Kohta alkavan tappelun osapuolia on suhteellisen helppo erotella - paitsi jos osapuolia on tasan yksi kappale. Enkä tarkoita tällä tilannetta, jossa raivostunut asiakas pöyhistelisi leikkiin ryhtymättömälle asiakkaalle, portsarille taikka edes kantapäähän osuneelle baarijakkaralle. Käydään kuitenkin muutamat tilanteet näistäkin lävitse ennen kliimaksia.
Yleensä tappeluherkät itsetunto-ongelmaiset haluavat vain osoittaa periksiantamattomuutensa. Heillä ei ole aitoa mielenkiintoa lyödä tai potkia ketään, vaan he vain haluavat tuoda suomalaisuuden mittapuun “yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää” itsestään esille. Tilanne muistuttaa hämmästyttävän paljon riikinkukkojen reviiripöyhistelyjen kaltaiselta kohtaukselta, jossa epämääräiset kiekaisut täyttää ympäristön ja ilmatilan täyttää valtoimenaan heiluvat raajat. Osapuolet voidaan yksinkertaisesti vain kääntää 180 astetta toisiinsa nähden, jolloin molemmilla on selkä selkää vasten. Vähän samalla tavalla kuin uroskoirat. Kun katseyhteyttä ei ole, niin rauhoittuminenkin alkaa.
Välillä on vaikea rauhoitella asiakasta, kun arvomaailmat tai oikein mikään muukaan maailma ei kohtaa. Kolmekymppinen mies nousi pöydästään ja aloitti pahoinpitelemään suorilta baarijakkaraa potkimalla. Kävin hakemassa miehen narikan edustalle, jossa narikkalapun saatuani kyselin, että mitähän helvettiä siellä oikein tapahtui. En tiennyt miten reagoida vastaukseen:
- Kyllähän sä saatana itsekin tiedät miten käy, kun penkit vittuilee.
- Että kuinka? kysyin hämmästyneenä.
- Niin. Saatana kun ne tulee tielle, niin kyllähän niitä nyt tulee potkittua.
Sitten on sellaiset ihmiset, jotka päästelevät suustaan mitä sattuu yrittäen vain tavan vuoksi haastaa riitaa. Kerran viisikymppinen miesasiakas yritti ravintolaan sisään.
- Ei tänään sisälle, sanoi portsari.
- Sitten taistellaan, uhkaili asiakas.
- Ei taistella, vastasi portsari rauhallisesti.
- Sitten tulen sisään.
- Et tule, vastasi portsari edelleen rauhallisesti.
- Sitten taistellaan. Loppuun asti.
- Ei me Matti taistella. Nyt menet himaan siitä. Taistellaan huomenna, vastasi portsari väsyneesti.
Samainen herrasmies toisen baarin ovella toiselle portsarille.
- Sä olet rohkea mies, arvostan, sanoi ukko.
- Kiitos, vastasi portsari.
- Tuolla on paljon rohkeita miehiä - nimittäin hautuumaalla, jatkoi Matti.
Minulle samainen mies muutama vuosi takaperin.
- Mä hakkaan sut, jos en pääse sisään. Mä olen paha äijä.
- Älä edes yritä. Sä olet kiltein mies ketä mä tässä kaupungissa tunnen. Sä et tekisi pahaa edes kärpäselle.
Mies meni vaikeaksi ja katselin pää punaisena kengänkärkiään.
- Olisin mä sulle pärjännyt, jatkoi ukko.
- Tämäpä onkin minun onni, että olet niin kiltti. Kyllä minun kävisi huonosti, jos ei olisi, rohkaisin.
Pari viikkoa sitten eteeni tuli aivan uusi tilanne. Nuori asiakas tuli tilittämään iltaansa. Keskustelu koostuu hyvin pitkälti monologista. Luin kirjaa ja sivusilmällä katselin asiakasta.
- Me vietettiin synttäreitä ja kaverin piti tulla maksamaan minut sisälle tänne.
- Ei se tullut. Lupasi vielä tarjota juomankin. Yhden juoman!
- Mä autoin sitä muutossa ja se ei voinut yhtä juomaa edes tarjota vaikka lupasi.
- Otin töistä vielä vapaata saatana sen takia!
- Yhtä juomaa ei tarjonnut.
- SAATANA, autoin muutossa ja yhtä juomaa saanut. Olisi velkaa kaksikymmentä juomaa.
- MUUTOSSA AU...
Tässä vaiheessa oli pakko katsoa tarkemmin asiakasta. Hän ei puhunut minulle vaan tuijotti kaukaisuuteen. Ketään ei ollut lähelläkään tilanteessa. Yritin mennä asiakkaan katseen eteen. Ei vaikutusta.
- ...TOIN SAATANA! JA YHTÄ VITUN KALJAA EN SAANUT!
- EN KYLLÄ ENÄÄ AUTA IKINÄ SITÄ!
Tässä vaiheessa tulin leikkiin mukaan.
- Tajuatko, että sä nahistelet nyt yksinäsi siinä. sanoin napakasti ja nauruani pidellen
Asiakas etsi narikkalappunsa, repäisi takkinsa kädestäni ja niskojaan nakellen ja raivoten lähti ulos.
- …TTU, YHTÄ KALJAA EN EDES SAANUT. KYLLÄ MÄ SILLE…
Ovi sulkeutui naisen perässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti