Jumalauta! Sain taas päätökseen yhdeksän yön putken ilman ammattipsykologin apua ja syytteitä. Vaikka olenkin työtävieroksuva, niin yhdeksän yötä putkeen vuoden henkisesti synkimpään ja siten raskaimpaan aikaan (vajukkiviikot) on melkoinen urotyö. Ja raskaita ihmiset olivatkin.
Ensi alkuun haluan muistuttaa kaikkia lukijoitani tavallisesta kaduntallaajasta alan ammattilaiseen, ja myös itseäni, että baarit ovat paikkoja, joissa ihmiset pääsevät asiakkaan roolissa vapautumaan arjen pihtiotteesta. Ja tähän tehokas keino on etäännyttää itsetietoisuus erilleen muusta itsestä alkoholilla. Baarihenkilökunnan kannalta on harmillista, että kun itsetietoisuus poistuu mielen porteilta, niin koettu mielipaha, turhautuneisuus ja kiukku pääsevät rynnimään ulkopuoliseen maailmaan esteettä. Mutta tämähän se koko homman ydin onkin. Toki alkoholia voi juoda ja baarissa käydä muistakin syistä, mutta baarityöntekijöiden näkökulmasta tämä pakkoirrottelu-muoto on haastava mutta välttämätön sietää. Minä olen vain iloinen siitä, että asiakkaat löytävät tiensä vielä baareihin, oli motiivi mikä tahansa. Tämä on yksi niistä syistä, miksi koen ammatilliseksi velvollisuudeksi pitää turpani kiinni asiakkaiden henkilöllisyydestä. Mutta, koen myös itselläni olevan oikeuden avautua halutessani hermojani kiristävistä asioista, jotka pääsääntöisesti ovat asiakkaista, heidän aivopieruistaan tai heidän aikaansaannoksistaan johtuvaa. Meidän kaikkien tulee hyväksyä se, että käyttäydymme välillä typerämmin kuin haluamme julkisesti myöntää. Itselleen ja näille teoille pitää pystyä nauraa räkättämään myöhemmin eikä tuntea ylenpalttista häpeää.
Mainitsemani työputken aikana tapahtui enemmän kuin 12 edellisenä viikkona yhteensä. Olin henkisesti tähän jo varautunut, joten henkilövahingoilta vältyttiin, vaikka muutamassa tapauksessa mieleni teki… hieroa purkkaa asiakkaiden hiuksiin. Minulla on paljon tarinoita mm. omasta mielestään yliovelasta yläluokasta, syljen hyper-erityksen omaavasta mielensäpahoittajasta ja psykoosilla uhkailevasta ulosjätetystä asiakkaasta. Valitettavasti joudun odottamaan ajan kulumista, ennen kuin voin avautua näistä, koska tarinat sisältävät paljon haukkumasanoja johtuen katkeamispisteeseen asti väännetyistä hermoistani. Haukkumasanojen käyttöä perustelen sillä, että minäkin kuulun asiakkaiden kanssa samaan lajiin, joten “koettu mielipaha, turhautuneisuus ja kiukku” odottavat purkautumiskanavaa. Tällä kertaa tosin kertautuneena ja potenssiin korotettuna, mistä syystä tulen käyttämään paljon loukkaavia adjektiiveja ja kielikuvia. Tarkoitukseni ei ole pahoittaa kenenkään mieltä, vaan saada kaadettua mahdollisimman paljon tavaraa mieleni lokasäiliöstä ja samalla toimia vertaistukena kollegoilleni ympäri pimeintä Suomea.
Voin kuitenkin avautua yhdestä tapahtumasta, koska kukaan sen ulkopuolinen ei nähnyt mitään, joten tapaukseen liittyvät henkilöt nauttivat anonyymisyyttä tarinankin jälkeen, vaikkakin he kyllä tulevat itse tunnistamaan itsensä.
Tapahtuma alkaa vihaamastani ja pelkäämästäni huudosta, joka alkaa etunimelläni ja vihjaa välittömään läsnäoloon:
- Toni hei, tuus nyt katsomaan mitä täällä tapahtuu, huutaa DJ.
Äkkiä silmälasit piiloon tiskiin ja paikalle. Sydämen taajuus nousee näistä kommenteista välittömästi actioniin tarvittavaan tiheyteen ja kaikki veri karkaa aivoista lihaksiin. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut mitään fyysisiin toimenpiteisiin liittyvää, koska silmälasien välittömän poiston jälkeen katse haparoi kaksiulotteisessa maailmassaan unohtaen kolmannen, syvyysnäön mahdollistavan, ulottuvuuden kokonaan.
- Käy tuolla nurkassa katsomassa, jatkoi DJ.
Katsoin nurkkaukseen, jossa oli jotain outoa, jopa hetkellisesti invalidisoituneen näköaistin huomioiden. Jotain puuttui!
Kävelin lähemmäksi nurkkausta, jossa pariskunta istui asiaankuulumattomasti ja epäluonnollisen poissaolevasti, jota kutsutaan muistaakseni termillä: “rikollinen oleskelu”. Tämä suosikkikirjailijani (Terry Pratchett) luomien hahmojen käyttämä rikosteknillinen menetelmä, jolle on ihan varmasti oma salainen osastonsa Suomen suojelupoliisin kellareissa: syylliset tiedetään, mutta tavoitteena on päätellä syyllisyyden aiheuttavat teot. Nurkkaukseen päästyäni ei ollut järin vaikeaa päätellä, että mitä oli tehty. Seinään pultattu pöytä oli pahoinpidelty seisomattomaan tilaan. Siinä se makasi lattialla pultit oikoisenaan.
- Ja mitähän helvettiä täällä on tapahtunut? kysyin.
- Lue siitä pöydästä, sanoi toinen pariskunnan osapuolista.
Tämä olikin helppo tapaus. Syyllinen siirtyi suoraan kieltämisestä motiiviin. Pyöräytin pöytää ympäri, mutta en löytänyt mitään “luettavaa” pöydästä.
- Siis oikeasti, miksi tämä pöytä on tässä lattialla?
Olettavasti syyttömämpi pariskunnasta yritti sanoa jotain, mutta hänet hiljennettiin tiukalla äänettömällä komennolla. Helvetti, onkohan osat sittenkin toisinpäin ja syyllisenä pitämäni henkilö toimiikin kilpimiehenä. No, kuulustelu on turha jatkaa, koska kommentit tulevat olemaan järjestäin “en kommentoi” tai “Se oli tuossa tolleen, kun me tähän tultiin.” Kukaan ulkopuolinen ei näyttänyt nähneen mitään, joten jätin asian sikseen ja kannoin virastaan poistetun pöydän takahuoneeseen.
Tässä vaiheessa moni haluaa ihan varmasti huomauttaa, että pariskunta olisi pitänyt poistaa paikalta siltä sei… istumalta, saattaa korvausvelvollisuuteen ja ties mitä muuta. Mutta pienen paikkakunnan etuihin kuuluu, että portsarit tuntevat suurimman osan asiakkaistaan. Ja muutenkin kroppani oli sekä adrenaliinin että väsymyksen vallassa, joten aivojen synapsien toiminta ei ollut tehokkaimmillaan. Asiakkaat eivät olleet häirinneet ketään ulkopuolista eivätkä olleet, ainakaan enää, aggressiivisia tai väkivaltaisia. Pöytää ei korjatuksi saanut, vaikka kuinka syylliset olisi ristikuulusteltu esille. Ja oikeastaan tärkein tehtävä ei ole saada selville syyllinen vaan saada pöytä takaisin paikalleen ilman baarille koituvaa rahan menetystä.
Portsarille on monta keinoa saada selville, että mitä oikeastaan on tapahtunut ja miksi: Todistajia ilmaantuu paikalle miltei aina myöhemmin, videovalvontanauha paljastaa tallentamansa tai koplan heikoin lenkki saadaan erotettua hetkeksi dominoivasta jengijohtajasta. Tai sitten vastavuoroisesti voin valehdella todistajia löytyneen, videovalvontanauhan näyttäneen tai jommankumman osapuolesta puhuneen ohi suunsa.
Parisuhderauhan huomioiden en valitettavasti voi paljastaa, miten tässä tapauksessa loppujen lopuksi kävi, enkä edes syytä tähän. Tästä lausunnosta tosin voidaan päätellä jo paljon.
Onneksi nyt on pari yötä vapaata. Malttia kaikille yössä irroitteleville ja näitä paimentaville. Kohta alkaa taas pikkujoulukausi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti