Pikkujoulut - kulkusia, pipareita ja antamisen aikaa

Ravintolaväen valituspäivitysten lisääntyneestä määrästä voidaan päätellä, että pikkujoulukausi on viimein parhaassa vauhdissaan. Melatoniinimäärät ovat asettuneet sille valonmäärän tasolle, joka tyrannisoi hämäläisten henkistä mielialaa, mistä syystä kykenemme vuorovaikutteiseen keskusteluun vapaa-aikanammekin. Jopa paikallisetkin rommitotien voimalla ovat tipsutelleet tiensä läpi loskaisen Reskan* baareihin -  vihdoinkin!

Pikkujoulukausi on ravintolatyöntekijälle ristiriitaista aikaa. Toisaalta lisääntyneet asiakasmassat täyttävät joulunpunaiset tippikippomme, mutta sitten taas massan amatöörit/ammatimainen asiakas -suhde muuttuu kestämättömäksi. On siis aika laittaa munasuojat - myös kirjaimellisesti, koska useat joulumielisistä rouvista haluaa helistellä ovella roikkuvia kulkusia. Rehellisesti sanottuna, tämän myötä pystyy samaistumaan porojen kuuluisaan kuohitsemismenetelmän tuottamaan tuskaan.

Kiireestä puheenollen, en ole tainnut ikinä mainita juottoloiden käytävästä, jossa eteneminen vastaa Inka-aarteen luokse pääsemistä maanalaisessa luolassa, jonka lattiaa koristavat luunvalkoiset oudosti rusentuneet tukirangat. Tiskin takana eteneminen kiireen aikana on nimittäin kellontarkkaa työtä, missä epäonnistuminen johtaa jääpalapihdeillä, sitruspuristimella ja alavireisesti tähdätyllä kaatonokalla toteutettuihin hirmutekoihin, jotka saavat inkivisitionkin jäsenetkin kalpenemaan. Kahvin hakemisesta tulee siis melkoinen koettelemus, kun tiskin päässä pitää ajoittaa baarimikkojen rytmitys ja nähdä sekunnin päähän tulevaisuutta samalla kun suojaat varmuuden vuoksi etu- ja takapuolen.  

Piparimarkkinat kuumenevat pikkujouluaikaan tasapainoisemmaksi. Yleensä kysyntä on tarjontaa huomattavasti suurempaa, mikä johtaa kuplamaiseen markkina-arvoon, mutta joulukuun laaja ja monimuotoinen tarjonta tasa-arvottaa markkinat takaisin kilpailukykyisemmäksi, mikä tosin johtaa portsarin harmiksi  lisääntyneisiin fyysisiin tarjouskilpailuihin. Jotkut pipareista ovat jopa niitä isoäitien väkisin suuhun tunkemia - hyi, olipa iljettävän onnistunut kielikuva. Tammikuussa tarjonta taas kutistuu minimiin ja niistä vähäisistä piparinomistajista käydään kiivasta taistelua, jossa hävinneet nostavat baarien katetta.

Myönnettäköön, että olen nyt parin viikon ajan nauttinut työstäni, mistä syystä kirjallinen ulosanti on kärsinyt. Tätä ennen minulla tosin olikin jokavuotiset paskiaiset**.. Asiakkaat ovat pukeutuneet hyvin, he käyttäytyvät epäilyttävän inhimillisesti ja housujen vyötä on joutunut kiristämään lisääntyneen kolikkopainon takia. Ja ei ne pikkuhiprakassa heitetyt pikkutuhmat flirtitkään hukkaan mene, vaikkakin laskuhumalassa oksentamisen keskeltä heitetyt ehdotukset voisi jäädä esittämättä.

Sen suuremmitta puheitta: Mitä ihaninta joulua kaikille asiakkaille ja jaxu- sekä voimahaleja kaikille ravintolatyöntekijöille. Uudenvuoden lupauksena olen päättänyt ensi vuonna nostaa blogini tasoa, joka ei tarvinne suurtakaan ponnistelua, koska nykyinen taso on aika ojanpohjanmutainen.

Ps. Yritin piristää harkkari piilottamalla sen takin sisälle lahjan, mutta kiittämättömän neiti palautti sen takaisin kritiikin kera. Tämä on muuten se sama muovisonta, joka esiintyi päivityksessä: Kujeilu illassa pitää mielen virkeänä.

* Reska on Hämeenlinnassa sijaitseva kävelykatu, jonka toista puolta lämmitetään teholla, joka ylläpitää polviin asti korottuvaa kosteutta muuttaen lumen loskaksi mutta ei loskaa vedeksi.

** Paskiaiset ovat miesten mensut. Auto ohjautuu vinoon, boxereiden lahkeet kiertyy makkaroille nivusiin ja vauhtiraidat ovat paksummat. Ja turha esittää vastakommentteja: jos ei omista makkaraa, niin ei voi kritisoida.