläpahasessamme järjestettiin ensimmäistä kertaa Hämeenlinnan Appro. Kyseessä oli opiskelijatapahtuma ja näin portsarin näkökulmasta se tarkoittaa, että nuoret amatöörit kiertelevät paikallisia baareja juoden jokaisessa pisteessä vähintään yhden juoman. Kaikille oli annettu karttakin käteen, jotta suunnistusyritykset varmasti onnistuvat. Tämä kuitenkin kertoo osallistujien suunnistusvaistosta paljon.
Hämeenlinnan “keskusta” on jonkun saksalaisen ruutukaavoittama eli kadut muodostavat säännöllisen ristikon ja korttelit ovat suorakaiteen muotoisia. Käytännössä jokaisesta risteyksestä voit liikkua vain neljään eri suuntaan. Hämeenlinnan keskusta kokonaisuudessaan on 800*700 metriä. Alueelta ei voi millään tavalla hoiperrella uloskaan, koska kahdella sivulla on mutainen Vanajavesi, yhdellä moottoritie ja viimeisellä sivulla törmää kivikasaan nimeltä Hämeen Linna. Syvimmän keskustan tunnistat tyhjistä liikehuoneistoista. Baarit ovat vielä pienemmällä pinta-alalla. Baarien etäisyydet toisistaan mitataan kiven heittojen lukumäärän mukaan: “kaksi kiven heittoa tuohon suuntaan ja sitten yksi kiven heitto vasempaan.” Et voi millään tavalla eksyä baarien muodostamasta “bermudan kolmiosta” saati sitten keskusta-alueesta.
Valmistauduin kyseiseen tapahtumaan henkisesti huolellisesti. Jokainen haalarityyppi, joka ovesta pyrkii sisään, tulee saamaan muutaman vuoden päästä triplasti suurempaa palkkaa kuin minä tekemällä puolet vähemmän työtä eli ulko-ovella tulee aivan varmasti olemaan vastenmielisen ylimielisiä paviaaneja. Paviaani kuvaa enemmänkin heidän suhtautumistaan työläisluokkaan kuin älykkyysosamäärään - valitettavasti.
Vuoro alkoi siis päivällä siihen aikaan, kun kansalaiset karkasivat rehellisistä töistänsä. Minusta tuntui, että olin “Päivänsäde ja menninkäinen”-laulussa. Olo oli jotenkin laiton, väärä. Aivan kuin olisin ollut itse Perkeleen ominaisuudessa houkuttelemassa varomattomia sieluja syntien rikinkatkuiseen maailmaan. Ovella katsoessa kadulle kylpi ihmiset auringonvalossa iloisina ja kääntyessäni 90 astetta tarjoilijat rypivät ikkunattomassa luolassa vähemmän iloisina.
Ennakko-odotukseni olivat kuitenkin väärät. Miltei jokainen ovesta johonkin suuntaan kulkeva katsoi silmiin, moikkasi ja kiitti lähteissään. Kuulostaa normaalilta, mutta sitä se ei ole maailmassa, jossa minä tallustelen. Ja minulla heräsi jälleen mielenkiinto muiden kaupunkien portsareiden suhtautumisesta asiakkaisiin, koska moni jälleen ihmetteli, miten minä olen niin mukava tyyppi. Ja minä en edes ole niin mukava tyyppi, että moinen adjektiivi minua kuvaisi oikein.
Kerran jouduin nielaisemaan melkoisen kimpaleen huutonaurua. Illan viimeisimmät opiskelijat poistuessaan baarista huomasivat ulko-oven vieressä pöytäständin. Parivaljakosta toinen nappasi standin ja yritti laittaa sitä haalareidensa sisään. Valitettavaa oli se, että minä olin kahden metrin päässä ja ilmaannuin kyseisen hauskuuttelijan tutkaan, kun hän käänsi päätään samalla, kun hän tunki ständiä haalareidensa sisään. Välittömästi herran tietoisuus pakeni tilanteesta ja jätti kroppansa ottamaan seuraukset yksipuolisesti vastaan. Kaikki ilmeet hävisivät kasvoilta. Tietoisuuden viimeisen käskyn opiskelija toteutti ja palautti ständin omatoimisesti paikalleen, jonka jälkeen hän käveli henkisellä tyhjäkäynnillä ulos baarista. Kyllä hän osasi vielä anteeksi voivotella matkallaan. Minun silmistäni tämä oli humoristisen herttaista. Teki mieleni sanoa, että vie nyt, kun kerta halusit. En vain uskaltanut avata suutani, etten naura itseäni tärviölle ja samalla lyttää asiakkaan itseluottamusta.
Tippiä en saanut centtiäkään, mutta eipä minun tarvinnut tehdä mitään työhön viittaavaakaan. Toivottavasti ensi vuonna nähdään taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti