Viimekertainen blogipäivitykseni sai aikaan nykyisissä työkavereissani paljon mielipahaa, mistä syystä poistin päivitykseni välittömästi asiaa sen enempää kommentoimatta. Tarkoitukseni oli vain tuoda humoristisessa valossa, kuten usein päivityksissäni, näkemäni asiat esille ja siten, että komedian kehittymisestä vastaisi työhönsä kyllästynyt porttivahti, joka ei edes yritä ymmärtää ja jonka hämäläisyys pitää huolen siitä, että tuoppi on aina puoliksi tyhjä.
Ensi alkuun haluan vilpittömästi pyytää tytöiltä anteeksi aiheuttamaani mielipahaa. Ja koska minua ärsyttää suunnattomasti anteeksipyynnöt ilman osoitusta siitä, mitä oikeastaan pyydetään anteeksi, on minun selitettävä tämä auki. Yritin viime kirjoituksessa (sensuroitu päivitys) korostaa nuorten (alle 25-vuotiaiden) verbaalista ulosantia, jossa käytetään paljon keski-ikää lähestyville ihmisille tuntemattomia sanoja sekä kritisoida duckface-ilmiön outoutta. Tosiasiassahan en ole yhdenkään tarjoilijan vääntelevän lärviään ankkanaamaan, mutta se toi nuorisoslangin esittelyyn hauskan vivahteen. Samalla toin esille myös nykyajan farkkujen kamaluuden, jota se on ainoastaan minun näkökulmasta eikä niinkään yleisesti ottaen. Ei kai se muotia olisi, jos massat eivät sitä yrittäisi omaan asurepertuaariinsa saada.
Mietin pitkän hetken, että mitä tässä nyt sitten päivittelisi ja sain hyvän idean - ainakin omasta mielestäni. Seuraavassa kaskussa yritän eläytyä tarjoilijaneitosen ihonmyötäisiin farkkuihin ja nähdä työillan hänen näkökulmastaan. Kasku todellakin jää yritykseksi ja jatkan omaan tyyliini kolmen kappaleen jälkeen. Tarina on fiktiivinen ja hahmot tarinan sankaritar mukaan lukien ovat voimakkaan kärjistettyjä ja mielikuvitukseni värittämiä, vaikkakin ne saattavat perustua tosielämän ihmisiin (vähän niin kuin kirjailijoilla). Epäilen kyllä monelle tulevan epämieluisia väristyksiä mielikuvasta, jossa minä yritän ahtautua kireisiin vyötäröfarkkuihin ja vaaleanpunaisiin rintaliiveihin, jotka uppoavat kylkijellyjen sisään piiloon.
Baarimikottaren blokipäivitys lauantai-illasta kesäterassilla
Siis voi vittuu, mikä ilta!! Asiakkaita tulvi ovista ja ikkunoista ja mä kerennyt mitään tekemään, kun piti kysellä pomoilta selvennyksiä eri juttuihin. Onneksi he sentään tajusivat tehdä whatsapp-ryhmän, niin tarvinnut joka kerta käydä etsimässä heitä ympäri terassia, missä he "solmivat asiakassuhteita", vaikka oikeasti vain pakoilivat töitä ja yrittivät naurattaa asiakkaita. Ihmettelen kyllä suuresti, että tuon ikäiset edes tiesivät, mikä Whatsapp on. Eivätkö he käytä niitä vanhemmille ihmisille tarkoitettuja kännyköitä, jotka ovat seinässä kiinni ja joissa on sellainen pyöritettävä numerovalitsin?
Ja järjestyksenvalvojat. Eikö heidän pitäisi olla salilla treenattuja katu-uskottavia iskukoneita, eikä jotain Kekkosen ajalla syntyneitä vanhuksia, joista yhdellä ei ollut hiuksia ja kahdella karvaisemmalla harmaata päässä. Siis hyi hemmetti, harmaita hiuksia? Miten ne edes poistaa ketään paikalta, kun lihaksetkin ovat hormonitoiminnan laskusuhdanteessa kadonneet olemattomiin, jos niitä edes ikinä on ollutkaan - harmaan hiuksethan ovat selvä merkki tästä. Ja se klanipää laittaa kaikki tippirahansa varmaan johonkin rahastoihin, koska ei ole saanut edes ostettua sopivia reisitaskuhousuja. Kahta kokoa liian suurissa housuissa tepastelee ympäri terassia, ja arvatkaan, sitä ei edes nolota sekään, että ne ovat ihan nukkaantuneet ja reikiintyneet taskujen kohdilta.
Vaikka meillä oli hävytön kiire koko illan, niin kerkesin huomaamaan hyvännäköisen kundin, jolle vilautin hymyn. Valitettavasti toinen pomoistani oli tämän selän takana ja luuli, että flirttailin hänelle. Sen jälkeen pomokin löysi tiensä tiskille, vaikkakaan mitään muuta siellä tehnyt kuin höpötteli omituisia ja yritti olla omasta mielestään nokkela. Se kundikin pakeni tiskiltä, kun ryppynaama esimieheni rupesi vääntelemään naamaansa, minkä tarkoitus kai oli iskeä silmäänsä. Miksi tuon ikäinen edes iskee silmäänsä kenellekään? Siis saahan jokainen olla oma itsensä, mutta eikö libido, vai oliko se libero, tuon ikäisillä tarkoita enemmänkin aikuisvaippoja kuin mitään sellaista, johon silmäniskut viittaavat?
Lopetan kaskun kirjoittamisen tähän, koska tuo on kamalaa tekstiä. En yksinkertaisesti pysty eläytymään nuoren aikuisen saappaisiin ja kuvittelemaan, miten he puhuvat ja ajattelevat. Pystyn kyllä kertomaan miljoonia epäkohtia itsestäni, kollegoistani ja muista alalla riutuneista, mutta niiden osoittaminen huumorin avulla nuoren aikuisen näkökulmasta on minulle mahdotonta, mikä kertoo riittävästi minun "taidosta" kirjoittaa. Tämä onkin yksi syy blogin pitämiseen - jotta joskus moista oppisin. Tytöt työpaikallani: voitteko kuitenkin tulkita tämä kömpelön tarinan vilpittömäksi anteeksipyyntöyritykseksi sillai söpöllä ja herttaisella tavalla? Vähän samalla tavalla kuin pikkupoika, joka ihastumiseltaan vetää tyttöä tukasta ja yrittää pyytää sitä anteeksi maahan katsoen, kiviä potkien ja mumisten jotain anteeksi-sanaan viittaavaa. Minä en ajattele synkästi pelkästään teistä vaan misantrooppina kaikista ihmisistä ja niihin rinnastettavista kaksijalkaisista.
Liitän tähän loppuun vielä linkin tekstiin, joka jokaisen minua tuntemaan oppivan kannattaa lukea. Tekstissä on käytetty voimakkaasti stereotypiointia ja kärjistyksiä ja se toimii enemmänkin liioiteltuna varoituksena alalle tuleville kuin todellisena kuvaelmana alasta.
Ravintolatyön heikot hetket
Ai niin, loppukaneettiin vielä linkki tarinakokoelmaan, jossa viimeisessä tarinassa sankarina on toinen esimiehistänne: Kolme juonetonta kaskua viikonlopun teatterista ovella
